Merja

Kotimaa

Valikko

Takatalvi ruoskii myös Etelä-Suomea: ”Kyllä ilmamassa niin kylmää on...”

Takatalvi riepoo viikonloppuna eteläistä Suomea, lämpötilat ovat kymmenen asteen alapuolella.
Puolen viikon jälkeen maan yli levinnyt takatalvi on saavuttanut eteläisen Suomen. Ilmatieteen laitoksen meteorologi Ari Mustala sanoo, että takatalvi näkyy hitaasti.

– Kuuropilviä nousee sinne tänne. Olomuoto on välillä lumisempaa, aamulla tuli pikkuraetta.

Maa on ollut aamulla valkoisena monessa paikassa. Lunta on voinut sataa muun muassa Uudellamaalla.

– Etelärannikolla on sadellut lähinnä vettä, mutta jos tuulee vähän voimakkaammin, se voi olla pikkuraetta tai jotain lumen sekaista. Kyllä ilmamassa niin kylmää on, että pientä takatalven tuntua tässä on.

Lunta satoi reippaasti keskiviikkona muun muassa Kuopion alueella. Paikalliset lehdet julkaisivat kuvia lumisohjosta ja sortsit jalassa tarpovista turistista.

Savosta kylmä ilma siirtyi itään. Mustala seurasi takatalven tuloa Mikkelin ja Kouvolan alueella. Sääkartoilla näkyi jatkuva kuurojono pohjoisesta etelään.

– Yksi urheilija laittoi Facebookin, miten piti jättää pyörälenkki kesken ja mennä huoltoasemaan sateen suojaan.

Takatalvi on valunut nyt koko maahan.

– Perjantaina meni heikko häiriö. Lännestä tuli sadekuuroja, mikä lisäsi pilvisyyttä. Ensin oli aika aurinkoista, mutta sitten matalan keskus meni etelästä ja imaisi kunnolla kylmän koko maahan.

Ainoa paikka, jota takatalvi ei koettele, on Lappi. Lappi on ollut koko kevään talvinen. Lunta on kunnolla maassa Kainuun pohjoisosassa, Koillismaalla ja Peräpohjolassa. Pohjoisessa Lapissa on kunnon hanget.

– Ei voi puhua edes takatalvesta, kun talvi ei ole ohi, Mustala sanoo Lapista.

Takatalvet ovat Mustalan mukaan keväällä tyypillistä.

Mustala muistelee, miten nuorempana huhtikuun loppupuolella tuli kunnon kylmän purkauksia. Oli kovia lumikuuroja. Kevään tulo keskeytyi pahasti.

– Viime vuosina säätyyppi ei ole ollut enää semmoista. Huhtikuut ovat olleet melko lämpimiä, ei ole tullut takapakkia.

Takatalvi ja talvi jatkuvat maassa vielä sunnuntaina. Päiväsaikaan etelässä kehittyy vesi- tai lumikuuroja.

Lämpötilat koko maassa ovat kymmenen asteen alapuolella. Lapissa lämpötila on hieman nollan yläpuolella.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

    2. 2

      68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

    3. 3

      Suosikkijuontaja Niina Backman, 33, rantalomalla huikeissa maisemissa – poseeraa viehkeänä bikineissä

    4. 4

      Turvapaikanhakijat häiriköivät kauppakeskuksessa – kolme vietiin putkaan

    5. 5

      Edelsikö Tapparan mestaruusmaalia tuomarivirhe? Katso video

    6. 6

      Tomi kuvasi videon Tampereen parkkisakkorysästä – mistä tässä on kyse? ”Ainakin 16 auton tuulilasissa oli lappu”

    7. 7

      Pekka Saravo lopettaa uransa

    8. 8

      Viiden tähden hotelli rapistui paikoilleen – vip-vieraiden unelma on nyt karu näky

    9. 9

      Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

    10. 10

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    2. 2

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    3. 3

      Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

    4. 4

      Patrik Laineen leppoisa lomakuva herätti MM-kisaraivon

    5. 5

      Poliisi kertoo nyt harvinaisen järkyttävästä työtehtävästä: eri puolilta taloa löytyi kolmen lapsen ruumiit

    6. 6

      Hirvensalmen uhrien äiti jakoi helmikuussa koskettavan runon – ”Sydämeni tulee kantamaan sinua aina”

    7. 7

      Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

    8. 8

      Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

    9. 9

      Opiskelijoiden K18-bileet seikkailupuistossa ihmetyttävät Kuopiossa: ”En välttämättä menisi heti aamulla muksun kanssa sinne”

    10. 10

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    4. 4

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    5. 5

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    6. 6

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    7. 7

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    8. 8

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    9. 9

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    10. 10

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

    2. 2

      68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

    3. 3

      Suosikkijuontaja Niina Backman, 33, rantalomalla huikeissa maisemissa – poseeraa viehkeänä bikineissä

    4. 4

      Turvapaikanhakijat häiriköivät kauppakeskuksessa – kolme vietiin putkaan

    5. 5

      Edelsikö Tapparan mestaruusmaalia tuomarivirhe? Katso video

    6. Näytä lisää