Jaakko, Jimi

Kotimaa

Valikko

Hallitus hyväksyi yhteiskuntasopimuksen - Sipilä: ”Paras päivä pääministerinä”

Julkaistu:

Hallitus on hyväksynyt työmarkkinaosapuolien neuvotteleman neuvottelutuloksen.
Pääministeri Juha Sipilä kertoi asiasta Kesärannassa.

– Tämä on ensimmäinen päivä pääministerinä, kun nautin elämästä, Sipilä sanoi.

– Paras päivä pääministerinä, hän jatkoi.

Hän totesi, että kymmenen ja puolen kuukauden sitkeä vääntäminen kannatti. Hallitus siis tukee sitä neuvottelutulosta, jonka työmarkkinajärjestöt ovat saavuttaneet.

– Tässä on nyt hyvät ainekset siihen, että Suomen suunta kääntyy. Juuri tätä Suomi nyt tässä tilanteessa tarvitsee.

– Toteutuessaan tämä paketti johtaa siihen, että me otamme Ruotsin kiinni ja meillä on hyvät mahdollisuudet ottaa Saksan etumatka kiinni jopa tämän vaalikauden aikana, Sipilä sanoi.

Sipilä sanoi, että hallituksen ylivoimaisesti tärkein tavoite on nostaa työllisyysaste 72 prosenttiin.

– Se tarkoittaa 110 000 uutta työpaikkaa.

Sipilän mukaan nyt saavutettu neuvottelutulos hoitaa tästä urakasta ainakin kolmasosan. Sipilän mukaan puhutaan 35 000 työpaikasta ja työmarkkinajärjestöt ovat itse arvioineet 45 000 työpaikkaa.

– Tämä on historiallinen sopimus, josta kiitän työmarkkinaosapuolia tästä kymmenen ja puolen kuukauden urakasta. Kaikkine käänteineen se on ollut tämän vaivan arvoinen.

Sipilä sanoi, että hallituksen oma kilpailukykylakipaketti pistetään nyt pysyvästi hyllylle. Hänen mukaansa tämä antaa myös hyvät edellytykset sille, että hallitusohjelmassa mainituista lisäsäästöistä voidaan luopua.

Sipilän mukaan nyt on myös olemassa edellytykset sille, että paikallista sopimista lisäämällä ja ”Suomen mallia tarkentamalla” pystytään saavuttamaan koko kokonaisuus. Sitten menivät sanat sekaisin.

– Eli päästään puhumaan työn verotuksen kiristämisestä... ei vaan keventämisestä. Ei kiristämisestä, Sipilä sanoi.

Myös valtiovarainministeri Alexander Stubb oli tyytyväinen neuvottelutulokseen ja luetteli lukuja.

– Tässä paketissa on monta myönteistä kohtaa. 35000 uutta työpaikkaa, 24 tuntia lisää työaikaa, kokonaisvaikutus julkiseen talouteen noin 600 miljoonaa, Stubb listasi.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  2. 2

    Uutisankkuri Heidi Suomi, 42, avautui yllättäen vaikeasta tabuaiheesta – ”Jos vaikka tapaisin miehen...”

  3. 3

    Katsojat shokissa: Suosikkisarjan näyttelijätär muuttui kuin yhdessä yössä – kuvat järisyttävästä transformaatiosta

  4. 4

    Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

  5. 5

    Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

  6. 6

    Kaikki kiellot kolmella kartalla: Näin Putinin vierailu sulkee Savonlinnaa maalla, merellä ja ilmassa

  7. 7

    Kolmikymppinen nainen testasi 7 erilaista bikiniyläosaa – katso, mitä eri mallit saavat aikaan

  8. 8

    Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

  9. 9

    Lopeta jo se hamstraaminen – Ainakin nämä tavarat voi heittää heti pois

  10. 10

    Viranomainen hätkähti Postin uutispommia – Onko kirjeitä lain mukaan jaettava myös tiistaisin?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

  2. 2

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  3. 3

    Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

  4. 4

    Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

  5. 5

    Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

  6. 6

    Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

  7. 7

    Kehonrakentaja julkaisi häkellyttävän kuvan – ”Näyttää todella vastenmieliseltä”

  8. 8

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  9. 9

    11-kuukautisen Charlien elintoimintojen ylläpito lopetetaan – vanhemmat myöntyivät sairaalan vaatimuksiin

  10. 10

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  3. 3

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  4. 4

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  5. 5

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  6. 6

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  7. 7

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  8. 8

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  9. 9

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  10. 10

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  2. 2

    Uutisankkuri Heidi Suomi, 42, avautui yllättäen vaikeasta tabuaiheesta – ”Jos vaikka tapaisin miehen...”

  3. 3

    Katsojat shokissa: Suosikkisarjan näyttelijätär muuttui kuin yhdessä yössä – kuvat järisyttävästä transformaatiosta

  4. 4

    Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

  5. 5

    Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

  6. Näytä lisää