Heidi

Kotimaa

Rinne vappupuheessaan: ”Hallitus alistaa koko julkisen talouden markkinavoimille”

Julkaistu:

Sdp:n puheenjohtaja ei löytänyt vappupuheessaan juuri mitään hyvää porvarihallituksen politiikasta.
Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne soimasi vappupuheessaan hallituspuolueita vaalilupausten pettämisestä.

– En kuullut yhdenkään puoluejohtajan ilmoittavan, että sinänsä tarpeellinen julkisen talouden tasapainottaminen tehdään leikkaamalla vain niiltä ihmisiltä, joilla on jo ennestään todellisia vaikeuksia selvitä. Ennen viime eduskuntavaaleja me kaikki puheenjohtajat vannoimme, että koulutuksesta ja osaamisesta ei enää leikata missään olosuhteissa.

– Kaikkien puolueiden puheenjohtajat liputtivat suomalaisen sopimusyhteiskunnan jatkon puolesta. No, ei ehkä ihan kaikki. Erityisesti kokoomuksen puheenjohtajahan vaati alun perin konsensusyhteiskunnasta luopumista. Tätä taisi RKP kompata. Ei puhuttu palkkaa pienentävistä tai työaikaa pidentävistä pakkolaeista. Tuleva pääministeri puhui yhteiskuntasopimuksesta, Rinne totesi puheessaan.

Rinteen mukaan Metsähallitus, sote ja liikenneväylät menossa markkinavoimille

Rinne toisteli viime päivien sanomaansa, että hallitus on ajamassa hyvinvointivaltion markkinavoimien armoille.

– Hallitus kertoo, että julkinen talous on aivan liian suuri ja tehoton. Ja että ainoa keino on leikata pakolla heikoimmassa asemassa olevilta, siirtyä aiheuttaja tai käyttäjä maksaa periaatteeseen nostamalla maksuja eri yhteiskunnan palveluista keskituloisilta ja pyytämällä rikkaimpia ja eniten tienaavia vapaaehtoisesti, hyväntekeväisyyden hengessä osallistumaan talkoisiin.

– Hallitus haluaa altistaa koko julkisen talouden, hyvinvointivaltion, markkinavoimille, Rinne sanoi.

Rinne käytti esimerkkeinä Metsähallituksen yhtiöittämistä, sote-uudistusta ja liikenneministeri Anne Bernerin (kesk) ehdotusta valtion väylien yhtiöittämisestä.

– Berner kertoi suunnitelmastaan siirtää Sinun ja minun veroilla rahoittamat tiet, raiteet ja vesiväylät valtion omistamaan yhtiöön, johon sitten myöhemmin saataisiin sijoittajia, joiden avulla väyliä ylläpidettäisiin ja uusia väyliä rakennettaisiin.

– Miksi yksityinen pääoma sitten tulisi mukaan? No tietenkin siksi, että saisi tuottoa pääomalleen. Tuotto tähän yhtiöön tulisi Bernerin mukaan siitä, että väylän käyttäjä – siis sen jo veroeuroillaan maksanut – maksaisi käytöstä uudelleen. Jotta yksityisen, uuteen valtionyhtiöön sijoittavat tahot saisivat sijoittamalleen pääomalle vaatimansa tuoton. Siis kohti markkinavaltaista yhteiskuntaa hyvinvointivaltion kustannuksella, Rinne näki.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä – Putin saapui Olavinlinnaan

    2. 2

      Tarja, 50, näki hymyilevän Putinin vilkuttavan – ”Jäätävät silmät sieltä katsoivat”

    3. 3

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    4. 4

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    5. 5

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    6. 6

      Niinistö tiukkana tapaamisessa: ”Suomi ei tasapainottele Venäjän ja Yhdysvaltojen välillä”

    7. 7

      Anna-Kristiina Mikkonen emännöi Putinia: ”Nyt on perhosia vatsassa”

    8. 8

      Annikki Tähden uurna laskettiin – ”Hän olisi kuulunut taiteilijakukkulalle”

    9. 9

      Kadonnut nainen löytyi poikkeuksellisella tavalla Floridassa – oli säilönyt tuoksuaan purkkiin

    10. 10

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    2. 2

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    3. 3

      Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

    4. 4

      Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

    5. 5

      IS seuraa hetki hetkeltä – Putin saapui Olavinlinnaan

    6. 6

      Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

    7. 7

      Arman Alizad vitsaili seksuaalisesta häirinnästä helsinkiläisessä sekasaunassa – ihmiset raivostuivat: ”Oksettavaa”

    8. 8

      Poika lainasi isänsä Ferraria: poliisit takavarikoivat auton ja laittoivat varoittavat kuvat Twitteriin

    9. 9

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    10. 10

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä – Putin saapui Olavinlinnaan

    2. 2

      Tarja, 50, näki hymyilevän Putinin vilkuttavan – ”Jäätävät silmät sieltä katsoivat”

    3. 3

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    4. 4

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    5. 5

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    6. Näytä lisää