Alvar, Auno

Kotimaa

Tukia puhtaana käteen 1600 €/kk – Jari-Pekan kannatti jäädä kotiin: ”Ei ihmisiä pidä syyllistää, vaan systeemiä”

Julkaistu: , Päivitetty:

Insinööri Jari-Pekka Teurajärvi on ollut työtön koti-isä kymmenisen kuukautta.
Jari-Pekka Teurajärvi sanoo Ilta-Sanomille, ettei hänen ole kannattanut mennä töihin. Yhteiskunnan etuudet ovat sitä luokkaa, että pienten lasten isän on saatava reippaasti palkkaa, jotta palkka olisi yhtä suuri kuin tukien kautta tuleva summa on.

Teurajärvi on hallituspuolue Perussuomalaisten Pohjois-Pohjanmaan piirin puheenjohtaja.

Olet valinnut koti-isän roolin mieluummin kuin työllistymisen. Miksi?

– Olen kannustinloukussa. Insinöörinä tykkään tehdä laskelmia. Laskin, että on kannattavaa olla kotona. Nyt kun on pienet lapset, käytin tilaisuuden hyväksi.

Millaisia tukia saat ja paljonko ovat tulosi kuukaudessa?

– Kokonaissumma on nettona noin 1600 euroa. Siitä kotihoidontukea on noin 250 euroa ja loput ansiopäivärahaa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Sanoit, ettei kannata mennä töihin. Miksi?

– Jos menisin töihin, nämä kaksi pienintä lasta pitäisi laittaa päivähoitoon. Heistä tulisi päivähoitolaskua Oulussa 550 euroa kuukaudessa. Jos lasketaan se, mitä nyt saan käteen (1600 euroa) ja päivähoitomaksut, summa olisi reilut 2100 euroa. Minun pitäisi ansaita kohtuullisen hyvin, että pääsisin samaan ansioon töissä ollessa kuin nyt.

Mikä on kohtuullisen hyvin?

– Jos palkka olisi bruttona 2700 euroa ja siitä vähennettäisiin verot, summa olisi aika lailla sama kuin se, minkä saan kun olen kotona.

Moni ihminen on samassa tilanteessa kuin sinä olet, kannustinloukussa. Onko oikein, että tällaisia vapaamatkustajia on?

– Ei missään tapauksessa ole oikein, mutta jos yhteiskunta tarjoaa sen mahdollisuuden, ei siitä pidä ihmisiä syyllistää, vaan tätä systeemiä.

Miten aiot päästä taas niiden ihmisten joukkoon, jotka yhteiskuntaa elättävät ja talouttamme pyörittävät?

– Minulla on mahdollisuus olla vielä melkein tuhat päivää päivärahalla kotona. Mutta tavoitteena on työllistyä. Mitä pikemmin sen parempi. Minä menen töihin vaikka huomenna, jos joku sitä tarjoaa. Olen etsinyt aktiivisesti töitä, enkä ole koskaan kieltäytynyt enkä tule kieltäytymään työstä.

Miten kannustusloukkuja pitäisi purkaa?

– Työnteon pitäisi aina olla kannattavaa, kannattavampaa kuin kotona oleminen tai tukien varassa eläminen. Kenenkään ei pitäisi joutua laskemaan, onko kannattavampaa olla kotona kuin töissä.

Tänään hallitus kertoi kannustinloukkujen purkamissuunnitelmista. Mitä mieltä olet niistä?

– Olen oikein tyytyväinen. Siellä oli monta esitystä, jotka madaltavat kynnystä työhön pääsyyn.

Mitkä esitykset nousevat mielestäsi merkittävimmiksi?

– Työnäyte on erittäin hyvä idea. Ainakin niille aloille, joilla osaaminen kehittyy nopeasti. Työnantaja saa siten varmuuden, että saa oikeanlaisen työntekijän.

– Toinen merkittävä esitys valtioneuvostolta oli yrittäjyyskokeilu. Työtön voi pienellä riskillä kokeilla yrittäjyyttä. Testata, onko hänestä yrittäjäksi ja jos ei ole, palata työntekijäksi ilman, että siitä tulee suuria sanktioita.

Mitä mieltä olet karenssiajan pidentämisestä, jos kieltäytyy työstä?

