Armas

Kotimaa

Valikko

Elintarviketyöläiset ulkona työmarkkinasovusta – Sipilä: ”Lähtökohta on, että kaikki ovat mukana”

Yhteiskuntasopimus
SAK:n jäsenliitto, Elintarviketyöläisten liitto SEL päätti tänään jäädä työmarkkinasovun ulkopuolelle.
Pääministeri Juha Sipilä (kesk) oli haluton pohtimaan, mitä elintarviketyöläisten jättäytyminen sovun ulkopuolelle merkitsee.

– Katsotaan rauhassa maanantai-iltaan. Toivotaan, että kaikki, tai ainakin mahdollisimman moni on mukana, Sipilä sanoi IS:lle.

Mitä käy liitoille, jotka eivät ole sopimuksessa mukana?

– Tämä on työmarkkinaosapuolten välinen sopimus. Heidän pitää arvioida kattavuutta. Hallitus on myönteisesti vastannut heidän neuvottelutulokseen, ja sitten katsotaan maanantaina rauhassa tilanne, missä mennään, Sipilä vastasi.

Keskusjärjestöt EK, Kuntatyönantaja, SAK, STTK ja Akava neuvottelivat ja sopivat työmarkkinaratkaisusta maanantaiyönä.

Kaikki muut paitsi SAK hyväksyivät neuvottelutuloksen maanantaina, SAK siirsi päätöksensä ensi viikon maanantaihin.

Elintarviketyöläiset oli ensimmäinen SAK:n liitto, joka irtisanoutui sopimuksesta, ja lisää SAK:n liittoja voi myös hylätä sovun.

SEL ei ole valmis hyväksymään työajan palkatonta pidentämistä kolmella päivällä.

Sipilä ei lähtenyt spekuloimaan sillä, kuinka kattava sopimuksen pitäisi olla.

– Tätä kattavuutta en ole miettinyt. Lähtökohta on tietenkin, että kaikki ovat mukana, Sipilä sanoi.

Onko avainliitto AKT:n oltava mukana sopimuksessa?

– Minusta tuntuu, että vastasin juuri tuohon kysymykseen, Sipilä vastasi.

SAK:n hallituksen enemmistön on arveltu hyväksyvän työmarkkinasopimuksen, mutta esimerkiksi auto- ja kuljetusalan liiton AKT:n suhtautumisesta sopimukseen ei ole tietoa. AKT irtisanoutui yhteiskuntasopimuksesta joulukuussa, mikä kaatoi neljännen yrityksen solmia yhteiskuntasopimus.

Tällä kertaa sopimuksessa on yhteiskuntasopimuksen lisäksi ensi syksyn keskitetty palkkasopimus ja suuntaviivat paikalliselle sopimiselle. Työnantaja on tavannut edellyttää, että kuljetusalan AKT on avainliittona aina mukana keskitetyissä palkkaratkaisuissa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    2. 2

      Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

    3. 3

      Tosi-tv-parin 30 vuoden liitto päättyi eroon, mies iski heti vaimonsa ystävän – fanit raivona: ”Mautonta ja halpamaista”

    4. 4

      Pyssy vaihtui biksuihin – Playboy-kuviin kosiskeltu ampumahiihtokaunotar poseeraa kauden päätteeksi pikkuisissa bikineissä

    5. 5

      Lewis Hamilton kunnioitti syksyllä kuollutta Aki Hintsaa upealla tavalla – tässä on ”pikku-Aki”

    6. 6

      Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän? Alle 60 prosenttia vastasi oikein

    7. 7

      Skotlanti järjestää uuden kansanäänestyksen itsenäisyydestä – taustalla Britannian EU-ero

    8. 8

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    9. 9

      Video: Naamioitunut joukko ilmestyi Sipilän vaalitilaisuuteen

    10. 10

      Miksi vatsa turpoaa? Sisätautilääkäri kertoo, milloin vatsakipuisen pitää mennä lääkäriin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    2. 2

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    3. 3

      Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

    4. 4

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    5. 5

      HS: Kahvi uhkaa loppua maailmasta, tilanne dramaattisen vakava – myös Suomen Paulig on huolissaan

    6. 6

      Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

    7. 7

      Vastanäyttelijän ulkonäkö ei kelvannut Emmerdale-kaunottarelle: Uhkasi lähteä sarjasta – ”Ei tarpeeksi komea”

    8. 8

      Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

    9. 9

      Teinitytöt legginseissä käännytettiin lähtöportilla, somemyrsky nousi USA:ssa – huippumalli Chrissy Teigen: ”Olen lentänyt ilman housuja”

    10. 10

      Janni Hussilta rankka avautuminen saamastaan arvostelusta eron jälkeen: ”Olen kuullut, kuinka olen lihonut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    2. 2

      Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

    3. 3

      Tosi-tv-parin 30 vuoden liitto päättyi eroon, mies iski heti vaimonsa ystävän – fanit raivona: ”Mautonta ja halpamaista”

    4. 4

      Pyssy vaihtui biksuihin – Playboy-kuviin kosiskeltu ampumahiihtokaunotar poseeraa kauden päätteeksi pikkuisissa bikineissä

    5. 5

      Lewis Hamilton kunnioitti syksyllä kuollutta Aki Hintsaa upealla tavalla – tässä on ”pikku-Aki”

    6. Näytä lisää