Mauri

Kotimaa

Opettajakoulutus lopetetaan Savonlinnassa

Julkaistu:

Itä-Suomen yliopisto keskittää opettajankoulutuksen Joensuun kampukselle.
Muutos tulee voimaan aikaisintaan syyslukukaudesta 2018 alkaen. Savonlinnan kampuksen soveltavan kasvatustieteen ja opettajan koulutukset siirtyvät nykyisessä laajuudessaan Joensuuhun. Myös Savonlinnan kampuksen hallinnon ja kirjaston toiminnot siirtyvät Joensuuhun.

Yliopiston hallitus päätti opettajankoulutuksen kohtalosta, hallintonsa yhdistämisestä sekä muista rakenteellisista toimista tänään. Esimerkiksi koulutus- ja kehittämiskeskus Aducaten organisaatiota uudistetaan ja sen tarjoamaa täydennyskoulutusta karsitaan. Myös koe-eläinyksikkö yhdistetään osaksi A.I.Virtanen -instituuttia.

Savonlinnan kampuksella toimivan matkailualan opetus- ja tutkimuslaitos MOT:in toiminnot siirtyvät Joensuuhun ja se yhdistyy osaksi kauppatieteiden laitosta vuoden 2017 alusta.

Irtisanomisia odotettua vähemmän

Kokonaisuudessaan yliopiston henkilöstö vähenee arviolta 120 henkilöllä vuoden 2020 loppuun mennessä. Noin 55 ihmistä irtisanotaan ja lisäksi noin 65 henkilöä vähenee eläköitymisten kautta, kun kaikkia tehtäviä ei täytetä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Pääosalle Savonlinnan kampuksen työntekijöistä pystytään tarjoamaan nykyistä vastaava tai siihen rinnastettava tehtävä Joensuun kampuksella. Yt-neuvottelujen alkaessa arvioitiin, että mahdolliset irtisanomiset, lomauttamiset ja osa-aikaistamiset koskisivat 200 henkilöä.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Hyvinkään ABC on ilmiliekeissä

  2. 2

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  3. 3

    Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

  4. 4

    Napakymppi palasi ruutuun: Kiivas some-keskustelu räjähti – Jaana Pelkosen kuittaus huvittaa

  5. 5

    Suuri vaarallisen aineen onnettomuus Kouvolassa – kaksi junavaunua törmäsi, 10 tonnia vetyperoksidia vuoti maahan

  6. 6

    Ahvenanmaan edustaja vastusti suomen kielen aseman vahvistamista Pohjoismaiden neuvostossa – kollegat tyrmistyivät

  7. 7

    Uuden Tomb Raider -elokuvan juliste aiheutti skandaalin – kaunottaren vartalolle nauretaan: Huomaatko miksi?

  8. 8

    Salaperäinen vinkki sai Nesteen varpailleen – kuka kuvasi säiliöautoja Kaakkois-Suomessa ja miksi?

  9. 9

    5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

  10. 10

    Suomalaista alkuperää oleva terapiakoira koki karmean kohtalon Kanadassa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Arkeologit avasivat keskiaikaisen haudan syrjäisellä saarella Englannissa – sisältö oli kaukana ihmisestä

  2. 2

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  3. 3

    Mopopoikien hurjastelulle järkyttävä loppu – kaksi teiniä lensi ilmassa maahan, toiselle vakava aivovamma

  4. 4

    Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

  5. 5

    Salaperäinen vinkki sai Nesteen varpailleen – kuka kuvasi säiliöautoja Kaakkois-Suomessa ja miksi?

  6. 6

    5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

  7. 7

    Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

  8. 8

    Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

  9. 9

    HS: Vuokralainen kaatoi pastakattilan vedet keittiön lattialle – taloyhtiö vaatii oikeudessa 30 000 euroa

  10. 10

    ”Rakasteluun kelpasi vaikka vaja” – Kalle Päätalon elämään kuuluivat värikäs seksielämä, salasuhteet ja 17-vuotias rakastajatar

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

  6. 6

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  7. 7

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  8. 8

    Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

  9. 9

    Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

  10. 10

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Hyvinkään ABC on ilmiliekeissä

  2. 2

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  3. 3

    Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

  4. 4

    Napakymppi palasi ruutuun: Kiivas some-keskustelu räjähti – Jaana Pelkosen kuittaus huvittaa

  5. 5

    Suuri vaarallisen aineen onnettomuus Kouvolassa – kaksi junavaunua törmäsi, 10 tonnia vetyperoksidia vuoti maahan

  6. Näytä lisää