Perttu

Kotimaa

Vakuutusyhtiö laittoi Jopo-varkaudet kartalle – näistä paikoista arvopyörät lähtevät rikollisten matkaan

Julkaistu:

Kevät tuo mukanaan ikävän ilmiön: polkupyörävarkaudet. Erityisesti trendikäs Jopo on varkaiden suosiossa.
– Niitä varastetaan, joilla on kysyntää.

Näin ytimekkääsi muotoilee vakuutusyhtiö LähiTapiolan projektijohtaja Antti Määttänen sen, miksi juuri Jopo-polkupyörät lähtevät varkaiden matkaan.

Määttänen toteaakin, että vaikka varas on aina se joka tekee rikoksen, luo varastetun tavaran ostaja kysynnän.

– Jos 400 euron Jopoa myydään netissä 150 eurolla pitäisi ostajalle olla selvää, ettei kaikki ole aivan kohdillaan, hän muistuttaa.

LähiTapiola julkaisi huhtikuussa kartan, johon on merkitty pääkaupunkiseudun jopovarkaudet, joista tuli vahinkoilmoitus huhti-syyskuun 2015 aikana. Tuona aikana Jopo-varkauksia tuli esille 130 kappaletta.

Karttaan pääset tutustumaan tästä.

LähiTapiolan mukaan pääkaupunkiseudulla poliisin tietoon tulee vuosittain noin 1 200–1 500 jopovarkautta. Kaiken kaikkiaan pyörävarkauksia ilmoitetaan Helsingissä poliisille noin 4 000 vuodessa.

Kartta osoittaa, että pk-seudulla Jopoja varastetaan erityisesti asemien läheisyydessä. Omakotitaloalueilla pyörät lähtevät varkaiden matkaan pihoista.

– Täytyy muistaa, ettei pelkkä pyörän lukitseminen riitä ehkäisemään varkautta. Pyörä kannattaa aina kiinnittää johonkin, muuten se on helppo nostaa pakettiautoon kyytiin, Antti Määttänen kertoo.

Hän suosittelee kestävän u-lukon käyttöä, vaijerilukot kun napsaistaan nopeasti poikki esimerkiksi voimapihdeillä.

Jopojen rinnalla maastopyörät ovat varkaiden kestosuosikkeja. Kokonaisten pyörien lisäksi varastetaan pyörien osia, kuten renkaita, jarruja ja vaihteistoja.

– Tällöin ei sekään auta, että pyörä on rungostaan johonkin lukittuna, Määttänen toteaa ja sanoo, että pihalla säilyttämisen sijaan pyörä kannattaa mahdollisuuksien mukaan viedä varastoon tai autotalliin.

Varastettuja osia myydään sellaisenaan tai niistä kasataan uusia pyöriä. Määttäsen mukaan varastetun tavaran markkina-alue on pyörien osalta Suomi, ei ulkomaat, kuten helposti voisi epäillä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ruotsalainen asiantuntija pöyristyi yhdestä seikasta dopingtuomion saaneen Johaugin esiintyessä tv-kameroille

    2. 2

      Näin keksijä-Madsen puhui poliisille heti sukellusveneestä pelastumisen jälkeen – sanat tallentuivat Tanskan tv:n videolle

    3. 3

      Sara Forsbergin shokeeraava tempaus: ajoi päänsä kaljuksi videolla – oliko entinen tyyli parempi?

    4. 4

      Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

    5. 5

      Tämän takia laulajatähti Robin, 19, päätti jäädä tauolle – ”Elämäni vaikein päätös”

    6. 6

      Enontekiöllä surmatun naisen ystävä järkyttävistä hetkistä: ”Kuulin kolme huutoa ja puhelu katkesi”

    7. 7

      Sukellusvene­mysteeri: DNA-testi varmisti uhrin henkilöllisyyden, tanskalaiskeksijä helpottui tuloksista

    8. 8

      Saksan BB-kaunottaret hätkähdyttivät tv-ruudussa – jopa Britannian versio jää varjoon: Naisen tausta vetää mykäksi

    9. 9

      Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

    10. 10

      Mies puukotti ohikulkijaa Oulussa – poliisi pyytää vinkkejä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sukellusvene­mysteeri: DNA-testi varmisti uhrin henkilöllisyyden, tanskalaiskeksijä helpottui tuloksista

    2. 2

      Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

    3. 3

      Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

    4. 4

      Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

    5. 5

      Latinokaunotar Jennifer Lopezin, 48, kimaltava esiintymisasu lumoaa – kerää ylistystä: ”Täydellinen vartalo”

    6. 6

      190 matkaajaa luuli pääsevänsä paratiisisaarelle, jäivätkin jumiin Vantaalle – tuore sulho: ”Honeymoon on aika helvetin kaukana”

    7. 7

      Saksan BB-kaunottaret hätkähdyttivät tv-ruudussa – jopa Britannian versio jää varjoon: Naisen tausta vetää mykäksi

    8. 8

      Lauri Ylönen myy Sipoon-kotiaan lähes 4 miljoonalla eurolla – katso kuvat 330 neliön luksuslukaalista

    9. 9

      Annoitko lapselle vahingossa trendinimen? HS: Nämä nimet ovat nyt nousussa

    10. 10

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ruotsalainen asiantuntija pöyristyi yhdestä seikasta dopingtuomion saaneen Johaugin esiintyessä tv-kameroille

    2. 2

      Näin keksijä-Madsen puhui poliisille heti sukellusveneestä pelastumisen jälkeen – sanat tallentuivat Tanskan tv:n videolle

    3. 3

      Sara Forsbergin shokeeraava tempaus: ajoi päänsä kaljuksi videolla – oliko entinen tyyli parempi?

    4. 4

      Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

    5. 5

      Tämän takia laulajatähti Robin, 19, päätti jäädä tauolle – ”Elämäni vaikein päätös”

    6. Näytä lisää