Sauli, Saul

Kotimaa

Valikko

EK:n johtaja hallituksen kehysriihipäätöksistä: ”Säästöjä tehdään sieltä, missä rahaa on”

Politiikka
Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) johtajan Jussi Mustosen mielestä tiistaina julkistetut kehysriihipäätökset antavat Juha Sipilän (kesk) hallitukselle uskottavuutta.
Jussi Mustosen mukaan hallituksen tiistai-iltana järjestämässä kehysriihi-infossa ei ilmennyt mitään järisyttävää tai odottamatonta. Hallituksella oli kehysriihessä tilkittävänä lähes 400 miljoonan euron vaje, joka on aiheutunut liki olemattomasta inflaatiosta, mikä on syönyt jo aiemmin päätettyjen indeksijäädytysten tehon.

Kuten hallituspuolueiden puheenjohtajat valtioneuvoston linnassa totesivat, oli juustohöylälle jälleen kerran tarvetta, mutta useita päiviä kestäneessä väännössä kehyslinjaukset saatiin tehdyksi ja lisäsopeutukset onnistuttiin kohdentamaan ilman hallituskriisiä.

– Uudet kiristykset ovat hallitusohjelmaan kirjatun linjan mukaisia ja on ehdottoman hyvä, että nyt mennään niin kuin on sanottu. Tämä lisää uskottavuutta hallituksen kykyyn tehdä päätöksiä, mikä on nyt päällimmäinen mielessä oleva – ja erittäin positiivinen – asia, Mustonen arvioi keskiviikkoiltana.

Liki olemattoman inflaation tilanteessa hallitus toteuttaa sosiaalietuuksiin kohdennetut indeksisäästöt 0,85 prosentin juustohöylällä, jolla tavoitellaan 195 miljoonan euron säästöä.

– Minusta siinä ei ole sen kummempaa kuin aikaisemmin on linjattu. Säästöjä tehdään sieltä, missä rahaa on. Tilanne koskee myös sosiaalietuuksia ja vastaavia. Nyt nämä säästöt toteutuvat ehkä hieman eri tavalla kuin vielä vuosi sitten ajateltiin, mutta ne kuitenkin pannaan toimeen.

Tämä lisää uskottavuutta hallituksen kykyyn tehdä päätöksiä, mikä on nyt päällimmäinen mielessä oleva – ja erittäin positiivinen – asia.

Lisäleikkausten mahdollisuus ei vielä poissuljettua

Mustonen uskoo, että kehysriihessä tehdyt päätökset riittävät vakiinnuttamaan julkisen talouden velkasuhteen kasvuvauhdin hallituskauden loppuun mennessä.

– EMU-raja on jo puhkaistu, mutta meillä on taloudessa poikkeuksellinen tilanne. Joudutaanko tekemään vielä lisää leikkauksia riippuu nyt aivan siitä, lähteekö talouskasvu vihdoin käyntiin. Se puolestaan ei ole kiinni ainoastaan suomalaisten tai hallituksen toimenpiteistä, vaan kansainvälisestä taloudesta ja esimerkiksi työmarkkinapäätöksistä.

Euroopan unionin jäsenvaltioiden tekemän vakaus- ja kasvusopimuksen mukaan yksittäisen jäsenvaltion julkisen velan määrä ei saisi ylittää 60 prosenttia bruttokansantuotteesta. Vuonna 2015 Suomen julkinen velka suhteessa BKT:een nousi viime vuonna jo yli 63 prosentin.

– Tämänhetkiset kasvuennusteet näyttävät positiivisilta. Jos ne toteutuvat, niin ei tässä velan kasvun suhteen mitään suurta käännettä ole enää näköpiirissä, Mustonen sanoo.

Joudutaanko tekemään vielä lisää leikkauksia riippuu nyt aivan siitä, lähteekö talouskasvu vihdoin käyntiin.

Sote-uudistuksen rahoitus on seuraava suuri kysymysmerkki

Julkisen talouden kannalta seuraavaksi suureksi kysymykseksi Mustonen arvioi sote-uudistuksen rahoituksen.

