Juha, Janne, Jani

Kotimaa

Valikko

Järjen ääni vai hyväksikäyttöä? Näin IS:n lukijat kommentoivat hallituksen suunnitelmaa työkokeilusta

Julkaistu:

Ilta-Sanomien lukijat eivät innostu hallituksen suunnitelmista laittaa työttömät töihin ilman työsuhdetta.
Hallitus esitti tiistaina uutta työnäytepalvelua, jossa työtön menisi vapaaehtoisesti lyhyeksi aikaa töihin ilman työsuhdetta. Esityksen ideana on se, että kun työtön on ensin töissä ilman työsuhdetta, työnantaja saattaa palkata hänet pysyvästi. Vielä ei ole tietoa, saisiko työtön työnäyteaikanaan palkkaa tai muita työntekijöille kuuluvia etuuksia.

Ilta-Sanomien lukijoita hallituksen suunnitelmat eivät vakuuttaneet. Suuri osa juttua kommentoineista oli sitä mieltä, että ideaa olisi syytä vielä harkita. Jotkut nostivat esiin tällä viikolla julki tulleen uutisen kansanedustajien palkkioiden nostamisesta.

– Taitaa tulla aikamoiset mielenilmaukset. Nyt viimeistään on yleislakolla Sipilän hallitukselle opetettava tapoja, saas kattoo kuinka kauan nykyinen hallitus esim. kahden viikon yleislakon jälkeen vielä on tehtävissään, herrat sen kun nostaa palkkojaan, kommentoi nimimerkki Teatteriin kyllästynyt.

– Työttömät töihin ilman palkkaa? Samaan aikaan kansanedustajien palkkoja nostetaan. Voi hyvät hyssykät tätä touhua! ihmettelee Jantteri.

  • Yllä olevalta videolla kerrotaan millaisiin toimiin hallitus ryhtyy työttömyyden kitkemiseksi.
Moni oli huolissaan siitä, voitaisiinko uudessa mallissa käyttää työttömiä ilmaistyövoimana ilman aikomustakaan palkata heitä.

– Ette voi olla tosissanne. Tämä lopulta johtaa siihen, että yt pyyhkäisee kaikkien yritysten yli ja sitten palkataan työttömiä ilman sopimuksia minimipalkalla päiväksi kerrallaan. Tulee semmoinen jenkkityylinen työsuhde tutuksi, jossa pomo voi ilmoittamatta heittää työntekijän ulos, arvelee Hallitus vaihdettava.

– Tätä sitten lusmuyrittäjät käyttää häikäilemättömästi hyväkseen. Sanotaan vaan, että et olekaan tarpeeksi hyvä meille, uusi ilmainen näyte tulee jo huomenna ja ehdit vielä perehdyttääkin hänet ennen kuin lähdet. Voi jessus mitä seuraavaksi, Järki hoi kirjoittaa.

– Tätähän on kokeiltu jo Ruotsissa. Yritykset palkkaavat aina vain uusia työntekijöitä kokeilujaksolle, jostain syystä työsuhdetta ei usein sitten jatketa. Ja kohderyhmänä tietysti nuoret ja muut epätoivoiset, jotka eivät paremmasta tiedä, pohtii Huonot ideat kiertoon.

Tätähän on kokeiltu jo Ruotsissa. Yritykset palkkaavat aina vain uusia työntekijöitä kokeilujaksolle, jostain syystä työsuhdetta ei usein sitten jatketa.

Myös hallituksen vakuutusta siitä, että työnäytteen antaminen olisi vapaaehtoista, epäiltiin.

– ”Työtön on töissä vapaaehtoisesti” tarkoittanee, että mihin tahansa duuniin on mentävä mahdollisesti jopa ilman palkkaa ja jos ei mene, niin karenssi on varma. Onkohan ay-liike asiasta mitään mieltä? ihmettelee Onneksi nykyisin töissä.

– ”Vapaaehtoisesti”, eli ei ole pakko mennä jonnekin 100km päähän kolmella eri kulkuneuvolla ja 9 euroa lisää per päivä työttömyysturvaan, mutta jos et mene, saat karenssia. Noin se varmaan tulee menemään, jos tämä kerrassaan loistava idea menee läpi, kirjoittaa Ihme maa.

Lukijat pohtivat myös suunnitelmaan liittyviä käytännön ongelmia.

– Ja mitäköhän sitten tehdään, jos tämä ns. työkokeiluorja sattuu loukkaamaan itsensä työtapaturmassa hiukkasen vakavammin. Mikään vakuutus ei tuollaisia korvaa, ja eiköhän työllistänyt yrityskin pese kätensä sotkusta jo ennen ambulanssin tuloa, spekuloi Poikkeuksellisen hullua.

