Olga, Oili

Kotimaa

Valikko

Historiallinen harjoitus alkaa tänään – USA:n ratsuväki karauttaa Strykereillä Suomeen

Julkaistu:

Maanpuolustus
Kankaanpäässä Satakunnassa alkaa tänään Maavoimien Arrow-harjoitus, joka kestää ensi viikon perjantaihin asti.
Mukana on osasto Yhdysvaltain Euroopan-maavoimajoukoista, joilla on harjoituskalustona muun muassa Stryker-miehistönkuljetusajoneuvoja.

Harjoitukseen osallistuu varusmiehiä, reserviläisiä ja henkilökuntaa panssariprikaatista, Karjalan prikaatista ja Porin prikaatista. Panssariprikaatin johtama harjoitus järjestetään Pohjankankaalla Niinisalossa. Osallistujia on lähes 2 500.

(Yllä olevalla videolla esitellään Stryker-panssariajoneuvo.)

Kyse on Maavoimien perinteisestä harjoituksesta, johon on avattu osallistumismahdollisuus kansainvälisten kumppaneiden harjoitusosastoille.

MYÖHEMMIN tässä kuussa myös Yhdysvaltojen F15-hävittäjälaivue osallistuu Rissalassa kansainväliseen harjoitukseen. Yhdysvaltalaiskoneet saapuvat Suomeen puolustusministeri Jussi Niinistön (ps.) mukaan Yhdysvaltojen aloitteesta.

Harjoitusten tiedotus herätti arvostelua puolustusvaliokunnassa helmikuussa. Niinistön mukaan vastaavista harjoituksista kerrotaan jatkossa tarkemmin.

– Otamme huomioon, että esimerkiksi Yhdysvaltojen panssaroidut miehistönkuljetusajoneuvot herättävät huomiota, kun niitä ei ole aiemmin täällä ollut, Niinistö sanoi tuolloin.

Suomeen vierailulle saapuva yksikkö on Yhdysvaltain armeijan toisen ratsuväkirykmentin jalkaväkikomppania.

Jalkaväkikomppaniasta tulee ensimmäinen Suomessa vieraileva Yhdysvaltain armeijan yksikkö. Arrow-harjoitukseen tulee noin 160 miestä ja 17 panssaroitua Stryker-taisteluajoneuvoa.

Strykerit otettiin käyttöön 2000-luvun alkupuolella. Kanadalaisvalmisteista vaunua on Yhdysvaltain armeijalla nykyisin yli 4 000 kappaletta. Strykereiden tarkkaa saapumispäivämäärää Suomeen ei ole kerrottu turvallisuussyihin vedoten.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Rupikonnien maihinnousu yllätti tamperelaisen Ossin – katso uskomattomat kuvat mökkirannasta

    3. 3

      Kansalaiset toivoivat poliisilta meluratsiaa – tässä on tehovalvonnan saldo

    4. 4

      Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

    5. 5

      Tunnistaisitko edes samaksi naiseksi? Miss Plus Size -Marjaana, 34, julkaisi kuvan 29-vuotiaasta itsestään – hätkähdyttävä ero

    6. 6

      Trumpin uusi viestintäjohtaja: Kaikki saavat potkut, jos vuodot eivät lopu

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

    9. 9

      Prinssi William uskoo, että Diana olisi ollut ”painajaismainen” isoäiti – taustalla suloinen syy

    10. 10

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    2. 2

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    3. 3

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    4. 4

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    5. 5

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    6. 6

      Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

    7. 7

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    8. 8

      Pia, 25, hylkäsi asianajajan työn ja ryhtyi Instagram-tähdeksi – tienaa nyt muhkeat summat povekkailla kuvilla: ”Halusin haastaa itseni”

    9. 9

      200 risteilymatkustajaa jumissa Saimaan kanavassa – ruoka alkaa loppua, muusikko soittaa Baddingia

    10. 10

      Tulipunainen hellemassa iskee pian Suomeen – tänne Venäjän lämpö saapuu jo huomenna!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    4. 4

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    5. 5

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    6. 6

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    7. 7

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    10. 10

      8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Rupikonnien maihinnousu yllätti tamperelaisen Ossin – katso uskomattomat kuvat mökkirannasta

    3. 3

      Kansalaiset toivoivat poliisilta meluratsiaa – tässä on tehovalvonnan saldo

    4. 4

      Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

    5. 5

      Tunnistaisitko edes samaksi naiseksi? Miss Plus Size -Marjaana, 34, julkaisi kuvan 29-vuotiaasta itsestään – hätkähdyttävä ero

    6. Näytä lisää