– Se määrittää 2020-luvun menojen kehitystä. Sieltä ne seuraavat isot ongelmat syntyvät, jos sosiaali- ja terveysalan kustannussäästöjä ei saada suunnitellusti aikaiseksi.

– Jos kansalaisille onnistutaan takaamaan sosiaali- ja terveyspalvelut kustannustehokkaasti ja yhteisiä varoja säästäen, on sen pohjan päälle paljon turvallisempi jatkaa kestävän talouspolitiikan tekemistä myös tulevaisuudessa. Sieltä (sosiaali- ja terveysalalta) ne isot säästöt ovat aikanaan tulevat, jos ovat tullakseen.

Hallitus julkisti keskiviikkoaamuna sote-ratkaisunsa päälinjat. Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula (kesk) kertoi, että uudistus lähtee liikkeelle valtion rahoituksella. Jatkossa rahoitusvastuu siirtyy maakunnille, mutta maakuntaveroa ei valmistella.

Mustonen odottaa sote-ratkaisun yksityiskohtia jo nyt kiinnostuneena.

– Yksityiskohdat ovat vielä auki. Nähtäväksi jää, millä tavalla ne saadaan sovituksi. Devil is in the details, hän toteaa.

Jos kansalaisille onnistutaan takaamaan sosiaali- ja terveyspalvelut kustannustehokkaasti ja yhteisiä varoja säästäen, on sen pohjan päälle paljon turvallisempi jatkaa kestävän talouspolitiikan tekemistä myös tulevaisuudessa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    2. 2

      Liisa on saanut 560 e/kk ilmaista rahaa vuoden alusta saakka – näin perustulokokeilu vaikutti elämään

    3. 3

      Turvapaikanhakija livahti naisten puolelle uimahallissa Oulussa – alastomat naiset hämmentyivät

    4. 4

      Kolmasluokkalaista moitittiin Wilma-viestillä ahkeruudesta: ”Työkirjatehtävien tekeminen liian pitkälle kotona. Ei ole luvallista”

    5. 5

      Kova väite: Putouksen kulisseissa kiehui – tuottaja kiristi näyttelijöiden joukkopaolla: ”Hän vei mukanaan Hirviniemen, Niemisen, Kososen...”

    6. 6

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    7. 7

      Miss Suomi treenaa tulevaa bikinikautta varten – julkaisi peppukuvan salilta: ”Kontti kesäkuosiin”

    8. 8

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    9. 9

      Asiantuntija ottaa kantaa saunaväittelyyn: onko uimapuku hygieenisempi kuin alapää?

    10. 10

      Työntekijä vaati palkkaa sairauslomansa ajalta, esimies varoitti seurauksista – tällaisia syrjintätapauksia työpaikoilta paljastui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    3. 3

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    4. 4

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    5. 5

      Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt kestävät koko päivän – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

    6. 6

      Salainen laatuvirhe paljastui omakotitalosta – lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

    7. 7

      "Ei kai alapää ole hygieenisempi?" – julkisessa saunassa sattunut tapaus kuohuttaa taas HS:n mielipideosastossa

    8. 8

      Sampoosääntö, joka kannattaa rikkoa – kikka voi mullistaa hiuksesi

    9. 9

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    10. 10

      Äiti kysyi, mistä uudet farkut kiristävät? 4-vuotiaan pojan ronski vastaus huvittaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    2. 2

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    3. 3

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    4. 4

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    2. 2

      Liisa on saanut 560 e/kk ilmaista rahaa vuoden alusta saakka – näin perustulokokeilu vaikutti elämään

    3. 3

      Turvapaikanhakija livahti naisten puolelle uimahallissa Oulussa – alastomat naiset hämmentyivät

    4. 4

      Kolmasluokkalaista moitittiin Wilma-viestillä ahkeruudesta: ”Työkirjatehtävien tekeminen liian pitkälle kotona. Ei ole luvallista”

    5. 5

      Kova väite: Putouksen kulisseissa kiehui – tuottaja kiristi näyttelijöiden joukkopaolla: ”Hän vei mukanaan Hirviniemen, Niemisen, Kososen...”

    6. Näytä lisää