Uuno

Kotimaa

Valikko

MTV: Suomen poliisi estänyt alkuvuonna kymmenkunta massamurhaa

Julkaistu: , Päivitetty:

Poliisi on estänyt alkuvuonna ennalta kymmeniä vaaralliseksi tai huomattavan vaaralliseksi arvioituja väkivallantekoja Suomessa, kertoo keskusrikospoliisin tiedusteluosaston päällikkö MTV:lle.
Keskusrikospoliisin Sanna Palo kertoo MTV:n Uutisextran haastattelussa, että koulusurmaa suunnittelevia tai sellaisella uhkaavia on ollut parikymmentä. Lisäksi erilaisia massamurhia suunnittelevia on ollut kymmenisen tapausta. Tapaukset ovat olleet ympäri maata.

– Ne on onneksi pystytty ennalta estämään ja puuttumaan varhaisessa vaiheessa, kun on saatu ensimmäinen vihje henkilöstä, joka fantasioi joukkosurman tekemisestä. Jokainen tapaus on liikaa, jos se pääsee tapahtumaan, Palo sanoi MTV:lle.

Hän täydensi STT:lle, että tapauksista on kirjattu useita rikosilmoituksia.

Palo ei halua rikkoa ihmisten turvallisuudentunnetta, vaan herätellä havainnoimaan muutoksia ympäristössä.

– Tieto tulee saattaa eteenpäin poliisille, vaikka anonyymisti nettivinkillä. En halua lietsoa pelkoa. Lohdullista on, että yksikään tiedossamme olevista tapauksista ei ole päättynyt verenvuodatukseen, vaan ne on saatu hallintaan ajoissa, Palo kertoi STT:lle.

Krp ja paikallispoliisi yhteistyössä

Krp on lähtenyt tänä vuonna määrätietoisesti torjumaan joukkosurmia ihannoivien ja suunnittelevien henkilöiden aikeita. Keskusrikospoliisi perusti keväällä uhka-arviotoiminnan, jonka tavoitteena on paljastaa ja estää kohdennettu väkivalta sekä arvioida uhkataso. Krp ja paikallispoliisi tekevät yhteistyötä mahdollisten uhkien tunnistamisessa.

– Paikallispoliisi tietää nopeasti, onko henkilöllä mielenterveysongelmia tai muuta. Me koordinoimme toimintaa valtakunnan osalta.

Palon mukaan tiedustelussa seurataan nytkin kymmeniä ihmisiä, joiden epäillään suunnittelevan joukkosurmaa muun muassa netissä. He ihannoivat esimerkiksi aiempien joukkosurmien tekijöitä.

– Pelkällä nettikeskustelulla ei pääse uhka-arvioiden vaarallisuusluokitusten ytimeen, vaan niihin sisältyy aina muutakin, konkreettista suunnitelmallisuutta.

Uutista päivitetty STT:n pidempään versioon kello 23.17.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Juhannuksen vietto vaatinut ainakin seitsemän kuolonuhria – veneily humalassa päättyi murheellisesti

  2. 2

    Soini haukkuu arvostelijoitaan tylyin sanoin ”kenokauloiksi” – Halla-aho kuittaa: ”Terapoi itseään”

  3. 3

    Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

  4. 4

    Surmattua nuorta naista muisteltiin kynttilähartaudessa Tammisaaressa – ”Kaikki tietävät, keistä on kyse”

  5. 5

    Maria Nordin muistelee lapsuuttaan varakkaan isänsä luona – vietti uskomatonta luksuselämää: Iltapala viiden tarjoilijan voimin

  6. 6

    Lewis Hamilton lyttäsi törkeän tempun tehneen Sebastian Vettelin: ”Hän häpäisi itsensä”

  7. 7

    Norwegian perui lennot: Suomalaisporukka yhä jumissa Kroatiassa – ”Lensimme hotellista pihalle kuin rukkaset”

  8. 8

    Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

  9. 9

    Kuva kertoo kaiken – F1-sensaatio sai palkintopallilla inhottavan yllätyksen: ”Olen liian nuori!”

  10. 10

    Daniel Ricciardo voitti kaoottisen Bakun F1-kisan – Räikköseen törmännyt Bottas nousi maalisuoralla kakkoseksi!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  2. 2

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  3. 3

    Uskomaton F1-kisa! Kaoottinen Azerbaidzhanin GP huipentui maalisuoralla – IS seurasi

  4. 4

    Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

  5. 5

    CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

  6. 6

    Vanhemmat väittävät elävänsä universumin energialla – äiti ei syönyt edes raskaana ollessaan: ”Ravitsin poikaani rakkaudellani”

  7. 7

    Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

  8. 8

    Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

  9. 9

    Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

  10. 10

    Poikkeustilanne AirAsian lennolla sai matkustajat puhkeamaan itkuun – kone alkoi täristä yläilmoissa kuin kuivausrumpu

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  2. 2

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  3. 3

    Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

  4. 4

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  5. 5

    Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

  6. 6

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  7. 7

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  8. 8

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  9. 9

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  10. 10

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Juhannuksen vietto vaatinut ainakin seitsemän kuolonuhria – veneily humalassa päättyi murheellisesti

  2. 2

    Soini haukkuu arvostelijoitaan tylyin sanoin ”kenokauloiksi” – Halla-aho kuittaa: ”Terapoi itseään”

  3. 3

    Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

  4. 4

    Surmattua nuorta naista muisteltiin kynttilähartaudessa Tammisaaressa – ”Kaikki tietävät, keistä on kyse”

  5. 5

    Maria Nordin muistelee lapsuuttaan varakkaan isänsä luona – vietti uskomatonta luksuselämää: Iltapala viiden tarjoilijan voimin

  6. Näytä lisää