Jyrki, Jyri, Jori

Kotimaa

Valikko

13-vuotias pyöräilijä loukkaantui kolarissa Joensuussa

13-vuotias tyttö loukkaantui polkupyörän ja henkilöauton kolarissa Joensuun Noljakassa torstaina iltapäivällä. Poliisin tietojen mukaan tyttö ei loukkaantunut vakavasti, mutta hän vietti yön tarkkailussa sairaalassa.
Onnettomuus tapahtui puoli neljän aikaan iltapäivällä Hofinkadun ja Vilnuksenkadun risteyksessä.

Itä-Suomen poliisista kerrotaan, että pyöräilijä oli tilanteessa väistämisvelvollinen. Henkilöauton 18-vuotias mieskuljettaja oli kertonut poliisille ajaneensa lievää ylinopeutta. Alueella on 30 kilometrin nopeusrajoitus.

Poliisin tutkinta tapauksesta on aluillaan, mutta molempia osapuolia epäillään alustavasti liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Yhdysvalloissa asuva Tero Kuittinen kummastelee Suomen työtahtia HS:ssa – ”Ei täällä ole vaihtoehto, että ottaa uupumukseen vuoden sapattia”

  2. 2

    Onnen päivät -näyttelijä kuoli 56-vuotiaana – aikoinaan tv:n suurimpiin tähtiin lukeutunut Erin Moran eli rankan elämän

  3. 3

    Tukku NHL-pelaajia vapautui Leijonien käyttöön – ”Lähden innolla messiin”

  4. 4

    Mihail Gorbatshov listaa Putinin Venäjän ongelmia Time-lehdessä – ratkaisuna uusi perestroika?

  5. 5

    Poliisi: Mopoilukulttuuri karkaa käsistä Nivalassa – ”On vain ajan kysymys, milloin tapahtuu isompi vahinko”

  6. 6

    Tällä kysymyksellä Antti olisi voittanut historian suurimman Haluatko miljonääriksi? -potin – Olisitko uskaltanut ottaa riskin?

  7. 7

    Kehä ja nainen pelastivat taposta tuomitun suomalaisnyrkkeilijän – noudatti vankilassa omaa selviytymisstrategiaa

  8. 8

    Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

  9. 9

    Granlund, Koivu ja Haula tylysti kesälomalle – Leijonille jäämässä luu käteen Minnesotasta

  10. 10

    Etsijäkonkari on tutkinut Kulosaaren edustaa löytääkseen kadonneen Valtteri Ihalaisen: ”Tämä on epävarma tapaus”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  2. 2

    Välikohtaus Helsinki-Vantaalla – poliisi talutti kiljuvan irakilaismiehen ulos lentokoneesta

  3. 3

    Antti, 39, voitti historian toiseksi suurimman Haluatko miljonääriksi? -potin – ”Olin varma, että pääsen 5-numeroiseen summaan”

  4. 4

    Video: Lajissaan maailman suurimman purjeveneen kuljetus aiheutti hässäkkää seututiellä 749

  5. 5

    Kuusi sairaalaan rytinästä Nelostiellä – erikoinen tapahtumasarja aiheutti kolarisuman

  6. 6

    Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

  7. 7

    Kaksivuotias poika kuoli Lammin kolarissa

  8. 8

    Muusikko Pekka Myllykoski on kuollut

  9. 9

    Yksi nousi Opelin kyytiin, toinen katosi kesken ahventen savustuksen – näissä 11 katoamisessa epäillään henkirikosta

  10. 10

    Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? 25-vuotias kaunotar villitsee somessa: ”En ole aivan tavallinen lentäjä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

  2. 2

    Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

  3. 3

    Sanna osti lähes uuden asunnon – kahden vuoden jälkeen se osoittautui karmeaksi virheeksi

  4. 4

    Bottas päätyi paalupaikalta palkintopallille, Vettel voittoon – IS seurasi Bahrainin F1-kisaa

  5. 5

    Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

  6. 6

    Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

  7. 7

    Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

  8. 8

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  9. 9

    Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

  10. 10

    Synkkiä väitteitä: Michael Jacksonin unohdettu poika Blanket, 15, elää onnetonta elämää yksin miljoonakartanossa – ”Hän on itse kasvattanut itsensä”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Yhdysvalloissa asuva Tero Kuittinen kummastelee Suomen työtahtia HS:ssa – ”Ei täällä ole vaihtoehto, että ottaa uupumukseen vuoden sapattia”

  2. 2

    Onnen päivät -näyttelijä kuoli 56-vuotiaana – aikoinaan tv:n suurimpiin tähtiin lukeutunut Erin Moran eli rankan elämän

  3. 3

    Tukku NHL-pelaajia vapautui Leijonien käyttöön – ”Lähden innolla messiin”

  4. 4

    Mihail Gorbatshov listaa Putinin Venäjän ongelmia Time-lehdessä – ratkaisuna uusi perestroika?

  5. 5

    Poliisi: Mopoilukulttuuri karkaa käsistä Nivalassa – ”On vain ajan kysymys, milloin tapahtuu isompi vahinko”

  6. Näytä lisää