Tiina, Kirsi, Krista

Kotimaa

Valikko

Karjalan evakot Vennamo ja Virolainen tekivät suurtyön siirtoväen asutuksessa

Julkaistu:

HISTORIA
Veikko Vennamon koti jäi Jaakkimaan, Johannes Virolaisen koti Yläsommeen kylään. Molemmat miehet nousivat siirtoväen asutustoiminnasta politiikan keskiöön.

JATKOSODAN päättänyt välirauhansopimus syyskuussa 1944 jätti Veikko Vennamon perheeltä itärajan taakse lähes kaiken: talon, huvilan, metsämaata ja isän Emil Fennanderin johtaman Kansallis-Osake-Pankin konttorin Lahdenpohjassa.

Vuonna 1913 syntynyt Veikko Vennamo oli silloin jo rintamaveteraani, lakitieteen lisensiaatti ja maatalousministeriön asutusasiainosaston eli Ason toimistopäällikkö. Pian hän nousi Suomen historiassa poikkeukselliseen vahvaan virka-asemaan, Ason ylijohtajaksi 1944. Evakko sai suuren kansallisen tehtävän: auttaa siirtoväki uuteen elämään.

– Hän oli henkeen ja vereen, jokaista sydänjuurtaan myöten mukana siinä työssä. Se ei ollut vain työ, vaan isompi juttu, sanoo Veikko Vennamon tytär Meri Vennamo IS:lle.

– Siihen aikaan hänen ikäisensä, yhteiskunnasta vastuussa olevat ihmiset tajusivat sen historiallisen välttämättömyyden, että nämä ihmiset on pakko saada juurrutettua, ja nimenomaan samoihin töihin, joissa he olivat olleet ennen sotaa.

ASO ei huolehtinut ainoastaan luovutetuilta alueilta evakuoidusta väestöstä, se palveli myös rintamamiehiä ja kaatuneiden omaisia. Yli 400 000 perhettä sai vuoden 1945 maanhankintalain nojalla uuden kodin, lisää maata tai muuta etua. Se vastasi yli puolta koko kansasta. Suomeen rakennettiin yli 150 000 uutta kotia ja raivattiin 150 000 hehtaaria uutta peltoalaa.

Aso oli maanhankintalain toimeenpanija, aikansa supervirasto, jossa oli lähes 600 työntekijää. Sen kirjeenvaihto oli kymmenen kertaa suurempi kuin maatalousministeriön muiden osastojen yhteensä.

Poliittisesti ja inhimillisesti hyvin vaikeita asioita käsitelleen muskeliviraston ylijohtajan piti olla vahva, sillä hänen sanansa ratkaisi kiistatilanteissa. Vennamo oli vahva.

– Monet aikalaiset sanoivat, että Veikko oli ainoa mahdollinen valinta. Hän oli tarpeeksi jyrkkä, tarpeeksi peräänantamaton ja voimakastahtoinen, Meri Vennamo kertoo.

– Ason miehiä ja papereita oli koko ajan meillä kotona, se oli välillä kuin asemahalli.

VEIKKO Vennamon luonnetta kuvaa hyvin hänen itsensä kertoma tarina siitä, kuinka tasavallan presidentti Mannerheim kutsui hänet kylään Tamminiemeen – maanluovutusasioissa.

Mannerheim halusi tietää, otetaanko häneltä asutukseen lahjaksi saatu Kirkniemen kartano Lohjalla.

”Mannerheim halusi tietää, otetaanko häneltä asutukseen lahjaksi saatu Kirkniemen kartano Lohjalla. Seisoimme juhlavasti Tamminiemen alakerran salissa”, kirjoittaa Vennamo muistelmakirjassaan Kulissien takaa.

”Ilmoitin, että näin ilmeisesti käy, koska presidentin maanomistus ei ole poikkeusasemassa. Mannerheim oli hämmästyneen näköinen ja ilmoitti pätevien lakimiesten sanoneen hänelle, että näin ei käy. Laki suojelee. Vastasin, että lakimiehet ovat väärässä, olivatpa he miten päteviä tahansa.”

