Mauno, Maunu

Kotimaa

Nakkilan mystinen kuolema: Vahva epäilys murhan motiivista

Julkaistu:

Rikos
Poliisi kertoo saaneensa viime päivinä erittäin mielenkiintoisia vinkkejä, jotka liittyvät nuoren miehen kuolemaan Nakkilassa 2003.
Poliisi jatkaa edelleen tiiviisti Nakkilassa tammikuussa 2003 tapahtuneen nuoren miehen mystisen kuoleman selvittämistä. 13 vuotta sitten tehdyn tutkinnan perusteella kuolemaan ei liittynyt rikosta, mutta nyt sitä tutkitaan murhana.

Tutkinta avattiin uudestaan, kun poliisi sai viime vuoden lopussa mielenkiintoisia vinkkejä tapaukseen liittyen.

– Olemme kuulustelleet useita henkilöitä, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Toni Sjöblom kertoi keskiviikkona Ilta-Sanomille ja tarkensi määrän olevan ”noin kymmenkunta”.

Yksi henkilö, 33-vuotias satakuntalaismies, oli helmikuun alussa reilun viikon todennäköisin syin tutkintavankeudessa murhasta epäiltynä.

Hänet päästettiin vapaaksi, mutta epäiltynä mies on edelleen. Mies on kiistänyt rikoksen.

– Vankeudesta vapaaksi päästäminen oli kokonaisuutena arvioiden järkevintä, ja perustui kohtuullisuuteen, vapauttamispäätöksen itsenäisesti tehnyt Sjöblom perustelee.

Poliisi on pyytänyt tapaukseen liittyviä vinkkejä Nakkilan Arantilasta ja on niitä viime päivinä paljon saanutkin.

– Ihmiset ovat aktivoituneet hyvin, vaikka aikaa tapahtumasta toki paljon onkin. Joukossa on erittäin hyviä vihjeitä, joiden tarkastelua jatkamme.

Arantilan asuinalue sijaitsee aivan Nakkilan keskustan kupeessa. Siellä on paljon 1970- ja 80-luvuilla rakennettuja omakoti- ja rivitaloja.

– Se on pieni kyläyhteisö, jossa kuolema on jo silloin aikanaan tammikuussa 2003 herättänyt paljon huomiota, Sjöblom kuvailee.

Tutkinnanjohtaja on hyvin niukkasanainen tapaukseen liittyvästä teknisestä tutkinnasta. Sen Sjöblom kuitenkin kertoi, että krp:n rikosteknisessä laboratoriossa on tutkittavana aineistoa. Tuloksia on odotettavissa muutaman viikon sisällä.

– Tutkinta on hyvin vaativa, ja meillä täällä poliisissakin tutkinnan yksityiskohdista tietävien joukko on hyvin pieni, tutkinnanjohtaja perustelee vaitonaisuuttaan.

Murhan motiivistakin poliisilla on vahva epäilys, mutta sitä Sjöblom ei kerro.

– Totta kai meillä on siitä hyvä käsitys. En kuitenkaan halua kertoa julkisuuteen asioita, jotka voivat vaarantaa tutkintaa.

Tiedätkö jotain Nakkilan Arantilan tapauksesta 7.1.–8.1.2003? Vinkit voi soittaa poliisille numeroon 044-958 9488 tai lähettää sähköpostia rta.lounais-suomi@poliisi.fi.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  2. 2

    Poliisi: Turun puukottajan henkilöllisyys selviämässä, terrorismia ei suljeta pois – useita otettu kiinni

  3. 3

    Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

  4. 4

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  5. 5

    Eurojackpotista tuhdit voitot Suomeen – Tänne meni päävoitto 47 miljoonaa euroa

  6. 6

    Turussa loukkaantunut tukholmalainen Hassan Expressenille: Yritin auttaa kuolevaa naista, kun puukottaja iski minua veitsellä

  7. 7

    Kylmäävä löytö Barcelonan terroristien pommitehtaasta – Pariisin ja Brysselin iskuissa käytetty ”Saatanan äiti”

  8. 8

    Taloyhtiö ei suostunut maksamaan 5000:ta euroa vesivahingosta – riidasta tulikin lähes kymmenkertainen lasku

  9. 9

    Tiedottaja: Toinen puukottajan uhreista oli lehtisiä jakanut Jehovan todistaja

  10. 10

    Kaupan alan romahdus on ennennäkemätön – ”Kuluttaja on aika hyvässä asemassa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  5. 5

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  6. 6

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  7. 7

    Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

  8. 8

    Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

  9. 9

    Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

  10. 10

    Turun puukottajan silmitön juoksu kesti 3 minuuttia – tätä reittiä epäilty hyökkääjä kulki

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  4. 4

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  5. 5

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  6. 6

    Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

  7. 7

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  8. 8

    Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

  9. 9

    Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

  10. 10

    Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  2. 2

    Poliisi: Turun puukottajan henkilöllisyys selviämässä, terrorismia ei suljeta pois – useita otettu kiinni

  3. 3

    Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

  4. 4

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  5. 5

    Eurojackpotista tuhdit voitot Suomeen – Tänne meni päävoitto 47 miljoonaa euroa

  6. Näytä lisää