– Minusta karenssin pitää olla pitkä. Minä en ymmärrä tilannetta, että joku kieltäytyisi töistä.

Ovatko tehdyt esitykset riittäviä?

– Eivät varmasti riittäviä, mutta nyt otettiin askel oikeaan suuntaan. Kannustinloukut eivät ole suurin ongelma. Suurin ongelma on se, ettei meillä ole riittävästi työnantajia. Suurin potentiaali työllistäjäksi on pk-sektorilla, mutta ensimmäisen työntekijän palkkaaminen on hurja riski työantajalle.

Pitäisikö työllisyysrahoja ohjata enemmän yksityiselle sektorille?

– Ehdottomasti. Julkisella sektorilla ja kolmannella sektorilla tuettu työpaikka on usein ansiopäivärahan nollaustyöpaikka. Sen jälkeen, kun tämä työsuhde loppuu, paikkaan otetaan uusi tuettava, joka taas nollaa päivänsä. Yksityisen sektorin on mahdollista työllistää pitkäaikaisesti.


JARI-PEKKA Teurajärvellä on siis mahdollisuus olla melkein 1000 päivää ansiopäivärahalla kotona.

Teurajärvi sai irtisanoutuessaan työnantajaltaan tukipaketin, jonka turvin hän pystyi työvoimaviranomaisten laskelman mukaan elämään 10–11 kuukautta ja karenssi kului samaan aikaan.

Tukipakettikuukausien aikana Teurajärvi työllistyi alle puoleksi vuodeksi, mutta tämä määräaikaisuus ei täyttänyt 26 viikon työssäoloehtoa. Hänen ansiopäivärahansa 500 päivää alkoivat siten kulua vasta viime syksynä.

Jos hän nyt työllistyy – vaikka vain muutamiksi päiviksi – ansiosidonnaisen päivät nollautuvat ja 500 päivän kertymä alkaa alusta. Siksi hän totesi, että päiviä voi olla jäljellä melkein tuhat.

1600 euron ansiopäiväraha on laskettu Teurajärven edellisestä työtulosta. Siitä on vähennetty kotihoidon tuki. Kotihoidontuen hoitolisää tai asumistukea perhe ei saa.

Juttua ja otsikkoa päivitetty klo 10:14: Täydennetty juttuun Teurajärven vastaus, jossa hän kertoo, ettei ole kieltäytynyt töistä ja etsii aktiivisesti töitä.

Juttua täydennetty 21.4.2016 kello 23.58 tiedoilla lähes tuhat päivää kestävästä ansiopäivärahasta.

16 muutosta työttömille

Tiistaina kerrotut ehdotukset
  1. Työttömien raportoitava aiempaa tiiviimmin omasta työnhaustaan. Tämä tapahtuisi sähköisesti.
  2. Kokopäivätyötä otettava vastaan, vaikka palkka olisi työttömyysetuutta pienempi.
  3. Heti työnhaun alussa on otettava vastaan myös muuta kuin oman alan työtä, jos sitä ei ole tarjolla.
  4. Karenssi varmasta työstä kieltäytymiseen pitenee nykyisestä 60 päivästä 90 päivään. Oikeus työttömyysetuuteen poistettaisiin kuitenkin vasta 30 päivää kieltäytymisen jälkeen.
  5. Omaa auton käyttöä työmatkoihin edellytetään myös työssäkäyntialueen ulkopuolella. Autoa ei vaadita hankkimaan.
  6. Kaikkiin työvoimapalveluihin osallistuttava.
  7. Työnhakuvalmennuksella tuetaan omaehtoista työnhakua.
  8. Työpaikoilla lisätään työmarkkinavalmiuksia parantavia palveluita.
  9. Uusi liikkuvuusavustus yhdistäisi nykyisen matka-avustuksen ja muuttokustannuksen korvauksen. Tuki voisi olla enintään kahden kuukauden peruspäiväraha.
  10. Starttirahaan ja palkkatukeen voitaisiin käyttää myös työttömyysetuuksiin tarkoitettuja rahoja. Niitä toivotaan voitavan tarjota entistä useammalle.
  11. Starttirahaa saisi enää 12 kuukaudeksi eli puolta vuotta lyhyemmäksi ajaksi kuin nykyään.
  12. TE-toimisto velvoitetaan arvioimaan työttömyyden pitkittymisen riskiä ennen kuin se myöntää palkkatukea alle vuoden työttömänä olleen palkkaamiseen.
  13. Kolmannelle sektorille (esimerkiksi järjestöjen kierrätyskeskukset) annettua palkkatukea vähennetään.
Aiemmin kerrottu:
  1. Eduskunta alkaa käsitellä ansiosidonnaisen päivärahan lyhentämistä 500:sta 400 päivään muilla kuin 58 vuotta täyttäneillä.
  2. Eduskunta alkaa käsitellä työntekijän koeajan pidentämistä neljästä kuuteen kuukauteen.
  3. Suunnitelma työttömyyskorvauksella tapahtuvasta ”työnäytteestä” joka kestäisi 3–4 kuukautta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    2. 2

