Teresa, Tessa, Terttu

Kotimaa

Valikko

Suomen kolmanneksi kovatuloisimman hurja tarina – Seura: Joi korin kaljaa päivässä

Monimiljonääri Kimmo Riihimäki, 45, kertoo alkoholinhuuruisesta taustastaan Seura-lehdessä.
Laaturemontti Oy:n perustaja Kimmo Riihimäki pomppasi monimiljonäärien kerhoon, kun hänen firmansa osake-enemmistö myytiin vuonna 2014 kotimaisen pääomasijoittaja Sentica Partnersin hallinnoimalle rahastolle. Riihimäki sai kaupasta yli 24 miljoonan euron pääomatulot ja oli tuoreimman verotietolistan mukaan Suomen kolmanneksi kovatuloisin.

Taakse jäi muun muassa Björn Wahlroos.

Nyt Riihimäki on kertonut Seura-lehdelle alkoholiongelmastaan. Lehden mukaan juominen lähti lapasesta 1995, kaksi vuotta yrityksen perustamisen jälkeen. Ensin hän joi vain viikonloppuisin, sitten yhtenä päivänä arkenakin ja lopulta päivittäin. Lopulta kaljaa meni lehden mukaan kori päivässä.

– Olin aina pahapäinen kännissä, aina. Haastoin riitaa, mutta Eija (vaimo) ei koskaan lähtenyt sanaharkkaan mukaan. Antoi mun mesota yksin. Ja sehän se suututtikin, kun rouva ei sanonut mitään, pystyi hillitsemään itsensä, mies kertoo lehdelle.

Eräänä päivänä vaimo oli vienyt lasta lääkäriin ja näki miehensä puiston penkillä umpikännissä muiden alkoholistien ympäröimänä. Pohjalle pudonnut mies ei muistanut tästä mitään.

Seuran mukaan piste juomiselle tuli vuonna 2002. Riihimäki käveli vuosien odottelun jälkeen vaimonsa luo ja pyysi tätä viemään hänet Minnesota-hoitoon.

”Katto hyvä paikka sellaiselle, joka ei osaa lukea”

IS haastatteli Riihimäkeä marraskuussa 2015 firman Nurmijärven-konttorilla, kun tieto miehen hurjista vuosituloista tuli vuosittaisten verotietojen julkistamisen yhteydessä.

Monimiljonääri saapui haastatteluun työhaalareissa.

– Siellä katolla minä paljon mieluummin olen kuin konttorilla. Katto on hyvä paikka sellaiselle, joka ei osaa lukea tai kirjoittaa, Riihimäki naurahti tuolloin.

Rehtori-isän poika oli lapsena menevä luonne, eivätkä lukuhommat koulun penkillä maistuneet. Peruskoulun päättötodistuskin jäi aikanaan hakematta.

– Isä kyllä huomasi jo varhain, ettei opiskelu ole minua varten. Hän kannusti työuralle ja sanoi saatteeksi, että tulen varmasti luonteellani pärjäämään, Riihimäki muisteli.

Riihimäen miljoonabisnes lähti liikkeelle vaatimattomista lähtökohdista.

Miljoonabisnes alkoi laina-Hiacella

Velipoika antoi lainaksi vanhan Hiace-pakettiauton, jonka kanssa kiertelin asentamassa kattokouruja. Toinen veli sitten lainasi yritykseen osakepääoman, Riihimäki kertoi.

– Joskus joitakin hankintoja rahoitettiin jopa lapsilisillä.

Lopulta yritys lähti voimakkaalle kasvu-uralle. IS kysyi Riihimäeltä, miten miljoonat ovat miestä muuttaneet?

– Eivät mitenkään! Raha ei saa miehen luonnetta muuttaa, eikä se ole sitä tehnyt, hän totesi kättään ylös heilauttaen.

Lapsilleenkin hän on yrittämisen ja käsillä tekemisen mallin antanut. Poika on koulutukseltaan peltiseppä ja Laaturemontissa töissä.

– 12-vuotiaasta saakka hän on kulkenut työkeikoilla mukana. Olisi kyllä lähtenyt aiemminkin, mutta en tohtinut mukaan ottaa.

Videolla Kimmo Riihimäki kertoo, miten laina-Hiace-miehestä tuli miljonääri.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    2. 2

      Syy Trumpin poikkeukselliseen kutsuun? NY Times: Pohjois-Korea voi tuottaa uuden ydinpommin 6–7 viikon välein

    3. 3

      Prinsessa Madeleinen miehen Chris O’Neillin valtavat velat paljastuivat – ”Minulla on mieleni päällä muitakin asioita”

    4. 4

      Verissä päin koneesta raahatun lääkärin tapaus: lentokenttäpoliisi julkaisi oman versionsa tapahtumista

    5. 5

      Ylen uutisankkurin pukeutuminen herätti yllättävän kiekkokohun – ”Mitähän mä laitan päälle torstaina”

    6. 6

      Suomi-sateliitin kuvat paljastivat hätkähdyttävän muutoksen Intiasta – vertaa kuvia vuosilta 2012 ja 2016

    7. 7

      Yle-vero poistuu kokonaan yli puolelta miljoonalta pienituloiselta

    8. 8

      Ethän vain keitä nakkeja? Yleisin tapa ei olekaan se oikea

    9. 9

      Toinen kuolonuhri Hirvensalmen perhesurmassa – tutkinnanjohtaja: ”Yritämme selvittää, kuka teki ja mitä”

    10. 10

      Näin sota Pohjois-Koreaa vastaan etenisi – vain huonoja ja todella huonoja vaihtoehtoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    2. 2

      Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

    3. 3

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    4. 4

      Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

    5. 5

      Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuoden palkan?

    6. 6

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    7. 7

      Poliisi Hirvensalmen tapahtumista: Perheen isä kuoli, pojat loukkaantuivat vakavasti – äiti soitti hätäkeskukseen

    8. 8

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    9. 9

      Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

    10. 10

      Toinen kuolonuhri Hirvensalmen perhesurmassa – tutkinnanjohtaja: ”Yritämme selvittää, kuka teki ja mitä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    3. 3

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    4. 4

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    5. 5

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    6. 6

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    7. 7

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    2. 2

      Syy Trumpin poikkeukselliseen kutsuun? NY Times: Pohjois-Korea voi tuottaa uuden ydinpommin 6–7 viikon välein

    3. 3

      Prinsessa Madeleinen miehen Chris O’Neillin valtavat velat paljastuivat – ”Minulla on mieleni päällä muitakin asioita”

    4. 4

      Verissä päin koneesta raahatun lääkärin tapaus: lentokenttäpoliisi julkaisi oman versionsa tapahtumista

    5. 5

      Ylen uutisankkurin pukeutuminen herätti yllättävän kiekkokohun – ”Mitähän mä laitan päälle torstaina”

    6. Näytä lisää