Mauno, Maunu

Kotimaa

5 presidenttiä, jotka jokaisen suomalaisen pitäisi tietää

Julkaistu:

Suomen toinen presidentti oli yllättävän vaikea kysymys IS:n yleistietovisassa. Mitä presidenteistä pitäisi tietää ja ketkä heistä pitäisi tuntea?

VIIME viikolla julkaistussa IS:n yleistietovisassa kiperin kysymys koski Suomen toista presidenttiä. Lauri Kristian Relanderin nimen muisti alle puolet vastanneista. Asiaan voi olla monia syitä. Ehkä hänen persoonansa ei ollut niin räiskyvä tai hänen aikanaan ei tapahtunut niin ikimuistoisia asioita, joihin hänet yhdistettäisiin.

Itsenäisen Suomen historiassa on ollut 11 presidenttiä ennen nykyistä tasavallan presidenttiä Sauli Niinistöä. Mitä presidenteistä pitäisi oikeastaan tietää?

HISTORIAN ja yhteiskuntaopin opettajien liiton puheenjohtaja Jari Aalto alkaa pureskella kysymystä. Presidentit voi tietysti opetella järjestyksessä rimpsuna, mutta se ei Helsingin Kallion lukion historian ja yhteiskuntaopin lehtorin mukaan ole kouluopetuksen kannalta niin olennaista kuin asiakokonaisuuksien hallinta.

Aalto nostaa esiin viisi presidenttiä, jotka jokaisen sivistyneenä itseään pitävän suomalaisen pitäisi muistaa.

1. Kaarlo Juho Ståhlberg (presidentti vuosina 1919–1925). Suomen tasavallan ensimmäinen presidentti rakensi nuorta valtiota ja parlamentarismia.

2. Pehr Evind Svinhufvud (presidentti vuosina 1931–1937). Svinhufvud muistetaan presidenttinä, joka lopetti Mäntsälän kapinan vuonna 1932 käskemällä radiopuheessaan kapinoitsijat kotiin.

3. Risto Ryti (presidentti vuosina 1940–1944). Ryti oli presidenttinä jatkosodan aikana. Hän erosi virastaan, jotta Suomen ja Saksan välinen Ryti–Ribbentrop-liittolaissopimus raukeaisi ja Suomi voisi irtautua sodasta Neuvostoliittoa vastaan. Rauhanteon jälkeen Ryti tuomittiin sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä.

4. Urho Kekkonen (presidenttinä 1956–1982). Suomen pitkäaikaisimman presidentin kausi oli sisä- ja ulkopoliittisesti niin monivivahteinen, ettei häntä voi olla muistamatta. Kekkonen erosi virastaan syksyllä 1981 ja toimi muodollisesti valtionpäämiehenä seuraajansa valintaan saakka.

5. Mauno Koivisto (presidenttinä 1982–1994). Koiviston kaudella Suomen ulkopolitiikka muuttui tyystin Kekkosen kaudesta.

Ota kantaa

Muistatko kaikki Suomen presidentit?

Kyllä 54% En 46%
Ääniä yhteensä 13297

Suomen tasavallan presidentit

K.J. Ståhlberg

Lauri Kristian Relander

P.E. Svinhufvud

Kyösti Kallio

Risto Ryti

C.G.E Mannerheim

J.K. Paasikivi

Urho Kekkonen

Mauno Koivisto

Martti Ahtisaari

Tarja Halonen

Sauli Niinistö

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

    2. 2

      Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

    3. 3

      Mikko Koivu ylistää poliisin toimintaa Turussa: ”Olemme erittäin kiitollisia”

    4. 4

      Aftonbladet: Poliisi pelkää iskuja Turun pakolaiskeskuksiin

    5. 5

      KRP: Uhreiksi valikoitui naisia – molemmat kuolleet suomalaisia naisia, loukkaantuneista kuusi naista ja kaksi miestä

    6. 6

      Radiojuontaja avautuu suhdetragediastaan: avomies petti parin yhteisessä vuoteessa – ”Sain kirjeen nuoremmalta naiselta”

    7. 7

      IS SEURAA: Supo: ”Teko oli erittäin vaikeasti estettävä, ei mitään viitteitä”

    8. 8

      Supo: Epäillyn profiili sopii viime aikojen terroritekoihin – kyseessä iskutyyppi, johon Isis kannustanut

    9. 9

      Italialaislehti: Turussa haavoittui 30-vuotias nainen – toimii tutkijana Turussa

    10. 10

      Venäjällä sarjapuukotus Siperiassa, kahdeksan haavoittui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    5. 5

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    6. 6

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    7. 7

      Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

    8. 8

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    9. 9

      Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

    10. 10

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    7. 7

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    8. 8

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    9. 9

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    10. 10

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

    2. 2

      Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

    3. 3

      Mikko Koivu ylistää poliisin toimintaa Turussa: ”Olemme erittäin kiitollisia”

    4. 4

      Aftonbladet: Poliisi pelkää iskuja Turun pakolaiskeskuksiin

    5. 5

      KRP: Uhreiksi valikoitui naisia – molemmat kuolleet suomalaisia naisia, loukkaantuneista kuusi naista ja kaksi miestä

    6. Näytä lisää