Ylijohtaja antoi neuvon säätiöidä Kirkniemen tilan, ja Mannerheim noudatti neuvoa. Marsalkan tilasta pakkolunastettiin maata, mutta ei niin kovalla kädellä kuin ilman säätiön perustamista.

Vennamo oli aina paljon matkoilla, valvomassa asutustoimintaa.

– Se ei ollut vain teoriaherrojen bisnestä jossakin virastossa, vaan elimellistä toimintaa lautakuntien esitysten pohjalta. Kyllä Veikko kävi itse katsomassa lähes joka niemen ja notkon. Kun joku soitti, että on ongelma, hän meni itse katsomaan.

Maanhankintalaki ei koskenut Ahvenanmaata eikä länsi- ja etelärannikon ruotsinkielisiä kuntia. Syy oli kielipoliittinen: ruotsinkieliset kunnat haluttiin pitää ruotsinkielisinä.

”Ruotsalaispykälää” Vennamo ei itse oikein sulattanut, mutta hän taipui sen toimeenpanoon muun muassa pääministeri J.K. Paasikiven vaatimuksesta.

JÄTTILÄISMÄINEN siirtoväen, rintamamiesten ja sotaleskien asutushanke saatiin päätökseen 1950-luvun loppuun mennessä. Valituksia tuli hämmästyttävän vähän.

– Riitely alkoi vasta 1950-luvun lopulla, kun kaikki oli tehty. Silloin alkoi nurkkakuntaisuus nostaa päätään, ja perustettiin järjestöjä valvomaan erilaisia etuja, Meri Vennamo sanoo.

Yksin Vennamo ei tietenkään siirtoväkeä asuttanut. Hänellä oli satoja alaisia, ja käytännön suunnittelusta ja työstä vastasivat maanlunastuslautakunnat ja maanmittarit. Alkuvuosina lähes kaikki maanmittauslaitoksen kenttätyöntekijät oli mobilisoitu maanhankintalain toimeenpanoon. Keulakuva Vennamo silti oli, ja peloton tienraivaaja.

– Hän ei pelännyt astua varpaille ja saada vihamiehiä. Hän ei pelännyt sitä yhtään.

Silloin alkoi nurkkakuntaisuus nostaa päätään, ja perustettiin järjestöjä valvomaan erilaisia etuja.

Veikko Vennamo kuoli kesäkuussa 1997. Hän oli juuri täyttänyt 84 vuotta.

VIIPURIN maalaiskunnassa vuonna 1914 syntynyt Johannes Virolainen oli Veikko Vennamon lisäksi toinen merkittävä sodanjälkeisen Suomen poliitikko, jolla oli iso rooli siirtoväen evakuoinnissa ja asuttamisessa. Yläsommeen kylästä lähtenyt agronomi ja reservin luutnantti järjesteli sekä karjalaisten evakuointia että siirtoväen asutusta.

Talvisodan aikana Virolainen toimi Viipurin kansanhuoltopiirin toimistonjohtajana ja järjesteli karjalaisten evakuointia Moskovan rauhansopimuksessa luovutetuilta alueilta. Myös Virolaisen perheen oma kotitalo Yläsommeessa jäi uuden rajan taakse maaliskuussa 1940.

Kun suomalaiset valtasivat luovutetut alueet takaisin jatkosodan alussa, Virolainen määrättiin Päämajan sotilashallinto-osaston väestönsiirtotoimiston päälliköksi. Virolaisella oli siihen aikaan kerrostaloasunto Viipurin Patterinmäellä, ja hän ryntäsi heti sinne kun suomalaiset olivat saaneet kaupungin takaisin syksyllä 1941. Kaikki oli päällisin puolin kunnossa, vaikka ensimmäisessä kerroksessa sijainneen asunnon ovi oli auki.

