Alvar, Auno

Kotimaa

Vuokra-asunnon tuhoamisesta epäiltyä ei tuomittu – katso kuvat siivottomasta läävästä

Julkaistu:

Jyväskylä
Keski-Suomen käräjäoikeus tuomitsi noin 30-vuotiaan miehen vain vuokrakuittien väärentämisestä.
Sisä-Suomen kihlakunnansyyttäjällä ei ollut esittää riittävää näyttöä, jotta Jyväskylässä sijaitsevan kerrostaloasunnon hajottaminen olisi voitu lukea teosta epäillyn syyksi. Keski-Suomen käräjäoikeus tuomitsi noin 30-vuotiaan miehen vain vuokrakuittien väärentämisestä.

Asunnon omistanut nainen hääti nykyisin Helsingissä asuvan miehen asunnosta maksamattomien vuokrien vuoksi marraskuussa 2013. Kun irtisanomisaika päättyi vuodenvaihteessa, nainen pääsi tarkistamaan asunnon ulosottomiehen seurassa.

Näkymä järkytti. Vuokra-aikana asunnosta oli hajotettu eteisen väliovea, vessan ovea, makuuhuoneen oven päällä ollut lasi, kangastapetteja, kolmiosainen lipasto. Lisäksi asunnon seiniin oli tehty lommoja.

ASUNTO oli täydellisen sotkuinen, sillä vuokralainen oli rikkonut myös omia huonekalujaan. Lattialla oli lehtiä, lasinsirpaleita, ja homehtuneen ruoan vuoksi asunto myös haisi pahalle.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Nainen oli vuokrannut asunnon miehelle kesäkuun alusta. Mies kertoi olleensa vakituisessa työsuhteessa, mutta vuokria hän ei maksanut missään vaiheessa.

Mies toimitti Helsingin julkiselle oikeusavustajalle kuitteja, joiden mukaan hän olisi maksanut vuokransa. Oikeus totesi kuitit väärennetyiksi marraskuussa 2013.

Mies kertoi muuttaneensa Helsinkiin jo syyskuun lopulla ja jättäneensä asunnon normaaliin kuntoon. Samalla hän antoi yhdelle ystävälleen luvan oleskella asunnossa.

Käräjäoikeuden käsittelyssä miehen puolesta todisti kolme miestä. Asunnossa oleskellut mies kertoi jättäneensä avaimen asuntoon sieltä viimeisen kerran poistuessaan. Hän kertoi asunnon olleen tuolloin kunnossa.

Myös kaksi muuttoapuna ollutta miestä vakuuttivat oikeudessa, että asunto oli muuton aikaan kunnossa. Toisella muuttomiehellä oli vara-avain, mutta hän jätti sen kertomansa mukaan asunnossa oleskelleelle miehelle.

RIIDATONTA oikeudenkäynnissä oli se, että asuntoa oli vahingoitettu. Mutta se, kuka oli teon takana, jäi selvittämättä.

Vuokralaisen syyllisyys jäi näyttämättä, koska myös muilla henkilöillä oli pääsy asuntoon. Oikeus korosti myös sitä, että asunnon vahingot on havaittu vasta pitkän ajan jälkeen siitä, kun vuokralainen oli muuttanut.

Vuokraemäntä vaati mieheltä 2 000 euroa siivous- ja remonttikuluista. Lisäksi hän vaati mieheltä kolmen kuukauden vuokraa eli 1 750 euroa, koska väärennyksen vuoksi häätötuomion antaminen viivästyi.

Oikeus jätti vuokraemännän nuolemaan näppejään. Siivous- ja remonttikuluja miehen ei tarvitse syyttömäksi todettuna maksaa. Oikeus katsoi myös, ettei miehen väärennys ”pitkittänyt häädön täytäntöönpanoa siten, että tästä olisi aiheutunut (vuokranantajalle) tämän vaatimuksen mukaista taloudellista vahinkoa”.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

  2. 2

    Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

  3. 3

    Trump jatkoi huippu-urheilijoiden ryöpyttämistä – NFL-pelaajan äidiltä uhmakas kuitti presidentille

  4. 4

    15-vuotiaana yksin laivalla New Yorkiin lähtenyt Irja, 83, ei aio palata enää koskaan Suomeen: ”Siitä on tullut liian moderni”

  5. 5

    Mariah Carey hätkähdytti antoisassa nahkamekossa – treffi-illan piukka asuvalinta pakotti tukeutumaan nuoreen rakkaaseen

  6. 6

    Trump uhkasi poikkeuksellisen suorasanaisesti Pohjois-Korean johtajia: ”He eivät ole täällä enää pitkään”

  7. 7

    Kylmän sodan salattu muistio: 16 ydin­ase­maalia alle 500 kilometrin päässä Helsingistä – näin Yhdysvallat muutti suunnitelmia

  8. 8

    Trump suuttui NBA:n tähtipelaajalle, epäsi Valkoisen talon kutsun koko joukkueelta – seuralta viileä kuitti presidentille

  9. 9

    Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

  10. 10

    ”Instagramin vihatuin mies” esitteli ökykartanonsa – silmitöntä pröystäilyä: yksityiskokki ja 45000 euron puku

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

  2. 2

    Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

  3. 3

    Äärimmäisen kiusallinen tilanne hääjuhlassa: kuusi naista saapui paikalle identtisissä asuissa – hämmentävä kuva leviää

  4. 4

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  5. 5

    ”Instagramin vihatuin mies” esitteli ökykartanonsa – silmitöntä pröystäilyä: yksityiskokki ja 45000 euron puku

  6. 6

    Kuolleen tyttöystävänsä muistoksi jo 12 000 km pyöräilleen miehen matka oli katketa Suomeen – iloinen yllätys pelasti

  7. 7

    Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

  8. 8

    Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

  9. 9

    Tilanne kärjistynyt Alahärmän yläkoululla tappelujen jälkeen – jatkuva vartiointi päällä

  10. 10

    Huippukokki Tomi Björck häipyi Suomesta – uskomaton määrä matkatavaraa: perhe poseeraa laukkuröykkiön keskellä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  6. 6

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  7. 7

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  8. 8

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  9. 9

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  10. 10

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

  2. 2

    Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

  3. 3

    Trump jatkoi huippu-urheilijoiden ryöpyttämistä – NFL-pelaajan äidiltä uhmakas kuitti presidentille

  4. 4

    15-vuotiaana yksin laivalla New Yorkiin lähtenyt Irja, 83, ei aio palata enää koskaan Suomeen: ”Siitä on tullut liian moderni”

  5. 5

    Mariah Carey hätkähdytti antoisassa nahkamekossa – treffi-illan piukka asuvalinta pakotti tukeutumaan nuoreen rakkaaseen

  6. Näytä lisää