Leevi

Kotimaa

HS: Uusi laki saattaa tuoda suuren muutoksen asuntolainoihin

Julkaistu:

Korot
Uudet asuntolaina-asiakkaat joutuvat suostumaan vähimmäiskorkoihin, vaikka viitekorot olisivat negatiiviset. Jatkossa vastineeksi voisi saada ilmaisen korkosuojauksen, kertoo Helsingin Sanomat.
Oikeusministeriössä on valmisteilla laki, joka kieltäisi nollakorkolausekkeen. Valtaosa pankeista on kirjannut lausekkeen uusiin asuntolainoihin, koska yleisimmät viitekorot ovat painuneet viime vuoden aikana negatiivisiksi. Lauseke tarkoittaa, että asuntolainan korko asiakkaalle on aina vähintään nolla, vaikka viitekorko olisi pakkasella.

Uuden lain valmistelijoiden mielestä ns. korkolattia on asiakkaan kannalta epäreilu, sillä asiakas ei pääse hyötymään negatiivisesta korosta. Pankit suojautuvat sen avulla negatiivisilta koroilta, ja finanssiala onkin varoittanut pankkien kannattavuudesta, mikäli kielto toteutuu.

HS:n mukaan tarjolla on kuitenkin ratkaisu. Uusi laki ei kieltäisi niin sanottua korkoputkea. Korkoputkessa lainalle määritellään alimman mahdollisen koron lisäksi myös enimmäiskorko. Lehden mukaan tämä ei maksaisi asiakkaalle mitään, sillä sekä pankki että asiakas saisivat suojaa korkojen heilahtelua vastaan.

HS:n haastattelemien pankinjohtajien mukaan on hyvinkin mahdollista, että korkoputkesta tulee yleinen käytäntö, jos uusi laki toteutuu. Esimerkiksi Nordealla on korkoputki valikoimassaan jo nyt. Lehden mukaan pankki tarjosi viime viikolla viiden vuoden korkoputkea kuuden kuukauden euriborilla koroilla 0,25—0,65. Kuuden kuukauden euribor on nyt -0,1 prosenttia, mutta vastineeksi uusi asiakas saisi siis viideksi vuodeksi takuun, ettei asuntolainan viitekorko nouse yli 0,65 prosenttiin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS SEURAA: Viranomaiset: 13 kuollut ja yli 100 loukkaantunut Barcelonan iskussa

    2. 2

      Trump kommentoi Barcelonan iskua tarinalla sian vereen kastetuista luodeista – pidetään yleisesti keksittynä

    3. 3

      Pikkukaupungissa Espanjassa iso poliisioperaatio – Poliisi: ”Mahdollinen terrori-isku”

    4. 4

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    5. 5

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    6. 6

      Tax freen myymäläpäälliköt paljastavat laivojen hittituotteet – tietyt suosikkimerkit jylläävät kärjessä

    7. 7

      Poliisi: Kaksi kuollut epäillyssä pommiräjähdyksessä katalonialaisessa talossa – liittyy Barcelonan iskuun

    8. 8

      Ampumahiihtokuningas julkaisi kuvan sydänkäyrästään, suomalaisasiantuntija hämillään: ”Täysin uskomatonta”

    9. 9

      Näyttelijä aloitti Salkkareissa – katsojat raivostuivat ulkonäöstä: ”Mitä syöttöporsas tekee televisiossa?”

    10. 10

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS SEURAA: Viranomaiset: 13 kuollut ja yli 100 loukkaantunut Barcelonan iskussa

    2. 2

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    3. 3

      Näyttelijä aloitti Salkkareissa – katsojat raivostuivat ulkonäöstä: ”Mitä syöttöporsas tekee televisiossa?”

    4. 4

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    5. 5

      Turkulainen Jussi kohtasi karmean näyn Ruissalossa – tien laidalla makasi kaksi vainajaa

    6. 6

      Ampumahiihtokuningas julkaisi kuvan sydänkäyrästään, suomalaisasiantuntija hämillään: ”Täysin uskomatonta”

    7. 7

      Paljaiden rintojen suutelu tv-lähetyksessä aiheutti Suomessa kohun vuonna 2003 – epämiellyttävään hetkeen joutunut Hanna Kinnunen puhuu nyt tapahtuneesta

    8. 8

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    9. 9

      Anna: Huippumalli Angelika Kallio jätti luksuselämän – hänen poikansa tyrmistyi: ”Kuinka voit tehdä tämän minulle!”

    10. 10

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      IS SEURAA: Viranomaiset: 13 kuollut ja yli 100 loukkaantunut Barcelonan iskussa

    5. 5

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    6. 6

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    10. 10

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS SEURAA: Viranomaiset: 13 kuollut ja yli 100 loukkaantunut Barcelonan iskussa

    2. 2

      Trump kommentoi Barcelonan iskua tarinalla sian vereen kastetuista luodeista – pidetään yleisesti keksittynä

    3. 3

      Pikkukaupungissa Espanjassa iso poliisioperaatio – Poliisi: ”Mahdollinen terrori-isku”

    4. 4

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    5. 5

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    6. Näytä lisää