Virolainen sulki oven riippulukolla ja jätti oveen lapun:

”Hyvät aseveljet. Tämä on luutnantti Virolaisen entinen asunto. Älkää vahingoittako kalustoa!”

Parin päivän päästä Virolainen palasi takaisin. Lukko oli murrettu. Kaikki huonekalut oli rikottu kiväärinperällä ja kirjat paiskottu alas.

– Sankarillisen armeijamme omat pojat olivat nyt noudattaneet Stalinin tuhoamiskäskyä, kun vetäytyneet venäläiset olivat säästäneet erään entisen suomalaisen kodin, kirjoitti Virolainen vuosikymmeniä myöhemmin.

Sankarillisen armeijamme omat pojat olivat nyt noudattaneet Stalinin tuhoamiskäskyä, kun vetäytyneet venäläiset olivat säästäneet erään entisen suomalaisen kodin.

JATKOSODAN aikana Virolainen asutti paluumuuttajia sisäministeriön Palautetun alueen neuvottelukunnassa. Alkuvuodesta 1944 hänet komennettiin takaisin Päämajan sotilasasiainosastolle tekemään uusia evakuointisuunnitelmia.

Sodan jälkeen Virolainen nousi maalaisliiton kansanedustajaksi vuoden 1945 vaaleissa, ja samaan aikaan hän toimi sisäministeriön siirtoväenasiain osaston päällikkönä vuoteen 1948 saakka.

Politiikassa Virolaisesta ja Vennamosta tuli katkeria kilpakumppaneita. Vennamo erosi maalaisliitosta ja perusti ensin Suomen pientalonpoikien puolueen, josta tuli Suomen maaseudun puolue Smp.

Vuoden 1970 eduskuntavaaleissa vennamolaiset saivat todellisen jytkyn: 18 kansanedustajaa. Keskustapuolueeksi muuttunut maalaisliitto hävisi miltei yhtä paljon paikkoja.

Järjestötoiminnassa Virolainen oli Karjalan liiton pitkäaikainen puheenjohtaja ja kunniapuheenjohtaja, joka kuvasi omaa liittoaan näin: "itsenäisten ja itsepäisten karjalaisten taistelujärjestö".

Johannes Virolainen kuoli joulukuussa 2000. Hän oli 86-vuotias.
  • Historia

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    2. 2

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    3. 3

      Nainen luuli saavansa postikortteja ”karanneelta” pojaltaan – viimeinen kortti johdatti murhaajan kellariin

    4. 4

      Tunnistaisitko edes samaksi naiseksi? Miss Plus Size -Marjaana, 34, julkaisi kuvan 29-vuotiaasta itsestään – hätkähdyttävä ero

    5. 5

      Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

    6. 6

      Marjakauppias otti Matin tyrmistyksen herättäneet poimijat puhutteluun

    7. 7

      Rupikonnien maihinnousu yllätti tamperelaisen Ossin – katso uskomattomat kuvat mökkirannasta

    8. 8

      Henna Peltonen julkaisi harvinaisen kuvan – poseeraa yhdessä Jessica-tyttärensä, 15, kanssa

    9. 9

      Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

    10. 10

      Trumpin uusi viestintäjohtaja: Kaikki saavat potkut, jos vuodot eivät lopu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    3. 3

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    4. 4

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    5. 5

      Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

    6. 6

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    7. 7

      Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

    8. 8

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    9. 9

      Tulipunainen hellemassa iskee pian Suomeen – tänne Venäjän lämpö saapuu jo huomenna!

    10. 10

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    4. 4

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    5. 5

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    6. 6

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    7. 7

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    8. 8

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    9. 9

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    10. 10

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    2. 2

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    3. 3

      Nainen luuli saavansa postikortteja ”karanneelta” pojaltaan – viimeinen kortti johdatti murhaajan kellariin

    4. 4

      Tunnistaisitko edes samaksi naiseksi? Miss Plus Size -Marjaana, 34, julkaisi kuvan 29-vuotiaasta itsestään – hätkähdyttävä ero

    5. 5

      Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

    6. Näytä lisää