Heidi

Kotimaa

Valikko

Oikeus vangitsi 28-vuotiaan miehen epäiltynä äitinsä murhasta ja isänsä murhan yrityksestä

Julkaistu:

Lieksa
Pohjois-Karjalan käräjäoikeus on vanginnut 28-vuotiaan miehen todennäköisin syin epäiltynä murhasta ja murhan yrityksestä. Uhrit ovat miehen alle 70-vuotiaat vanhemmat. Vangitsemisoikeudenkäynti pidettiin suljetuin ovin.
Tapaus lähti purkautumaan, kun viranomaisille ilmoitettiin puukotuksesta Lieksan keskustassa lauantaina.

Pielisentiellä kerrostaloasunnon rappukäytävässä oli mies, joka kertoi joutuneensa puukotuksen uhriksi. Mies oli kauttaaltaan veressä. Hän sai hengenvaaralliset vammat, mutta hänen tilansa on poliisin mukaan tällä hetkellä vakaa.

Poliisi otti uhrin asunnosta välittömästi kiinni 28-vuotiaan joensuulaisen miehen. Kiinniotettu mies on uhrin poika. Kiinniottotilanne eteni rauhallisesti.

Poliisi selvitti asiaa lisää. Seuraavana päivänä, eli sunnuntaina poliisi tarkisti kiinniotetun joensuulaismiehen äidin asunnon Lieksan Partalanmäellä Suotiellä. Asunnosta löytyi kuollut nainen.

Poliisi totesi samantien, että nainen oli kuollut väkivaltaisesti. Poliisi epäilee, että henkirikos olisi tapahtunut jo lauantaina.

Poliisin epäilyksen mukaan molemmissa tapauksissa tekotapa on ollut erittäin julma ja raaka. Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Simo Hämäläisen mukaan tähän viittaavat uhreista löytyneet vammat. Hänen mukaansa teoissa on käytetty teräasetta. Poliisi tutkii tapauksia murhana ja murhan yrityksenä.

– Molemmissa tapauksissa on voitu jo paikan päällä todeta, että teko on ollut silmin nähden erityisen raaka ja julma. Siitä voi jo jotain päätellä, Hämäläinen sanoo.

– Molemmissa tapauksissa uhrit ovat tulleet yllätetyiksi, Hämäläinen jatkaa.

Tämän tarkemmin hän ei avaa teon yksityiskohtia. Uhrit ovat alle 70-vuotiaita. Uhrit ja epäilty tekijä ovat kantasuomalaisia.

Teon motiivi on epäselvä.

– Se on yksi tutkinnassa selvitettävä asia. Vielä ei ole mitään syytä löytynyt, Hämäläinen kertoo.

Poliisi pyytää ilmoittamaan mahdolliset havainnot tapahtuneista numeroon 029 545 5893.

Yksi pahoinpitelytuomio

Hämäläisen mukaan miehellä ei ole aiempaa merkittävää rikostaustaa. IS:n tekemän selvityksen mukaan mieheltä löytyy kuitenkin yksi aikaisempi pahoinpitelytuomio.

Oikeuden mukaan hän löi toista miestä useita kertoja nyrkillä päähän Jyväskylässä vuoden 2008 heinäkuussa. Nyrkkien lyönnistä aiheutui uhrille kipua kasvoihin. Hän sai päähänsä myös kuhmun ja naarmuja.

Silloinen Jyväskylän käräjäoikeus tuomitsi miehen pahoinpitelystä 50 päiväsakkoon, joka teki hänen tuloillaan 300 euroa. Mies joutui maksamaan uhrille myös 100 euron korvauksen kivusta ja särystä. Tuomio on lainvoimainen.
Näitä luetaan!
  1. 1

    ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

  2. 2

    Poika lainasi isänsä Ferraria: poliisit takavarikoivat auton ja laittoivat varoittavat kuvat Twitteriin

  3. 3

    Arman Alizad vitsaili seksuaalisesta häirinnästä helsinkiläisessä sekasaunassa – ihmiset raivostuivat: ”Oksettavaa”

  4. 4

    Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

  5. 5

    MTV: Esiintyjän epäillään pahoinpidelleen matkustajan ruotsinlaivalla – uhri sairaalaan

  6. 6

    Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

  7. 7

    Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

  8. 8

    Aivopesua vai lasten leireilyä? Rosatomin hämmennystä herättänyt leiri alkoi tänään Pohjanmaalla

  9. 9

    HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

  10. 10

    Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Muistatko kesähitin 2007 laulaneen Tea Hiillosteen? Vaihtoi alaa kertaheitolla – ”Tää on niin mun juttu”

  2. 2

    HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

  3. 3

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  4. 4

    Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

  5. 5

    Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

  6. 6

    Muodoistaan tunnettu Instagram-suosikki Meri, 21, nauttii sinkkukesästä pikkubikineissä – ”Miehen pitää olla menestynyt”

  7. 7

    Ihotautien professori: ”Ihosyöpäpotilaita tulee nykyään ovista ja ikkunoista” – katso, kuulutko riskiryhmään!

  8. 8

    Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

  9. 9

    Tee se itse -rakentajan viemärivilppi paljastui – Ulosteita valui talon alle vuosikymmenien ajan

  10. 10

    Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  3. 3

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  4. 4

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  5. 5

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  6. 6

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  7. 7

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  8. 8

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  9. 9

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  10. 10

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

  2. 2

    Poika lainasi isänsä Ferraria: poliisit takavarikoivat auton ja laittoivat varoittavat kuvat Twitteriin

  3. 3

    Arman Alizad vitsaili seksuaalisesta häirinnästä helsinkiläisessä sekasaunassa – ihmiset raivostuivat: ”Oksettavaa”

  4. 4

    Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

  5. 5

    MTV: Esiintyjän epäillään pahoinpidelleen matkustajan ruotsinlaivalla – uhri sairaalaan

  6. Näytä lisää