Kaapo, Gabriel

Kotimaa

Valikko

Yle: Isisin vuodetulla jäsenlistalla viisi suomalaista

Terrorismi
Vuodetulla listalla olevista sotilaista yksi on Ylen mukaan kantasuomalainen. Supon mukaan konfliktialueelle Suomesta lähteneistä henkilöistä on tunnistettu yli 70.
Isisin vuodetulla jäsenlistalla on ainakin viisi suomalaista taistelijaa, kertoo Yle. Ylen saksalaisen toimittajaryhmän kautta haltuunsa saamien asiakirjojen mukaan kaksi heistä on tiettävästi edelleen alueella ja yksi on kuollut.

Sotilaista yksi on Ylen mukaan kantasuomalainen. Myös kahdella muulla on Suomen kansalaisuus, kahdella ei. Kahden henkilöistä kerrotaan olevan osa suomalaisjihadistien verkostoa. Näistä toinen on somalialaistaustainen ja toinen bangladeshilainen. Ylen mukaan he ovat yhä Isisin alueella ja elossa.

Kolmas nimi vaikuttaa olevan sama kuin Rawti Shax -solun väitetyllä Suomen-pomolla. Neljäs henkilö on kantasuomalainen mies Pirkanmaalta ja viides bangladeshilaistaustainen mies Helsingistä. Kahden viimeisen osalta ei ole voitu vahvistaa, ovatko he elossa, kuolleet vai palanneet mahdollisesti Suomeen.

Suomalaistaistelijoiden etsintä listalta jatkuu, ja heitä voi löytyä vielä lisää, Yle kertoo.

SUPO ei kommentoi julkisuudessa listalla olevia nimiä. IS tavoitti suojelupoliisin ylitarkastajan Tuomas Portaankorvan, jonka mukaan listan tiedot ovat Supon käytössä.

– Meidän tiedossa on yli 70 henkilöä, jotka ovat lähteneet Suomesta konfliktialueille. Heidän joukossaan on myös kantasuomalaisia henkilöitä, Portaankorva sanoo.

– On mahdollista, että konfliktialueille on lähtenyt enemmänkin henkilöitä, mutta olemme pystyneet vahvistamaan ja tunnistamaan jonkin verran yli 70 henkilöä, Portaankorva tarkentaa.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

  2. 2

    Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

  3. 3

    Tällainen on Virossa järjestettävien parinvaihtobileiden etiketti – älä tee näitä mokia seksijuhlissa

  4. 4

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  5. 5

    Mikael Gabrielin Playboy-rakas saapui Jussi-gaalaan kurveja korostavassa glittermekossa – antava kaula-aukko ylsi napaan asti

  6. 6

    Roope Salmista ei kutsuttu Jussi-gaalaan: ”Tuukka Temonen osti mulle kutsun”

  7. 7

    Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

  8. 8

    Onko tämä Jussi-gaalan erikoisin asu? Olga Temonen verhosi povensa Jari Sarasvuon kasvoihin: ”Jarihan on komeakin”

  9. 9

    Saara Aalto pokkasi palkinnon antavassa kaula-aukossa ja nahkahousuissa – herkistyi saamastaan hyväksynnästä

  10. 10

    Sipilän hallitus leikannut tutkimusrahoitusta – Jyrki Katainen: Suomessa menty ”vähän väärään suuntaan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  2. 2

    Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

  3. 3

    Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

  4. 4

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  5. 5

    Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

  6. 6

    Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

  7. 7

    Siperiasta löydettiin 7000 outoa metaanikuplaa – muuttavat maan hyytelöksi, voivat räjähtää koska tahansa

  8. 8

    Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

  9. 9

    Kivulias sairaus, josta moni kärsii tietämättään – 12 tyypillisintä oiretta

  10. 10

    IS testasi 17 kesän uutuusjäätelöä: ”Tätä söisi yksin koko purkin”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

  2. 2

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  3. 3

    Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

  4. 4

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  5. 5

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  6. 6

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  7. 7

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  8. 8

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  9. 9

    Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

  10. 10

    Prinssi Williamin uudenlainen käytös huolestuttaa kehonkielen asiantuntijaa – jännittyneet välit Catherinen kanssa: ”Kuin temppujaan katuva koira”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

  2. 2

    Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

  3. 3

    Tällainen on Virossa järjestettävien parinvaihtobileiden etiketti – älä tee näitä mokia seksijuhlissa

  4. 4

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  5. 5

    Mikael Gabrielin Playboy-rakas saapui Jussi-gaalaan kurveja korostavassa glittermekossa – antava kaula-aukko ylsi napaan asti

  6. Näytä lisää