Maarit, Reetta, Marketta

Kotimaa

Valikko

Kriittinen raja 15 astetta: Katso, koska alkaa terassikausi

Julkaistu: , Päivitetty:

Sanotaan, että terassikausi alkaa, kun 15 asteen lämpötila menee rikki. Tilastojen perusteella sitä saa vielä odottaa ainakin pari viikkoa – ehkä jopa pari kuukautta.
Tiistaina Kokemäellä mitattiin tämän vuoden tähän mennessä korkein lämpötila 12,8 astetta – siis 2,2 asteen päässä terassikeleistä.

Ilmatieteen laitoksen 2000-luvun säätilastojen perusteella 15 asteen terassikauden avausta saadaan kuitenkin vielä odottaa – Pohjois-Suomessa jopa pari kuukautta.

Tosin tilastot ovat tilastoja. Pohjoisimmassa Suomessa terassikautta on vietetty jo pitkään.

– Meillä on pöydät ja kaikki jo ulkona ja monet ihmiset juovat oluensa jo ulkona, sanoo ravintoloitsija Vuokko Mikkola Utsjoen Pub Rastigaisasta.

– Me pidimme jo terassikauden avajaiset pari viikkoa sitten. Meillähän on lunta, mutta täällä on nyt lämmintä ja lumet sulavat hurjaa vauhtia.

Mikkolan mainitsema lämmin tarkoittaa noin kuutta astetta – siis yhdeksän asteen päässä terassikeleistä. Alkaa vaikuttaa, että tuo 15 astetta on etelän ihmisten määritelmä.

Ilta-Sanomat selvitti Ilmatieteen laitoksen säätilastoista, koska terassikausi on alkanut eri puolilla Suomea 2000-luvun aikana.

Alla olevista taulukoista selviää, minä päivänä vuorokauden ylin lämpötila on kunakin vuonna ensimmäistä kertaa rikkonut 15 asteen rajan. Vertailussa on neljä mittauspistettä etelästä pohjoiseen: Helsingin Kaisaniemi, Jyväskylän lentoasema, Rovaniemen lentoasema ja Utsjoki Kevo.

Näiden tilastojen perusteella maaliskuun puolella terassikeleistä on päästy nauttimaan koko 2000-luvun aikana vain kerran, vuonna 2007. Tuolloin 26. maaliskuuta Helsingissä mitattiin 15,1 astetta ja pari päivää myöhemmin 28. maaliskuuta Jyväskylässä mitattiin 16,2 astetta.

Vaikka nyt on lämmintä, ei 15 asteeseen silti vielä päästä.

– Viisitoista astetta ei mene ainakaan lähipäivinä tai tällä viikolla rikki. Pilvisyys lisääntyy ja sää viilenee, arvioi Ilmatieteen laitoksen meteorologi Hannu Valta.

Tavallisesti 15 lämpöasteen raja on rikottu Helsingissä vasta huhtikuun loppupuoliskolla, joskus vasta toukokuun alussa. Pisimpään saatiin odottaa viime vuonna, jolloin terassikausi alkoi Helsingissä vasta 22. toukokuuta. Tuolloin mitattiin tasan 16 astetta.

Seuraavissa taulukoista selviää se päivämäärä, jolloin lämpötila on eri vuosina ensimmäisen kerran rikkonut 15 asteen rajan.

Helsingin Kaisaniemi

VuosiPäivämääräVuorokauden ylin lämpötila
200019.4.17,4
200124.4.17,9
200224.4.17,5
200320.4.15,1
200415.4.15,9
200510.5.15,9
20063.5.15,1
200726.3.15,1
200829.4.15,4
200926.4.15,6
201012.5.15,6
201117.4.15,1
20129.5.15,5
20138.5.17,9
201422.4.19,9
201522.5.16

Jyväskylän lentoasema

VuosiPäivämääräVuorokauden ylin lämpötila
200021.4.15,8
200124.4.18,6
200227.4.18,6
200320.4.16,1
200419.4.15,3
200512.5.15,3
200627.4.15,3
200728.3.16,2
200827.4.16,7
200925.4.19,1
201012.5.19,8
201123.4.16,5
20129.5.16,6
20137.5.18,5
201421.4.17,1
20156.5.18,1

Rovaniemen lentoasema

VuosiPäivämääräVuorokauden ylin lämpötila
200018.5.16,6
20018.5.19,6
200227.4.15,4
200313.5.18,3
20043.5.17,1
200523.5.18,1
20062.5.16
200721.5.16
200830.4.17,5
20091.5.15,3
201013.5.18,1
201125.4.16,3
201216.5.15,5
201316.5.17,9
201417.5.16,1
201529.5.16,4