  • Yllä olevalla videolla Olli Rehn perustelee hallituksen toimia työllisyyden parantamiseksi.
Jotkut kertoivat omia kokemuksiaan erilaisista työllistämistoimista.

– Palkatkaa ihmiset ennemmin palkkatuella töihin ja hommatkaa valtiolta lisää tukirahoja sille saralle. Ensimmäisenä vuotena työnantajalle ei tule työntekijästä kustannuksia, sillä valtio maksaa kyseiselle taholle teikäläisen kulut. Nimimerkillä palkkatukityössä kohta jo vuoden ollut, kirjoittaa Markus.

Nimimerkki Pois silmistä, pois... kritisoi sitä, että työttömän on vaikeaa hankkia itse tuloja ilman, että se vaikuttaa tukiin.

– Työttömiltä on kielletty mm. pullojen ja roskien keruu. Ja jos jotain hiluja tienaa, niin työttömyyskorvaus lähtee. Mutta orjatyöhön kyllä kelpaa/velvoitetaan. Tuossapa mallissa voi työttömiä pompotella ja saa halpaa/ilmaista työvoimaa Sipilänkin firma. Työnantajilla ei minkäänlaisia velvoitteita. Tilastot ainakin kaunistuvat, hän kirjoittaa.

Hallituksen suunnitelmille löytyi tosin myös puoltajia.

– Vihdoin järjen ääni! Työpaikan saa tekemällä hyvin töitä ja sitä ei saavuteta papereilla. Työnäyte on parasta, mitä Suomeen on saatu pitkään aikaan! Kaikki vastikkeeton tuki pois! Kaikki! kirjoittaa JES.

– Se, että työttömien pitäisi osallistua erilaisiin toimenpiteisiin parantaakseen työllistymistään, on hyvä. Esimerkiksi Fuengirolassa on melkoisesti pimeissä töissä niitä, jotka saavat Suomesta työttömyyskorvausta. Kun pitää osallistua työnhakuun Suomessa, loppuu tuokin varojen väärinkäyttö, arvioi Hyvä juttu.

Ota kantaa

Onko työnäytepalvelu hyvä idea?

Kyllä 11% Ei 89%
Ääniä yhteensä 16594
Näitä luetaan!
  1. 1

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  2. 2

    Ei herranen aika – McLarenin kuljettajille melkoiset rangaistukset

  3. 3

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  4. 4

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  5. 5

    Pelastusoperaatio käynnissä Valtimolla: Vene kaatui – kaksi kateissa

  6. 6

    Huippujännittävät aika-ajot luvassa – Bottas ja Räikkönen kaksi nopeinta! Verstappenin auto hyytyi

  7. 7

    Paikalla olijat pelastivat veden varaan joutuneen Järvenpäässä

  8. 8

    Leskiprinsessa ja 7 tytärtä pitivät orjia luksushotellissa – tuomittujen palvelusväkeä pidettiin epäinhimillisissä olosuhteissa

  9. 9

    Unohda perinteinen lankku! Nämä keskivartaloliikkeet ovat paljon parempia selälle

  10. 10

    Erikoinen villitys suomalaislaulajan hittikappaleesta: kymmenet tatuoivat yhden sanaparin iholleen – katso kuvat

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

  2. 2

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  3. 3

    Yleisö hiljeni ja odotti Nummirockissa: Se hetki, kun mies kosii kesken suosikkibändin keikan – ”Tiesin kyllä mitä vastaan”

  4. 4

    Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

  5. 5

    Miro Heiskanen teki kiekkohistoriaa – NHL:n varaustilaisuudessa kaikkien aikojen suomalaisvuosi

  6. 6

    Kouvolalainen Markku on käynyt Pohjois-Koreassa yli 30 kertaa auttamassa – Kuvat suljetusta diktatuurista kertovat paljon

  7. 7

    Ykköskierroksella varattu suomalaislupaus pettyi – ”Kaikki ei napsahtanut kohdilleen”

  8. 8

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  9. 9

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  10. 10

    Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  2. 2

    Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

  3. 3

    8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

  4. 4

    Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

  5. 5

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  6. 6

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  7. 7

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  8. 8

    23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

  9. 9

    Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

  10. 10

    Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  2. 2

    Ei herranen aika – McLarenin kuljettajille melkoiset rangaistukset

  3. 3

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  4. 4

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  5. 5

    Pelastusoperaatio käynnissä Valtimolla: Vene kaatui – kaksi kateissa

  6. Näytä lisää