Mauri

Kotimaa

Kehä I:n jättiremontti alkoi – Työmaainsinööri: ”Tämä on vasta alkusoittoa”

Julkaistu:

Kehä I:n pahimmat ruuhkat alkavat huhtikuun lopussa, kun Hämeenlinnan rampissa poistuu toinen silta käytöstä.
Pääkaupunkiseudulla työmatkalaiset ovat saaneet keskiviikkona totutella Kehä I:n uusiin järjestelyihin.

Idän suunnasta tulevat eivät pääse entiseen tapaan kääntymään Hämeenlinnan väylälle. Uusi liittymä on pari sataa metriä aiemmin. Hämeenlinnan väylälle pitää kääntyä kiertoliittymästä.

– Pari ylimääräistä mutkaa on reitillä, työmaainsinööri Timo Laitinen Graniittirakennus Kallio Oy:sta kertoo.

Laitisen mielestä uusi järjestely ei ole paljon haitannut liikennettä. Aamu- ja iltapäiväruuhkat ovat pysyneet entisellään.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Tämä on vasta alkusoittoa, Laitinen varoittaa tulevista järjestelyistä.

Huhtikuun lopussa Hämeenlinnan rampilla alkavat uuden sillan rakennustyöt. Pohjoinen silta puretaan. Tilalle rakennetaan uusi leveä silta.

Rakennustöiden ajaksi Kehä I:n liikenne joutuu kulkemaan rampin kohdalla toista väylää pitkin. Siinä missä ennen oli kaksi väylää, on käytössä vain yksi väylä.

Rampit ja kiihdytyskaistat poistuvat molemmista suunnista, yksi kaista poistuu idän suuntaan menevältä väylältä.

Työmaainsinööri Timo Laitinen ennustaa, että pahin sumppu syntyy, kun Hämeenlinnasta tulevat autoilijat yrittävät kääntyä Kehä I:lle idän suuntaan.

Kääntyvä liikenne joutuu odottamaan Kehä I:lle pääsyä, sillä kiihdytyskaistaa ei ole rakennustöiden aikana käytössä. Laitinen toivoo, että Kehä I:llä ajavat malttaisivat antaa tilaa rampilta kääntyville.

– Toivottavasti autoilijat oppivat noudattamaan vetoketjutapaa.

Laitinen antaa yleiseksi ajo-ohjeeksi, että liikenteessä pitää pyrkiä tasaiseen, rauhalliseen ajoon. Kaikenlaiset jarruttelut haittaavat liikenteen sujuvuutta. Ruuhkaisella tiellä pitäisi myös säilyttää sopiva välimatka edellä ajavaan.

Siltatyöt ja tilapäiset ajojärjestelyt kestävät syksyyn asti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin paljon maksaa polkupyörän pakollinen rekisteröinti ja liikennevakuutus

    2. 2

      Yleisön reaktio NHL-pelissä sai Sauli Niinistön suun leveään hymyyn – presidentti IS:lle: ”Se oli aika yllättävää”

    3. 3

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    4. 4

      Meksikon viranomaisilta hämmentävä tieto pelastustöistä koulun raunioilta: 12-vuotiasta Frida Sofiaa ei ole olemassa

    5. 5

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    6. 6

      Riita 9 000 euron mökistä kävi ostajalle kalliiksi – vaikka alapohjasta paljastui mätä yllätys

    7. 7

      Hyvinkään ABC:n katto tuhoutui täysin rajussa tulipalossa

    8. 8

      Uutuuskirja: NHL-pelaajien tapa sai suomalaishuoltajan pään pyörälle – jouluna kirjekuoressa oli jotain odottamatonta

    9. 9

      5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

    10. 10

      Napakymppi palasi ruutuun: Kiivas some-keskustelu räjähti – Jaana Pelkosen kuittaus huvittaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    2. 2

      Salaperäinen vinkki sai Nesteen varpailleen – kuka kuvasi säiliöautoja Kaakkois-Suomessa ja miksi?

    3. 3

      5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

    4. 4

      Mopopoikien hurjastelulle järkyttävä loppu – kaksi teiniä lensi ilmassa maahan, toiselle vakava aivovamma

    5. 5

      Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

    6. 6

      Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

    7. 7

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    8. 8

      Uuden Tomb Raider -elokuvan juliste aiheutti skandaalin – kaunottaren vartalolle nauretaan: Huomaatko miksi?

    9. 9

      Arkeologit avasivat keskiaikaisen haudan syrjäisellä saarella Englannissa – sisältö oli kaukana ihmisestä

    10. 10

      Napakymppi palasi ruutuun: Kiivas some-keskustelu räjähti – Jaana Pelkosen kuittaus huvittaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    7. 7

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    8. 8

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    9. 9

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    10. 10

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin paljon maksaa polkupyörän pakollinen rekisteröinti ja liikennevakuutus

    2. 2

      Yleisön reaktio NHL-pelissä sai Sauli Niinistön suun leveään hymyyn – presidentti IS:lle: ”Se oli aika yllättävää”

    3. 3

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    4. 4

      Meksikon viranomaisilta hämmentävä tieto pelastustöistä koulun raunioilta: 12-vuotiasta Frida Sofiaa ei ole olemassa

    5. 5

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    6. Näytä lisää