Olga, Oili

Kotimaa

Valikko

Ministeri Lindström maahanmuuttajien työllistymisestä: ”Ohituspolkuja” ei tule

Julkaistu:

Maahanmuutto
Hallitus on saanut valmiiksi kotouttamista koskevan toimintasuunnitelman.
Juha Sipilän (kesk) hallitus on saanut valmiiksi kotouttamista koskevan toimintasuunnitelman. Suunnitelmalla pyritään saamaan maahanmuuttajat nykyistä nopeammin kuntiin, koulutukseen ja työhön.

– Ydin on se, että kotouttamisesta on tehtävä joustavampaa ja tehokkaampaa, oikeus- ja työministeri Jari Lindström (ps) sanoi tiedotustilaisuudessa tänään.

– Meillä ei ole aikaa kymmenien vuosien kotouttamiseen, hän lisäsi.

Katso yllä olevalta videolta, mitä ministeri Lindström kertoi tiedotustilaisuudessa.

Viime syksynä saapuneet turvapaikanhakijat ovat alkaneet saada oleskelulupia. Kuntapaikkoja ei kuitenkaan ole avautunut hallituksen toiveiden mukaisesti.

– Tuhansia kuntapaikkoja puuttuu, Lindström totesi.

Kunnilla on itsemääräämisoikeus eli asia on kuntien omissa käsissä.

LINDSTRÖM luetteli pitkän listan uusista toimista, joilla kotouttamista on tarkoitus parantaa, kuten koulutuksen nopeuttaminen tai kielitaidon parantaminen niin, että samaan aikaan kun ollaan koulussa tai työelämässä parannetaan kielitaitoa.

– Täytyy olla hyvin myös yksilöllisiä polkuja, mutta ei ohituspolkuja, Lindström sanoi.

Ohituspoluilla hän tarkoitti sitä, että oleskeluluvan saaneet eivät saa mitään erikoisoikeuksia vaan he ”taistelevat samoista työpaikoista” kuin täällä jo olevat.

Tarkoitus on uudistaa myös aikuisten peruskoulutusta, sillä tulijoissa on paljon niitä joilla ei ole minkäänlaista peruskoulutusta.

Opetusministeri Sanni Grahn-Laasosen (kok) mukaan koulutuksen tarvetta lisää sekin, että tulijoista noin 80 prosenttia on alle 34-vuotiaita. Hänen mukaansa maahanmuuttajien koulutuksessa on aiemmin epäonnistuttu mm. siksi, että koulutus on vienyt niin pitkään, että siitä varsinaiseen työnhakuvaiheeseen on saattanut kulua yli kuusikin vuotta.

Lisäksi hallitus aikoo ohjelmallaan lisätä maahanmuuttajien osallistumista järjestötoimintaan, kuten urheilutoimintaan.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

  2. 2

    Pia, 25, hylkäsi asianajajan työn ja ryhtyi Instagram-tähdeksi – tienaa nyt muhkeat summat povekkailla kuvilla: ”Halusin haastaa itseni”

  3. 3

    200 risteilymatkustajaa jumissa Saimaan kanavassa – ruoka alkaa loppua, muusikko soittaa Baddingia

  4. 4

    MTV: Loviisan metsistä löytyi kadonneen Riinan tavaroita – tekikö hän nuotion metsään?

  5. 5

    Putin vastaili venäläisnuorten kysymyksiin Sotshissa: Näihin arvoituksiin hän haluaisi vastauksia – nosti yllättäen esille suomalais-ugrilaiset

  6. 6

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  7. 7

    Miksi lastenohjelmien hahmot kiihottavat perheenisiä? Seksuaaliterapeutti: Fetissit voivat olla monenlaisia

  8. 8

    Mosulista kiinni otettu teinityttö on jihadistien riveihin liittynyt Linda – 16-vuotiasta saksalaista voi uhata jopa kuolemanrangaistus Irakissa

  9. 9

    ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

  10. 10

    Cheek menetti etuhampaansa – edes hammaslääkäri ei kyennyt paikkaamaan ennen keikkaa: Elastinen julkaisi kuvan seuraamuksista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  2. 2

    Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

  3. 3

    Cheek menetti etuhampaansa – edes hammaslääkäri ei kyennyt paikkaamaan ennen keikkaa: Elastinen julkaisi kuvan seuraamuksista

  4. 4

    Outo haju kellarissa paljasti – rakennusmestarin virityksistä 120 000 euron jättilasku

  5. 5

    Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

  6. 6

    Astrid Swanin, 35, rintasyöpä uusiutui ja levisi – sairaus on parantumaton: ”Jätän lapseni taakseni, kun hän vielä tarvitsee minua”

  7. 7

    Kuvat Suomen kesästä: Festarivieraat kahlasivat tulvivalla kadulla, tennarit upposivat rakeisiin ja salama halkaisi koivun – ”Aika tälli tuli”

  8. 8

    Pete Parkkosen keikka Tikkurilassa sai huvittavia piirteitä: ”Ei tässä ole mitään järkeä enää!”

  9. 9

    Kiukkukohtaus sai prinsessa Charlotten, 2, valtaansa: polki jalkaa ja heittäytyi maahan kesken valtiovierailun – Catherine-äidillä varmat keinot käytössä

  10. 10

    Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  2. 2

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  3. 3

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  4. 4

    Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

  5. 5

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  6. 6

    Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

  7. 7

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  8. 8

    Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

  9. 9

    Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

  10. 10

    8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

  2. 2

    Pia, 25, hylkäsi asianajajan työn ja ryhtyi Instagram-tähdeksi – tienaa nyt muhkeat summat povekkailla kuvilla: ”Halusin haastaa itseni”

  3. 3

    200 risteilymatkustajaa jumissa Saimaan kanavassa – ruoka alkaa loppua, muusikko soittaa Baddingia

  4. 4

    MTV: Loviisan metsistä löytyi kadonneen Riinan tavaroita – tekikö hän nuotion metsään?

  5. 5

    Putin vastaili venäläisnuorten kysymyksiin Sotshissa: Näihin arvoituksiin hän haluaisi vastauksia – nosti yllättäen esille suomalais-ugrilaiset

  6. Näytä lisää