Utsjoki Kevo

VuosiPäivämääräVuorokauden ylin lämpötila
200020.5.17,4
20018.5.17
200228.4.15,7
200312.5.15,7
20044.5.17
200523.5.16,4
20062.5.16,1
200730.5.19,5
200831.5.18,1
200927.5.15,4
201017.5.23,8
201115.5.16
201216.5.15,2
201317.5.20,8
201419.5.17,7
201527.5.16,3

Pohjoisessa terassikelejä saadaan tilastojen valossa odotella lähes poikkeuksetta toukokuuhun asti. Rovaniemellä 15 lämpöasteen raja on rikottu huhtikuun puolella 2000-luvun aikana vain kolmena vuonna, 2002, 2008 ja 2011.

Utsjoella 15 astetta on mennyt rikki huhtikuussa ainoastaan kerran, vuonna 2002.

– Kyllä se yleensä on toukokuun puolella, kun terassille on päästy. Nyt tämä on vähän turhan aikaista, kun kaikki täällä vielä odottavat, että olisi hyvät hankikelit, ravintoloitsija Vuokko Mikkola sanoo.

Tilastojen mukaan pisimpään Utsjoella odotettiin terassikelejä vuonna 2008, kun 15 astetta meni rikki vasta toukokuun viimeisenä päivänä.
  • Sää

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    2. 2

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    3. 3

      Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

    4. 4

      Instagram sensuroi Emilian, 25, rohkean bikinikuvan – kahden lapsen äiti pöyristyi: ”Kun muodokkaampi nainen laittaa kuvan, se poistetaan”

    5. 5

      Urheilutoimittaja yritti syytteen mukaan tilata naisystävänsä yliajon – maksoi vangille 6 500 euroa etumaksuna

    6. 6

      Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

    7. 7

      Seura: Nina Mikkosen suuri huoli pojistaan – molemmat ovat erityislapsia

    8. 8

      Yleinen nukkumisasento voikin aiheuttaa naamaryppyjä – vaihda tähän

    9. 9

      Cheek hankki koiranpennun – fanit ihastuivat suloiseen ranskanbulldoggiin: Tässä on Otus!

    10. 10

      Seitsemän karua tarinaa Syyrian hallinnon vankiloissa tapahtuneesta järkyttävästä kidutuksesta – ”On ihme, että olen elossa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    2. 2

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    3. 3

      Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

    4. 4

      Yllätystieto – Arto Bryggare uskoo tietävänsä syyn Usain Boltin lopettamiseen

    5. 5

      Kaupunginvaltuutettu pahoitti mielensä Ilosaarirockin naku-uinnista: ”Mauttomuuden mauttomuus, tunnin siellä kikkeloivat”

    6. 6

      Apu: Jethro Rostedt aikoo jäädä eläkkeelle 5 vuoden sisällä – kerskailee omaisuudellaan: ”Kyllä se miljoonissa lasketaan”

    7. 7

      ”Instagramin vihatuin mies” ensi kertaa yksiavioisena: rakastui 16 vuotta nuorempaan mallikaunottareen – härski kommentti ensitapaamisesta

    8. 8

      Brittiläinen megayhtye sai ikuisen porttikiellon Kiinaan: Tämä Instagram-kuva johti karuun linjaukseen – fanit järkyttyivät

    9. 9

      Vesa Keskinen sai harvinaisen luksusauton järjettömään hintaan – ”Käytin verotusta hyväkseni”

    10. 10

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar Tiia, 31, poseeraa tavalliselta näyttävässä rantakuvassa – huomaatko kuvaan jääneen ”nolon” mokan?

    5. 5

      Apu: Hanna Sumari kilahti ja raivosi ravintolassa naiselle, jonka pakaraväli vilkkui: ”Alkoi käry nousta”

    6. 6

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    7. 7

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    8. 8

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    9. 9

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    10. 10

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    2. 2

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    3. 3

      Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

    4. 4

      Instagram sensuroi Emilian, 25, rohkean bikinikuvan – kahden lapsen äiti pöyristyi: ”Kun muodokkaampi nainen laittaa kuvan, se poistetaan”

    5. 5

      Urheilutoimittaja yritti syytteen mukaan tilata naisystävänsä yliajon – maksoi vangille 6 500 euroa etumaksuna

    6. Näytä lisää