Ritva

Kotimaa

Valikko

Sipilä: Laskelmat talousvaikutuksista eroavat hieman

Julkaistu: , Päivitetty:

Työmarkkinajärjestöjen ja hallituksen laskelmat työmarkkinapaketin talousvaikutuksista eroavat hieman, sanoo pääministeri Juha Sipilä (kesk).
Laskelmat paketin vaikutuksesta julkiseen talouteen vaativat Sipilän mukaan vielä täsmentämistä.

Työmarkkinajohtajat keskustelivat aamulla hallituksen kanssa yhteiskuntasopimuksen ja paikallisen sopimisen yksityiskohdista sekä Suomen sopimusmallista.

– Meillä on pikkasen erilaiset laskelmat ja sovittiin, että osapuolet käyvät tarkentavat keskustelut siitä, että mihin tämä paketti johtaa julkisessa taloudessa, Sipilä kertoi toimittajille tapaamisen jälkeen.

Katso yllä olevalta videolta, mitä Sipilä ja STTK:n puheenjohtaja Antti Palola aamulla kertoivat.

Laskelmat eroavat Sipilän mukaan myös työllisyysvaikutusten osalta. Hallitus laskee työllisyysvaikutuksiksi 35 000 ja työmarkkinaosapuolet 45 000.

Sipilän mukaan on jo selvää, että työmarkkinajärjestöjen kilpailukykypaketti on korvaamassa hallituksen vastaavat toimet. Sen sijaan ehdollisia toimiaan hallitus miettii vielä.

– Eihän tämä kokonaisuus riitä siihen, että myöskin veronalennukset voitaisiin toteuttaa. Paketti on vielä vajaa, ja tästä keskustelimme pitkään.

Hallitus arvioi vielä paikallista sopimista

Hallitus arvioi vielä, riittävätkö sille työmarkkinajärjestöjen kirjaukset paikallisesta sopimisesta.

– Yhdessä todettiin, että tämä on tietynlainen alaraja, joka tässä sopimuksessa on. Joka tapauksessa osapuoletkin ovat ajatelleet, että tämä on prosessi, joka tulee jatkumaan, Sipilä sanoi.

Myös valtiovarainministeri Alexander Stubbin (kok) mukaan yhdessä pohditaan, miten prosessia voidaan viedä eteenpäin.

– Monta eri polkua on olemassa, Stubb sanoi.

Sipilän mielestä järjestöt ovat jo nyt ottaneet merkittäviä askelia paikallisessa sopimisessa, kun ne ovat sopineet järjestäytymättömien työnantajien asemasta. Edistysaskel on hänen mielestään myös se, että sopiminen tapahtuisi aidosti työpaikoilla ilman ulkopuolista hyväksyntää.

– Toki rima on meillä korkeammalla. Katsotaan, mihin lopputulokseen päästään ja mikä on yhteinen polku.

Suomen mallin osalta hallitus odottaa täsmentymistä viimeistään liittokierroksella vuonna 2017, kun vientiliitot ovat ensimmäisenä neuvotteluvuorossa.

– Keskusteltiin myös mahdollisuudesta, että jotakin saisivat siitä paperille, kun tässä on sinne yli vuosi aikaa, Sipilä lisäsi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuvat: Pyöräkuormaaja syöksyi 10 metriä sillalta – kuljettaja sairaalaan

    2. 2

      Huomaatko härskin yksityiskohdan? Pari ikuisti hääpäivänsä idyllisellä maatilalla – kuvaan kätkeytyy jättiyllätys

    3. 3

      Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

    4. 4

      WSJ: Trump kaavailee isoja muutoksia Valkoisen talon henkilöstöön

    5. 5

      Kimi Räikkönen taistelee paalusta Monacossa – Mercedes vaikeuksissa

    6. 6

      Klassinen paperilapulla yritetty ryöstö karahti karille Kuopiossa

    7. 7

      Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

    8. 8

      Parisuhdebloggaaja Sami Minkkinen paljastaa yksityiskohtia uudesta rakkaastaan – kohuerolla karut seuraukset

    9. 9

      Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

    10. 10

      F1-mestarille ikävä takaisku – putoaa takariviin Monacossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    2. 2

      Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

    3. 3

      Kävijöiden virta Koiviston haudalle jatkui – paikalla nähtiin myös erikoinen ”kunnianosoitus”

    4. 4

      Julkkiskaunotarten keskuudessa repesi raivoisa rähäkkä: Cheyenne Järvinen antoi täyslaidallisen – haukkuu Jannan ja Sara Siepin lyttyyn

    5. 5

      Aromipesän ja Passeli-ohjelman kehittäjä, miljonääri Heikki Taipale, 54, on kuollut

    6. 6

      Varoitus viranomaiselta: Älä klikkaa tätä tekstiviestiä

    7. 7

      Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

    8. 8

      Aviomies ramppasi alvariinsa urheilumatseissa – vaimon epäilykset heräsivät, kun kotoa alkoi hävitä Viagraa

    9. 9

      Tanja, 43, lähtee Suomesta – paluulippua ei ole: 700 euron kuukausibudjetti, ohjenuorana minimalismi

    10. 10

      Poliisi etsii lukuisia rikoksia tehtaillutta kaksikkoa – ”Molempien tavoittaminen erityisen tärkeää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    5. 5

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    6. 6

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    7. 7

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    8. 8

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    9. 9

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    10. 10

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuvat: Pyöräkuormaaja syöksyi 10 metriä sillalta – kuljettaja sairaalaan

    2. 2

      Huomaatko härskin yksityiskohdan? Pari ikuisti hääpäivänsä idyllisellä maatilalla – kuvaan kätkeytyy jättiyllätys

    3. 3

      Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

    4. 4

      WSJ: Trump kaavailee isoja muutoksia Valkoisen talon henkilöstöön

    5. 5

      Kimi Räikkönen taistelee paalusta Monacossa – Mercedes vaikeuksissa

    6. Näytä lisää