      Suomalaistähti Alman jättimäinen mainoskuva komeilee Times Squarella – kollegoilta sataa äimistyneitä onnitteluita: ”Holy shit!”

    3. 3

      Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

    4. 4

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    5. 5

      Kulkukoiralauma yllätti turistin Kreikassa: Soitti hädissään perheelleen – löytyi seuraavana aamuna raadeltuna

    6. 6

      Mikko, 39, sai Lapin-reissulla valtavan vonkaleen – 16,5-kiloinen hauki repi haavin

    7. 7

      Valepoliisi iski taas uudella kikalla Kuopiossa – pyysi ottamaan kaikki rahat esille

    8. 8

      Entinen tv-kuuluttaja: ”Ei ollut oma ratkaisuni, etten ole enää ruudussa”

    9. 9

      Opiskelijat eivät olleet uskoa silmiään: Game of Thrones -tähti aloitti yliopistossa – hengaili pubissa kuin kuka tahansa tavis

    10. 10

      Hifistelijä voi käyttää laitteistoon 500 000 euroa: ”Kun ei ole emäntää, voi valita kaiuttimet ilman kompromisseja”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

    2. 2

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    3. 3

      ”Instagramin vihatuin mies” esitteli ökykartanonsa – silmitöntä pröystäilyä: yksityiskokki ja 45000 euron puku

    4. 4

      Äärimmäisen kiusallinen tilanne hääjuhlassa: kuusi naista saapui paikalle identtisissä asuissa – hämmentävä kuva leviää

    5. 5

      Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

    6. 6

      Kuolleen tyttöystävänsä muistoksi jo 12 000 km pyöräilleen miehen matka oli katketa Suomeen – iloinen yllätys pelasti

    7. 7

      Sara Sieppi yltä päältä vihreässä limassa MTV:n suorassa lähetyksessä: tyrmistynyt ilme kertoo kaiken – katso kuvat!

    8. 8

      Trump suuttui NBA:n tähtipelaajalle, epäsi Valkoisen talon kutsun koko joukkueelta – seuralta viileä kuitti presidentille

    9. 9

      Tilanne kärjistynyt Alahärmän yläkoululla tappelujen jälkeen – jatkuva vartiointi päällä

    10. 10

      Huippukokki Tomi Björck häipyi Suomesta – uskomaton määrä matkatavaraa: perhe poseeraa laukkuröykkiön keskellä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    6. 6

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    7. 7

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    8. 8

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    9. 9

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    10. 10

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    2. 2

      Suomalaistähti Alman jättimäinen mainoskuva komeilee Times Squarella – kollegoilta sataa äimistyneitä onnitteluita: ”Holy shit!”

    3. 3

      Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

    4. 4

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    5. 5

      Kulkukoiralauma yllätti turistin Kreikassa: Soitti hädissään perheelleen – löytyi seuraavana aamuna raadeltuna

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

    2. 2

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    3. 3

      ”Instagramin vihatuin mies” esitteli ökykartanonsa – silmitöntä pröystäilyä: yksityiskokki ja 45000 euron puku

    4. 4

      Äärimmäisen kiusallinen tilanne hääjuhlassa: kuusi naista saapui paikalle identtisissä asuissa – hämmentävä kuva leviää

    5. 5

      Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    6. Näytä lisää