Alma

Kotimaa

Valikko

Tapanilan raiskaus: Hovioikeus kovensi tuomioita

Julkaistu:

Helsingin hovioikeus piti tekoa törkeänä raiskauksena ja langetti vanhimmalle syytetylle ehdotonta vankeutta.
Helsingin hovioikeus on korottanut rangaistuksia niin sanotussa Tapanilan raiskausjutussa.

Hovioikeus katsoi kolmen nuoren miehen syyllistyneen törkeään raiskaukseen, kun he ahdistelivat joukolla seksuaalisesti vähän yli 20-vuotiasta naista Helsingin Tapanilassa maaliskuussa 2015.

Hovioikeuden mukaan teko oli törkeä, koska rikoksen tekijöitä oli useita, se tehtiin erityisen nöyryyttävällä tavalla ja rikos oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Käräjäoikeudessa teko oli arvioitu perusmuotoiseksi raiskaukseksi. Hovioikeus myös korotti rangaistuksia selvästi ja tuomitsi vanhimman syytetyn ehdottomaan vankeuteen.

Tekoaikaan 18-vuotias Mustafa Nur Mohamed sai hovioikeudessa kaksi vuotta ja neljä kuukautta ehdotonta vankeutta. Kahden alaikäisen syytetyn rangaistukset ovat vuosi ja yhdeksän kuukautta ehdollista vankeutta.

Syytettyjä oli kaikkiaan viisi. Kaksi heistä ei hovioikeuden mukaan kuitenkaan osallistunut tekoon, joten heidän syytteensä hylättiin.

Hovioikeus otti kohtuuttomiin mittasuhteisiin nousseen julkisuuden huomioon rangaistuksia lieventävänä seikkana, kuten käräjäoikeuskin oli ottanut. Hovioikeus ei myöskään löytänyt laissa tarkoitettuja painavia perusteita sille, että alaikäisten alle kahden vuoden rangaistukset olisi langetettu ehdottomina.

Käräjillä kaikille ehdollista

Tapanilan raiskausjutun tuomiot herättivät keskustelua kesällä 2015, jolloin Helsingin käräjäoikeus langetti jutussa ehdollisia vankeusrangaistuksia kolmelle nuorelle miehelle. Monissa puheenvuoroissa ehdollisia rangaistuksia pidettiin lievinä.

Yksi syytetty sai käräjäoikeudessa vuoden ja neljä kuukautta ehdollista, kaksi muuta saivat vuoden mittaiset ehdolliset rangaistukset.

Käräjäoikeus tuomitsi kolmikon perusmuotoisesta raiskauksesta. Kovimman tuomion saanut oli tekoaikaan 18-vuotias. Muut olivat alaikäisiä.

Käräjäoikeus alensi tuomittuja rangaistuksia 3–4 kuukaudella rikosepäilyjen saaman poikkeuksellisen julkisuuden takia. Syytettyjen nimiä, kuvia ja henkilötietoja esimerkiksi levitettiin netissä jo esitutkinnan alkuvaiheessa.

Kahden nuorukaisen syytteet hylättiin kokonaan, koska he eivät oikeuden mukaan osallistuneet raiskaukseen, vaikka olivat tapahtumapaikalla.

Uhria seurattiin junasta

Tuomioon johtanut teko tapahtui Helsingin Tapanilassa maaliskuussa 2015. Viiden 15–18-vuotiaan nuorukaisen joukko lähti seuraamaan uhria, kun hän jäi pois lähijunasta.

Raiskaus tapahtui niin, että uhrista muun muassa pidettiin kiinni, kun kaksi miestä työnsi kätensä hänen housuihinsa ja sormensa emättimeen sekä peräaukkoon.

Ahdistelijat poistuivat paikalta, kun nainen työnsi heidät irti ja huusi apua.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Espoossa kuollut moottoripyöräilijä oli pakenemassa poliisia

  2. 2

    Nuori nainen löytyi kuolleena asunnosta – poliisi epäilee uhrin käyttäneen vaarallista huumetta

  3. 3

    Täällä saunotaan ja puhutaan suomea kolmannessa polvessa – IS vieraili Amerikan Oulussa

  4. 4

    Kimi Räikkönen sai kehut tärkeältä Ferrarin mieheltä

  5. 5

    Nimetön viesti paljasti miesystävän kaksoiselämän – koston kierre vei sairaanhoitajan käräjille

  6. 6

    Omaa autoaan ei saa välttämättä pestä edes omakotitalon pihalla – ei, vaikka se olisi asfaltoitu

  7. 7

    Kommentti: Salakatselukohun uhriksi joutunut Kasmir lytättiin julmasti – taitava ulostulo pelasti uran

  8. 8

    Mailamiehet tunkeutuivat yöllä asuntoon Lahden Mukkulassa – poliisi käytti etälamautinta

  9. 9

    Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

  10. 10

    Voiko yöllinen vessareissu rikkoa taloyhtiön yörauhaa? Näin vastaa lakiasiantuntija HS:ssa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

  2. 2

    Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

  3. 3

    80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

  4. 4

    Huomaatko härskin yksityiskohdan? Pari ikuisti hääpäivänsä idyllisellä maatilalla – kuvaan kätkeytyy jättiyllätys

  5. 5

    Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

  6. 6

    Ohikulkija säikähti väkivaltaiselta näyttänyttä kohtausta Espoossa – Rinnekoti kertoo, mistä työntekijän ja teinipojan välisessä tilanteessa oli kyse

  7. 7

    10 kuvaa Kimi Räikkösen fantastisesta päivästä – tuttu pikkupoika varasti jälleen show’n

  8. 8

    Kimi Räikkösen käytös hämmästytti Niki Laudaa – ”Sellaista hän ei ole tehnyt koskaan ennen”

  9. 9

    Kuvat: Pyöräkuormaaja syöksyi 10 metriä sillalta – kuljettaja sairaalaan

  10. 10

    Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  3. 3

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  4. 4

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  5. 5

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  6. 6

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  7. 7

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  8. 8

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  9. 9

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  10. 10

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Espoossa kuollut moottoripyöräilijä oli pakenemassa poliisia

  2. 2

    Nuori nainen löytyi kuolleena asunnosta – poliisi epäilee uhrin käyttäneen vaarallista huumetta

  3. 3

    Täällä saunotaan ja puhutaan suomea kolmannessa polvessa – IS vieraili Amerikan Oulussa

  4. 4

    Kimi Räikkönen sai kehut tärkeältä Ferrarin mieheltä

  5. 5

    Nimetön viesti paljasti miesystävän kaksoiselämän – koston kierre vei sairaanhoitajan käräjille

  6. Näytä lisää