Leena, Matleena

Kotimaa

Valikko

Lepomäellä räväkkä kampanja-avaus: Stubb ja Orpo keskitien kulkijoita – ”Toinen korostaa omaa maltillisuuttaan ja toinen varoo sanomasta mitään”

Julkaistu:

Kansanedustaja Elina Lepomäki avaa tänään puheenjohtajakampanjansa illalla pidettävässä yksityistilaisuudessa.
Kampanjansa avaustiedotteen hän julkisti iltapäivällä.

Lepomäen keskeinen teema Suomen ja kokoomuksen kehittämiseksi on “päätöksiä, ei ping-pongia”. Lepomäen mukaan päätösten poukkoilevuus ja strategisen vision puute on kokoomuksen ja samalla Suomen suurin ongelma.

Toisena Lepomäen teemana on "mies paikallaan". Sen on tarkoitus kuvata Lepomäen ”vahvaa tahtoa ja päättäväisyyttä viedä Suomea eteenpäin.”

Lepomäki haastaa kaksi kilpakumppaniaan heti kättelyssä. Hän ihmettelee istuvan puheenjohtajan Alexander Stubbin sekä haastaja Petteri Orpon poliittista asemoitumista. Lepomäki katsoo, että Stubb ja Orpo kilpailevat lähinnä siitä kumpi on tiukemmin (puolueen) keskilinjassa kiinni.

– Toinen korostaa omaa maltillisuuttaan ja toinen varoo sanomasta mitään. Nyt meidän kokoomuslaisten olisi hyvä aika huomata, ettei meidän tarvitse määritelmällisesti olla keskustan apupuolue tai kilpailla demareiden kanssa. Tehdään rohkeasti kokoomuslaista politiikkaa, niin muut kilpailevat meidän kanssa, Lepomäki linjaa.

Lepomäki myös toivoo, että puheenjohtajakamppailussa kunnioitetaan puoluekokousväen tahtoa.

– Toivon, etteivät nämä ole kaverivaalit. Puolueen yhtenäisyys voidaan saavuttaa kymmenen tappiovuoden jälkeen ainoastaan onnistumisilla. Kokoomuslaisten uskoa ja äänestäjän kuluttajansuojaa ei palauteta enää mielikuvilla.

Lepomäen mukaan puoluejohtajalta vaaditaan yhteistyökyvyn ja ihmistuntemuksen lisäksi vankkaa strategiaosaamista ja rohkeutta.

– Johtajuutta ei ole se, että kävellään hissukseen sinne, minne muut haluavat työntää, vaan se, että näytetään rohkeasti suuntaa. Politiikassa on pakko tehdä kompromisseja ja neuvotella, joten oman vision pitää olla kirkas.

Lepomäen mukaan Suomi kaipaa hallittua riskinottoa niin politiikassa kuin taloudessa.

– Se tarkoittaa sitä, että ihmisille ja yrityksille annetaan enemmän vapautta ja vastuuta. Näin siitä huolimatta, että riskinotossa tuotto on epävarma ja tulee vasta ajan päästä.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kiukkukohtaus sai prinsessa Charlotten, 2, valtaansa: polki jalkaa ja heittäytyi maahan kesken valtiovierailun – Catherine-äidillä varmat keinot käytössä

  2. 2

    Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

  3. 3

    Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

  4. 4

    MM-finaalin kuvat herättivät epäilyksen: olisiko Suomen paraurheilutähden lyönyt vastustaja pitänyt hylätä?

  5. 5

    Yksinhuoltajaäiti Maria arvasi, että juttu hänen tuloistaan herättää kritiikkiä – avaa nyt, mistä summat koostuvat

  6. 6

    HS: Hittiruoka Nyhtökauran menekki notkahti – löytyy jo kaupan alealtaasta

  7. 7

    Kuva: Voiko tämän suomalaisempaa näkyä enää olla – taivas piiskasi rakeita, mutta tuoppi oli saatava

  8. 8

    Kansanedustaja rajussa ulosajossa – auto pyöri ja liukui raesateessa vastaan tulevien kaistalla

  9. 9

    Oletko vanhus nuoressa ruumiissa? 24 paljastavaa merkkiä

  10. 10

    Markukselle annettiin vain pieni mahdollisuus selvitä leikkauksesta hengissä: ”Pyysin lääkäriä tekemään parhaansa, koska kotona odottavat vaimo ja tyttäret”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

  2. 2

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  3. 3

    Palkittu toimittaja raiskasi väkivalloin ravintolaillan päätteeksi

  4. 4

    Venäläisryhmä puhkesi uskaliaaseen lauluun Niiralan raja-asemalla – videosta tuli nettihitti itänaapurissa

  5. 5

    Markukselle annettiin vain pieni mahdollisuus selvitä leikkauksesta hengissä: ”Pyysin lääkäriä tekemään parhaansa, koska kotona odottavat vaimo ja tyttäret”

  6. 6

    Anna Abreu lomailee Los Angelesissa – helteinen bikinikuva villitsee Instagramissa: ”Lisää näitä, kaunis Anna!”

  7. 7

    Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

  8. 8

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  9. 9

    Itsemurhan tehneen Linkin Park -laulajan viimeinen haastattelu julki – synkkää luettavaa: ”Voin joko luovuttaa ja kuolla tai taistella”

  10. 10

    Muistatko espanjalaisen Las Ketchup -yhtyeen kauniit siskokset? Suosio hiipui täysin, katosivat julkisuudesta – tältä he näyttävät nyt

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

  2. 2

    Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

  3. 3

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  4. 4

    Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

  5. 5

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  6. 6

    Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

  7. 7

    Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

  8. 8

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  9. 9

    Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

  10. 10

    Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kiukkukohtaus sai prinsessa Charlotten, 2, valtaansa: polki jalkaa ja heittäytyi maahan kesken valtiovierailun – Catherine-äidillä varmat keinot käytössä

  2. 2

    Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

  3. 3

    Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

  4. 4

    MM-finaalin kuvat herättivät epäilyksen: olisiko Suomen paraurheilutähden lyönyt vastustaja pitänyt hylätä?

  5. 5

    Yksinhuoltajaäiti Maria arvasi, että juttu hänen tuloistaan herättää kritiikkiä – avaa nyt, mistä summat koostuvat

  6. Näytä lisää