Sami, Samuli

Kotimaa

Huumeluolaksi muuttuneesta omakotitalosta piti päästä eroon - kotkalaista yrittäjää epäillään tuhopolton tilaamisesta

Julkaistu:

Kotkalaisen yrittäjän väitetään luvanneen omakotitalonsa polttamisesta 5000 euron palkkion.
Tiiliverhoiltu, osin puurakenteinen omakotitalo tuhoutui täysin tulipalossa myöhään illalla elokuun alussa viime vuonna Haminan Viipurinkadulla.

Rajulla voimalla edennyt palo uhkasi karata viereisiin rakennuksiin. Talot ovat alueella hyvin lähekkäin.

Poltetun talon vastakkaisella puolella on rivitalo. Monet ihmiset olivat palossa vaarassa.

Kotkassa yrittäjänä pitkään toiminut mies omisti palaneen talon. Rakennukseen oli murtauduttu 2–3 kertaa ennen paloa.

Yrittäjä tunnusti kuulusteluissa , että hän oli mukana ainakin ideassa, jonka mukaan kiinteistöstä pitäisi päästä eroon helpolla tavalla, koska siitä oli tullut huumeluola ja siellä oli kuollut ihminen.

Palon sytyttäjäksi ryhtynyt kotkalaismies oli esitutkintapöytäkirjan mukaan luvannut yrittäjälle, että hän tunnustaa teon eikä sotke yrittäjää asiaan.

Yrittäjä lupasi apurille 5000 euron palkkion.

Yrittäjä oli tavannut apurin talolla päivällä 3. elokuuta.

Apuri muisteli vieneensä jerrykannullisen bensiiniä kiinteistön ulkovarastoon.

Esitutkintapöytäkirjan mukaan apuri ilmoitti yrittäjälle, että hän voi polttaa talon. Apuri väittää yrittäjän näyttäneen vihreää valoa.

Apuri meni taloon illalla avoimesta ikkunasta ja käytti sytytyslankana narua, jonka hän valeli bensalla. Talon polttamisen jälkeen mies meni nukkumaan kotiinsa.

Yrittäjä soitti palon jälkeisenä aamuna vakuutusyhtiöön. Yhtiö olisi ilmoituksensa mukaan ollut maksamassa yrittäjälle korvauksena kiinteistöstä 40000 euroa, raivauskuluja 7316 euroa sekä naapurin pihan korjauskuluina 5000 euroa.

Tutkinnassa kävi ilmi, että talo oli aikaisemmin ollut tuloksetta myynnissä. Lisäksi terveystarkastaja oli puuttunut talossa havaittuihin kosteusvaurioihin.

Kihlakunnansyyttäjä vaatii yrittäjälle vähintään 2 vuoden ja 4 kuukauden ehdotonta vankeusrangaistusta.

Apuri on saanut syytteen törkeästä tuhotyöstä. Syyttäjä vaatii hänellekin 2 vuoden ja 4 kuukauden ehdotonta vankeusrangaistusta.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  2. 2

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  3. 3

    Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

  4. 4

    Atomipommeja kuljettanut sota-alus löytyi 72 vuoden jälkeen – USS Indianapolis upposi toisen maailmansodan viimeisinä päivänä

  5. 5

    Näkökulma: Tässä on valtion suurin rahoittaja – pitäisikö kehua vai haastaa oikeuteen?

  6. 6

    Vastaanottokeskus reagoi Turun puukotuksiin – ovet pidettävä lukossa, asukkaita kehotettu välttämään yöelämää

  7. 7

    El Mundo: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, on löytynyt

  8. 8

    ”Seksiä puuta vasten kesken lenkin” – tällaiset ovat suomalaisten unelmatreffit

  9. 9

    Turun iskusta pidätetyn pakettiautomiehen naapuri: ”He olivat yöeläjiä”

  10. 10

    Yön uutiset: Katso mitä tapahtui, kun nukuit

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  2. 2

    Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

  3. 3

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  4. 4

    Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

  5. 5

    Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

  6. 6

    Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

  7. 7

    Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  8. 8

    Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

  9. 9

    Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

  10. 10

    Kommentti: On hyvä, jos Turun puukotuksesta epäilty jää henkiin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  4. 4

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  5. 5

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  6. 6

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  7. 7

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  8. 8

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  9. 9

    Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

  10. 10

    Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  2. 2

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  3. 3

    Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

  4. 4

    Atomipommeja kuljettanut sota-alus löytyi 72 vuoden jälkeen – USS Indianapolis upposi toisen maailmansodan viimeisinä päivänä

  5. 5

    Näkökulma: Tässä on valtion suurin rahoittaja – pitäisikö kehua vai haastaa oikeuteen?

  6. Näytä lisää