Aija, Aava

Kotimaa

Valikko

Onnibusin autosta lensi pyörä moottoritielle – ”Kyllähän tuollaisessa aineksia on kaikenlaiseen”

Onnibusin linja-autosta irtosi rengas kesken ajon Lahden moottoritiellä perjantaina iltapäivällä.
Helsingistä Kuopioon matkalla olleen bussin kuljettajanpuoleinen takarengas irtosi autosta täydessä vauhdissa Nelostiellä Mäntsälän pohjoispuolella.

Moottoritienopeuksissa irtoava linja-auton rengas voisi tehdä tuhoisaa jälkeä johonkin osuessaan, mutta nyt kävi tuuri.

– Onneksi ei sattunut mitään pahempaa, sanoo Onnibusin toimitusjohtaja Pekka Möttö.

Hänen mukaansa rengas pyöri viereisen kaistan yli ja päätyi lopulta moottoritien pohjoiseen ja etelään päin johtavien kaistojen väliselle alueelle.

– Onhan se selvää, että jos vauhdista lähtee linja-autonrenkaat, niin on parempi, että ne eivät osu mihinkään. Nyt sattui hyvä tuuri, että ne eivät osuneet mihinkään, Möttö sanoo.

– Kyllähän tuollaisessa aineksia on kaikenlaiseen.

Itse bussi selvisi tilanteesta vähällä, koska kyseessä oli takarengas. Bussissa on takana teli, eli toinen akseli on vielä jäljellä, kun yksi rengas irtosi.

– Kun se on takarengas, ei kuljettajakaan huomaa sitä ennen kuin se lähtee. Eli se ei oireile niin, että sen huomaisi.

Mötön mukaan kyseisen auton kuljettaja oli hyvin kokenut. Myös matkustajat suhtautuivat tilanteeseen hänen mukaansa rauhallisesti.

– Ihmiset olivat ihan rauhallisella mielellä. Tunnin verran kesti, kun saatiin sinne toinen auto paikalle ja matka jatkui.

– Olen hyvin tyytyväinen siitä, että ei tullut muuta kuin harmia ja odotusta, Möttö sanoo.

Syy renkaan irtoamiseen ei ole vielä tiedossa. Se selvitetään seuraavaksi.

– Näihin on tietysti renkaita vaihdettu tässä hiljattain kaikkiin. Nyt on mielenkiintoista selvittää, että mikä petti. Joku petti.

Möttö kertoo, että tapaus on ensimmäinen vastaava hänen omalla urallaan. Hän uskoo, että kyse oli yksittäistapauksesta, mutta bussiyhtiö aikoo varmuuden vuoksi käydä koko bussikalustonsa läpi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yle: Presidentti Tarja Halosen ex-kumppani Kari Pekkonen on kuollut

    2. 2

      Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

    3. 3

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    4. 4

      Kommentti: Hjalliksen ja Sipilän sauna­diili ei kestä moraalista päivänvaloa – Harkimo aneli paikkaa Veikkauksessa jo vuosi sitten

    5. 5

      Puhelimen hukkuminen pelasti Riikan ja Tiian Las Vegasin ryöstötilanteelta: ”Nyt korkkarit jalasta ja juostaan!”

    6. 6

      Kammottava taklaus järkyttää jalkapallomaailmaa – kuvat valioliigatähdestä rajua katsottavaa

    7. 7

      Ensi yönä siirrytään kesäaikaan – aiheuttaa ylimääräistä kiirettä ruotsinlaivoilla: ”Avomerellä voimme ajaa nopeammin”

    8. 8

      ”Soita nimismiehelle, että tulee hakemaan nuo raatonsa pois” – Näin Pihtiputaan poliisisurmat etenivät 48 vuotta sitten

    9. 9

      IS seuraa: TPS hurjana kotonaan, Jyväskylässä kolme pikamaalia

    10. 10

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    2. 2

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    3. 3

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    4. 4

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    5. 5

      Erikoinen ilmiö Haloo Helsingin keikalla Tallinnassa – suomalaiset innostuivat erosta Suomen ja Viron lainsäädännössä

    6. 6

      Mikael Gabrielin Playboy-rakas saapui Jussi-gaalaan kurveja korostavassa glittermekossa – antava kaula-aukko ylsi napaan asti

    7. 7

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    8. 8

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    9. 9

      Nainen laittoi hulinaksi Prismassa – taltutettiin käsiraudoilla

    10. 10

      Kommentti: Trumpin bluffi paljastui nololla tavalla – voittamisen kuningas ratsastaa nyt tappiosta toiseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yle: Presidentti Tarja Halosen ex-kumppani Kari Pekkonen on kuollut

    2. 2

      Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

    3. 3

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    4. 4

      Kommentti: Hjalliksen ja Sipilän sauna­diili ei kestä moraalista päivänvaloa – Harkimo aneli paikkaa Veikkauksessa jo vuosi sitten

    5. 5

      Puhelimen hukkuminen pelasti Riikan ja Tiian Las Vegasin ryöstötilanteelta: ”Nyt korkkarit jalasta ja juostaan!”

    6. Näytä lisää