Sauli, Saul

Kotimaa

Valikko

Vakava moottorikelkkaonnettomuus Suomussalmella – nainen kiidätettiin helikopterilla sairaalaan

Onnettomuus
Suomussalmen Hossassa sattui tänään iltapäivällä vakava moottorikelkkaonnettomuus. Moottorikelkkaa ajanut nainen ajoi toistaiseksi tuntemattomasta syystä puuhun.
Kainuun pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Kimmo Määttä kertoo Ilta-Sanomille, että hälytys onnettomuudesta tuli hieman ennen neljää päivällä. Neljän hengen ulkomaalaisseurue ajoi moottorikelkkareitillä, kun nainen ajoi toistaiseksi tuntemattomasta syystä moottorikelkalla puuhun.

Toisella moottorikelkalla ajanut mieskaksikko pysäytti oman moottorikelkkansa ja apua hälytettiin paikalle.

Nainen loukkasi vakavasti jalkaansa ja hänet kiidätettiin Rajavartiolaitoksen helikopterilla Oulun yliopistolliseen sairaalaan. Naisen takana istunut toinen nainen ei saanut vammoja.

Määtän mukaan naisen kuljettama moottorikelkka vaurioitui onnettomuudessa.

– Se on käsittääkseni vaurioitunut jonkun verran, Määttä sanoo.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  2. 2

    Suuri teollisuuskiinteistö palaa Vantaan Valimotiellä – sammutustyöt yhä käynnissä

  3. 3

    Verstappen puhui Räikkös-jahdistaan – huolestuttavia merkkejä uhkakuvan toteutumisesta

  4. 4

    NHL:n suomalaisvahti on vastannut kriitikoille – Patrik Laine joutui sivuun

  5. 5

    6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

  6. 6

    Hyytävä väite: Murhasiko Hollywoodin seksisymboli Lana Turner rakastajansa? Puistattavia yksityiskohtia julki

  7. 7

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  8. 8

    Äiti kysyi, mistä uudet farkut kiristävät? 4-vuotiaan pojan ronski vastaus huvittaa

  9. 9

    Marco Bjurström arvioi Tanssii tähtien kanssa -parien esitykset – kaksi tähtitanssijaa ylitse muiden: ”Harkittu herkku!”

  10. 10

    Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  2. 2

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  3. 3

    Vettel voitti Australiassa, Bottas parempi suomalainen – IS seurasi Australian GP:tä

  4. 4

    Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

  5. 5

    Kimi Räikköseltä mystinen kommentti

    Sebastian Vettel upeaan voittoon F1-kauden avauksessa! Bottas palkintopallille vahvalla ajolla

  8. 8

    Sampoosääntö, joka kannattaa rikkoa – kikka voi mullistaa hiuksesi

  9. 9

    Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

  10. 10

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  2. 2

    Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

  3. 3

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  4. 4

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  5. 5

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  6. 6

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  7. 7

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  8. 8

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  9. 9

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  10. 10

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  2. 2

    Suuri teollisuuskiinteistö palaa Vantaan Valimotiellä – sammutustyöt yhä käynnissä

  3. 3

    Verstappen puhui Räikkös-jahdistaan – huolestuttavia merkkejä uhkakuvan toteutumisesta

  4. 4

    NHL:n suomalaisvahti on vastannut kriitikoille – Patrik Laine joutui sivuun

  5. 5

    6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

  6. Näytä lisää