Marko, Markus, Markku

Kotimaa

Valikko

Suurmielenosoitus Savonlinnassa puolusti opettajankoulutusta – Sipilä selvityttää lakkautuskustannukset

Koulutus
Pääministeri Juha Sipilä (kesk) selvityttää Savonlinnan opettajankoulutuslaitoksen lakkauttamisesta koituvat kokonaistaloudelliset kustannukset.
Selvitys sisältää kaikki hallinnonalat sekä aluetaloudelliset vaikutukset.

Selvityksen tekee Pellervon taloustutkimus, ja se valmistuu ensi viikolla. Sen avulla halutaan saada kokonaiskuva vaikutuksista, kun tähän asti niitä ovat arvioineet eri tahot omista lähtökohdistaan.

Itä-Suomen yliopisto on päättänyt lopettaa opettajakoulutuksen Savonlinnassa ja keskittää koulutuksen Joensuun kampukselle. Muutos tulee voimaan aikaisintaan syyslukukaudesta 2018 alkaen.

Oppositio on useita kertoja vaatinut hallitusta ja erityisesti pääministeriä puuttumaan yliopiston suunnitelmiin, vaikka yliopistolla on asiassa autonominen päätösvalta.

Sipilä kertoi kyselytunnilla huhtikuussa keskustelleensa Itä-Suomen yliopiston kanssa asiasta. Hänen mukaansa hallitus on ollut ja on yhä valmis jatkamaan kahden miljoonan euron lisärahoitusta vuodessa Savonlinnan opettajakoulutukselle, mutta yliopisto ei ole pitänyt sitä riittävänä.

Itä-Suomen yliopiston rehtori Jukka Mönkkönen kertoi, ettei hänellä ole tarkempaa tietoa Sipilän selvityksestä.

– Ei minulla ole siihen mitään kommentoitavaa, Mönkkönen sanoi.

Savonlinnassa mielenosoitus

SDP jätti viime tiistaina välikysymyksen siitä, salliiko hallitus opettajankoulutuksen lakkauttamisen Savonlinnassa. SDP:n mukaan lakkauttamisen säästöt lasketaan sadoissa tuhansissa, mutta kustannukset yhteiskunnalle sadoissa miljoonissa euroissa.

Oppositio on kritisoinut erityisesti keskustaa aluepolitiikan unohtamisesta asiassa.

Savonlinnassa osoitettiin maanantaina mieltä opettajankoulutuksen säilyttämisen puolesta.

Meidän oma OKL -nimiseen mielenosoitukseen osallistui 5 500 henkeä. Lisäksi paikalliset yhdistykset, yritykset ja muut yhteisöt ovat allekirjoittaneet vetoomuksen, joka luovutettiin Sipilän edustajalle, valtiosihteeri Paula Lehtomäelle (kesk) sekä eduskuntaryhmille.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    2. 2

      Juhlarahassa kuva kansalaissodan teloituksesta – valtiovarainministeri Orpo: ”En voi lainkaan käsittää tätä”

    3. 3

      Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuosipalkkasi verran?

    4. 4

      Suomalainen asiantuntija pitää Toni Niemisen toimintaa ”yksiselitteisesti typeränä” – antoi huiman hinta-arvion mitaleille!

    5. 5

      Veikkausliigaa pelanneelle jalkapalloilijalle ehdotonta vankeutta kahdesta raiskauksesta

    6. 6

      Niukassa napapaidassa tanssivan Laura Voutilaisen seksikäs Vain elämää -esitys saa Robinin punastumaan – ”Pikkasen pornoa toimintaa!”

    7. 7

      Temptation Islandilla rajat ylittänyt Pauliina, 21, kertoo mitä kohuyönä todella tapahtui – ”Pelotti, mitä Niklakselle näytetään”

    8. 8

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    9. 9

      Asiakirjat julkisiksi: tästä Kaisa Liskin sovitussa kunnianloukkaus­syytteessä oli kyse

    10. 10

      Hirvensalmella maalaistalossa kuolonuhri ja 2 vakavasti loukkaantunutta nuorta – ovat talon asukkaita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    3. 3

      Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

    4. 4

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    5. 5

      Osaatko ratkaista puusepän pulman?

    6. 6

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    7. 7

      Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

    8. 8

      Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

    9. 9

      Hirvensalmella maalaistalossa kuolonuhri ja 2 vakavasti loukkaantunutta nuorta – ovat talon asukkaita

    10. 10

      Tältä Kim Kardashian näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    7. 7

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    8. 8

      Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    2. 2

      Juhlarahassa kuva kansalaissodan teloituksesta – valtiovarainministeri Orpo: ”En voi lainkaan käsittää tätä”

    3. 3

      Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuosipalkkasi verran?

    4. 4

      Suomalainen asiantuntija pitää Toni Niemisen toimintaa ”yksiselitteisesti typeränä” – antoi huiman hinta-arvion mitaleille!

    5. 5

      Veikkausliigaa pelanneelle jalkapalloilijalle ehdotonta vankeutta kahdesta raiskauksesta

    6. Näytä lisää