Aija, Aava

Kotimaa

Valikko

Poliisi varoittaa Nurmijärvellä liikkuneesta mieskaksikosta – esiintyvät tarkastajina, anastavat rahaa ja pankkikortteja

Poliisi etsii
Poliisi kaipaa yleisöltä vihjeitä epäillyistä.
Nurmijärvellä on liikkunut mieskaksikko, jotka ovat huoltomiehiksi tai tarkastajiksi tekeytymällä päässeet sisälle vanhusten asuntoihin ja anastaneet käteistä rahaa sekä pankkikortteja.

Miesten käyntien jälkeen oli huomattu, että paikkoja oli pengottu ja rahaa kadonnut. Rahan anastamisen lisäksi tekijät onnistuivat huijaamaan haltuunsa pankkikortteja sekä pin-koodeja.

Kaksi viimeisintä tapausta tapahtui Nurmijärvellä, joista ensimmäinen keskiviikkona 23.3. noin kello 15. Kuonomäentiellä oli päästy sisälle yli 90-vuotiaan vanhuksen asuntoon huoltomiehenä esiintymällä. Toinen miehistä oli jututtanut rouvaa toisen kierrellessä asunnossa.

Miesten poistuttua asunnosta oli rouva huomannut, että miesten mukana oli hävinnyt syntymäpäivälahjaksi saatuja rahoja. Erilaisin tekaistuin tarinoin oli vanhukselta saatu haltuun myös pankkikortti sekä sen pin-koodi.

Vastaavanlainen mieskaksikko oli vieraillut maanantaina 28.3. noin kello 16–17 aikoihin myös Nurmijärven Kirkonkylällä Ratakujalla.

Miehet olivat päässeet sisälle vanhemman rouvan asuntoon tarkastajina esiintymällä. Tälläkin kertaa oli anastettu käteistä rahaa ja pankkikortti.

Poliisi pyytää molemmista tapauksista vihjeitä tekijöiden kiinnisaamiseksi. Vihjeet voi toimittaa sähköpostilla osoitteeseen: poliisiasema.hyvinkaa@poliisi.fi

Uusissa ja akuuteissa tapauksissa poliisi kehottaa soittamaan hätäkeskukseen numeroon 112 ja pyytämään poliisin paikalle välittömästi.

Lisäksi poliisi muistuttaa, että ketään tuntematonta ei tule päästää sisälle kotiin, ellei heitä ole kutsuttu.

– Niin sanotusti asialla olevan yllätysvieraan pitäisi aina esittää kuvallinen henkilökortti tai virkamerkki, kun hän on oikealla rehellisellä asialla, pelkkä työhaalari ei riitä.

Epäiltyjen tuntomerkit

Kuonomäentiellä käyneitä epäiltyjä on kuvailtu poliisille seuraavasti:

– Kaksi suomea puhuvaa romanimiestä, miesten pituudet n. 180 cm tai hieman ylitsekin

– Toinen hieman tukevampirakenteinen

– Mahdollisesti liikkeellä harmaalla tai beigenvärisellä henkilöautolla

Ratatiellä käyneitä on poliisille kuvattu seuraavasti:

– Kaksi suomea sujuvasti puhuvaa romanimiestä, pitkähköjä

– Tummat vaatteet
Näitä luetaan!
  1. 1

    Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

  2. 2

    Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

  3. 3

    Mikroaaltouuni on yksi keittiön pahimmista törkypesistä – Näin teet näppärän tehopesun

  4. 4

    Nicole Kidman väläytti Kimi Räikköselle hurmaavaa hymyään

  5. 5

    Ferrari hurjassa vauhdissa – rataennätys murskaksi F1-harjoituksissa!

  6. 6

    Kommentti: Trumpin bluffi paljastui nololla tavalla – voittamisen kuningas ratsastaa nyt tappiosta toiseen

  7. 7

    Huutokauppakeisari aiheutti kaaoksen Espanjassa – kadut tukossa: ”Väkeä oli niin paljon, etteivät autot päässeet kulkemaan”

  8. 8

    Yllätyskäänne: F1-talli vaihtoi kuljettajaa

  9. 9

    Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

  10. 10

    SM-liigan supertähdellä Jan Calounilla, 44, yhä uskomaton NHL-ennätys – puhuu avoimesti urastaan ja elämästään

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  2. 2

    Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

  3. 3

    Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

  4. 4

    Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

  5. 5

    Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

  6. 6

    IS testasi 17 kesän uutuusjäätelöä: ”Tätä söisi yksin koko purkin”

  7. 7

    Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

  8. 8

    Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

  9. 9

    Mikael Gabrielin Playboy-rakas saapui Jussi-gaalaan kurveja korostavassa glittermekossa – antava kaula-aukko ylsi napaan asti

  10. 10

    Järjestys voi yllättää – testaa, osaatko nimetä 30 Suomen suurinta kuntaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

  2. 2

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  3. 3

    Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

  4. 4

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  5. 5

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  6. 6

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  7. 7

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  8. 8

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  9. 9

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  10. 10

    Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

  2. 2

    Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

  3. 3

    Mikroaaltouuni on yksi keittiön pahimmista törkypesistä – Näin teet näppärän tehopesun

  4. 4

    Nicole Kidman väläytti Kimi Räikköselle hurmaavaa hymyään

  5. 5

    Ferrari hurjassa vauhdissa – rataennätys murskaksi F1-harjoituksissa!

  6. Näytä lisää