Olga, Oili

Kotimaa

Valikko

Konduktöörien ulosmarssi yllätti brittituristin: ”En saanut sähköpostiini mitään viestiä lakosta”

Julkaistu: , Päivitetty:

Ulosmarssi
Helsingin rautatieasema oli aamuseitsemän aikaan selvästi tavallista arkiaamua hiljaisempi, vaikka lähijunaliikenne toimikin melko lailla tavalliseen tapaan.
VR:n konduktöörien vuorokauden mittainen työnseisaus vaikutti olevan hyvin kaukojunien käyttäjien tiedossa, mutta muutama epätietoinen matkustaja asemahallissa kulki.

Yksi heistä oli brittituristi Kate Rushton, joka odotteli laukkuineen lipunmyynnin aukeamista. Rushton oli ostanut pari päivää sitten Rovaniemelle aamujunalipun, mutta hänellä ei ollut aavistustakaan lakosta tai sen vaikutuksista junaliikenteeseen.

– Vaikka ostin lipun netistä, en ole saanut sähköpostiini mitään viestiä lakosta. Junani piti lähteä kello 6.27.

Ensimmäistä kertaa Suomessa vieraileva Rushton sanoo yllättyneensä hieman siitä, että Suomessakin lakkoillaan näin suurella mittakaavalla.

Vaikka ostin lipun netistä, en ole saanut sähköpostiini mitään viestiä lakosta. Junani piti lähteä kello 6.27.

– Ajattelin, että tällaista tapahtuu enemmän esimerkiksi Ranskassa. Näin lyhyellä varoitusajalla tuleva lakko on kai Pohjoismaissa melko poikkeuksellista?

Rushton ehti odottelunsa aikana jo ostaa tälle päivälle lentolipun Rovaniemelle, mutta hän halusi käydä vielä VR:n lipunmyynnissä hakemassa hyvitystä.

– Maksoin lentolipusta noin sata puntaa enemmän kuin junalipusta. Minulla on junalippu myös paluumatkalle Rovaniemeltä Helsinkiin ensi viikolla – toivottavasti mielenilmaukset eivät jatku enää silloin. Toisaalta ymmärrän kyllä konduktöörejä.

Ajattelin, että tällaista tapahtuu enemmän esimerkiksi Ranskassa. Näin lyhyellä varoitusajalla tuleva lakko on kai Pohjoismaissa melko poikkeuksellista?

Rushtonin tarkoituksena on jatkaa Rovaniemeltä vielä bussilla tai autokyydillä Inariin asti. Hän haluaa nähdä pohjoisessa saamelaisia poromiehiä.

– Saamelaiskulttuuri kiinnostaa, koska olen lukenut, että he ovat Euroopan ainoa alkuperäiskansa.

Yllä olevalla HSTV:n videolla kerrotaan, mistä VR:n irtisanomisissa on kyse.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    2. 2

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    3. 3

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    4. 4

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    5. 5

      Prinsessa Diana soitti pojilleen vain tunteja ennen kuolemaansa – Prinssit lopettivat puhelun lyhyeen: ”Olimme kiireisiä”

    6. 6

      Apinan ottama selfie pilasi valokuvaajan elämän – masentui ja pohtii nyt työtä koiranulkoiluttajana

    7. 7

      200 risteilymatkustajaa jumissa Saimaan kanavassa – ruoka alkaa loppua, muusikko soittaa Baddingia

    8. 8

      Tuli tuhosi kerrostalohuoneiston Tampereen keskustassa

    9. 9

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    10. 10

      Asunnon ikkunat hajosivat räjähdysmäisessä palossa Helsingissä – syynä vakava virhe ruoanlaitossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    2. 2

      Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

    3. 3

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    4. 4

      Cheek menetti etuhampaansa – edes hammaslääkäri ei kyennyt paikkaamaan ennen keikkaa: Elastinen julkaisi kuvan seuraamuksista

    5. 5

      Outo haju kellarissa paljasti – rakennusmestarin virityksistä 120 000 euron jättilasku

    6. 6

      Astrid Swanin, 35, rintasyöpä uusiutui ja levisi – sairaus on parantumaton: ”Jätän lapseni taakseni, kun hän vielä tarvitsee minua”

    7. 7

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    8. 8

      Kuvat Suomen kesästä: Festarivieraat kahlasivat tulvivalla kadulla, tennarit upposivat rakeisiin ja salama halkaisi koivun – ”Aika tälli tuli”

    9. 9

      Pete Parkkosen keikka Tikkurilassa sai huvittavia piirteitä: ”Ei tässä ole mitään järkeä enää!”

    10. 10

      Pasasen perhe kuvasi hätkähdyttävän videon venematkalla – karhu ui vastaan: ”Uskomaton, ainutlaatuinen ja jännittävä tilanne”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    4. 4

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    5. 5

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    6. 6

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    7. 7

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    10. 10

      8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    2. 2

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    3. 3

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    4. 4

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    5. 5

      Prinsessa Diana soitti pojilleen vain tunteja ennen kuolemaansa – Prinssit lopettivat puhelun lyhyeen: ”Olimme kiireisiä”

    6. Näytä lisää