Armas

Kotimaa

Valikko

Pihallaan ollut savolaismies raaputteli alapäätään – aurinkoa ottaneet naapurit vaativat korvauksia kärsimyksestä

Pohjois-Savon käräjäoikeudessa käsiteltiin keskiviikkona poikkeuksellista kiusantekoa, jossa sekä syytetty että asianomistajat ovat naapureina asuvia eläkeläisiä.
Kihlakunnansyyttäjän mukaan 60-vuotias mies on syyllistynyt muun muassa kolmeen kunnianloukkaukseen.

Vastaajan ja kadun toisella puolella asuvan pariskunnan sopu joutui koetukselle vuosien 2008–09 maissa. Vuonna 2013 osapuolet tekivät toisistaan useita rikosilmoituksia, mutta ne eivät johtaneet syytteisiin.

Lopulta, viime vuoden helmikuussa, oikeus tuomitsi vastaajan vuoden lähestymiskieltoon. Suojatut mies ja nainen ovat molemmat yli 70-vuotiaita.

Lähestymiskielto ei pysäyttänyt naapuria. Kaikki syytteen kohdat – kolme kunnianloukkausta, kaksi lähestymiskiellon rikkomista ja kaksi kotirauhan rikkomista – ovat runsaan kuukauden ajalta maalis–huhtikuulta.

Syyttäjän mukaan vastaaja raapi toistuvasti ja tarkoituksellisesti sekä genitaalialuettaan että takapuoltaan, kun naapurit olivat pihalla ottamassa aurinkoa. Vastaaja tuli pihalle raaputtelemaan itseään varta vasten naapureidensa nähden.

Syytteessä kerrotaan myös, että mies meni tarkoituksellisesti kadulle oksentamaan. Pariskunnan vaimo oli tapahtumahetkellä omalla pihallaan vain muutaman metrin päässä. Oikeudessa kävi tosin ilmi, että kyse oli enemmänkin pullosta juodun nesteen ”puklaamisesta” kuin varsinaisesta oksennuksesta.

Kaksi kertaa vastaaja ajoi autonsa pariskunnan pihaliittymän eteen, kaasutteli moottoria ja jätti sen lopulta tyhjäkäynnille. Miehen syytetään myös tarkkailleen naapureitaan kameralla ja huutaneen naapurin miehelle ”paljonko olet ottanut?”.

Osapuolet asuvat Kuopiossa. Naapurisovun rikkoutumisen syyksi on esitetty muun muassa vastaajan talvisin kääntöpaikalle pihaltaan työntämiä lumia.

Mies kiistää kaikki syytteet. Hän kokee olevansa itse uhri eli joutuneensa muiden kiusaamaksi. Mies katsoo, että hänellä on oikeus raaputella itseään omalla yksityisalueellaan.

Syyttäjä vaatii miehelle sakkorangaistusta. Naapurin pariskunta vaatii mieheltä 2000 euron korvauksia kärsimyksestä.

Oikeus antaa tuomionsa ensi viikolla.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

  2. 2

    Ferrarin entinen tallipomo vaatii Kimi Räikköstä ulos tallista – ”On aika päättää hänen seikkailunsa”

  3. 3

    Suursijoittaja Rune Andersson myi kaikki osakkeensa: ”Tilanne on sairas”

  4. 4

    Homepommit ostajan vastuulle? 5 keinoa välttää kalliit riidat

  5. 5

    Tee se itse -mies myi rakentamansa talon: uusilla omistajilla sokkeli petti ja rakennus kallistui – useita virheitä

  6. 6

    Siskon kotona odotti hirvittävin mahdollinen – Bulevardin perhesurman uhrin veli kertoo tapahtuneesta uudessa kirjassa

  7. 7

    Greenpeace sai tahtonsa läpi – onko seurauksena huonoin liikeidea ikinä?

  8. 8

    Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

  9. 9

    Järeät turvatoimet sulkevat koko Helsingin ilmatilan – syynä Kiinan presidentin vierailu

  10. 10

    Ranuan jääkarhunpentu laskee autuaana liukumäkeä – emolla tekemistä pienen seikkailijan kaitsemisessa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  2. 2

    Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

  3. 3

    Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

  4. 4

    Liisa on saanut 560 e/kk ilmaista rahaa vuoden alusta saakka – näin perustulokokeilu vaikutti elämään

  5. 5

    Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

  6. 6

    Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

  7. 7

    Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

  8. 8

    HS: Kahvi uhkaa loppua maailmasta, tilanne dramaattisen vakava – myös Suomen Paulig on huolissaan

  9. 9

    Vastanäyttelijän ulkonäkö ei kelvannut Emmerdale-kaunottarelle: Uhkasi lähteä sarjasta – ”Ei tarpeeksi komea”

  10. 10

    Turvapaikanhakija livahti naisten puolelle uimahallissa Oulussa – alastomat naiset hämmentyivät

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  2. 2

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  3. 3

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  4. 4

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  5. 5

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  6. 6

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  7. 7

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  8. 8

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  9. 9

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  10. 10

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

  2. 2

    Ferrarin entinen tallipomo vaatii Kimi Räikköstä ulos tallista – ”On aika päättää hänen seikkailunsa”

  3. 3

    Suursijoittaja Rune Andersson myi kaikki osakkeensa: ”Tilanne on sairas”

  4. 4

    Homepommit ostajan vastuulle? 5 keinoa välttää kalliit riidat

  5. 5

    Tee se itse -mies myi rakentamansa talon: uusilla omistajilla sokkeli petti ja rakennus kallistui – useita virheitä

  6. Näytä lisää