Jaakko, Jimi

Kotimaa

Valikko

Yhteiskuntasopimuksen päälinjoista tietoa: Työaika pitenee, lomia ei leikata

Julkaistu: , Päivitetty:

Yhteiskuntasopimus pidentäisi suomalaisten työaikaa 24 tunnilla vuodessa. Palkansaajajärjestöjen hallinnot käsittelevät parhaillaan yön ja aamun aikana syntynyttä neuvotteluratkaisua.

NEUVOTTELUTULOS on vielä ehdollinen ja vaatii järjestöjen hallintojen sekä maan hallituksen hyväksynnän. Akava kertoo Twitterissä hyväksyneensä neuvotteluratkaisun. Puheenjohtaja Sture Fjäderin mukaan Yhteiskuntasopimuksen vaikutus kustannuskilpailukykyyn on noin 3,5 prosenttia.

Myös Kuntatyönantajien valtuuskunta on hyväksynyt neuvottelutuloksen sillä ehdolla, että kaikki osapuolet ja hallitus hyväksyvät sen osaltaan.

SAK:n hallitus käsitteli yhteiskuntasopimusneuvotteluissa yöllä syntynyttä ratkaisua reilut kaksi tuntia. Keskustelu kokouksessa oli värikästä. Lopulta SAK:n hallitus siirsi päätöstään neuvottelutuloksesta viikolla eteenpäin.

SAK:n hallitus päätti maanantaina siirtää päätöstään yhteiskuntasopimusta koskevasta neuvotteluratkaisusta viikolla eteenpäin.

SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly sanoi ennen hallintonsa kokousta, että hän toivoo ratkaisua. Hän totesi, että nyt katsotaan, miten liitot suhtautuvat.

– En kyllä yhtään ennusta päätöstä täällä. Tämä on todella vaikea päätös meille. Vaikka on oikeudenmukainen ratkaisu kaikkien kannalta, mutta tämä on aika raskas työntekijöille. Tässä tulee semmoista kuormaa, joka varmasti puhuttaa, Lyly sanoi.

Lylyn mukaan työajan pidennys 24 tunnilla on vaikea asia. Pidennys toteutettaisiin siten, että ammattiliitot saisivat päätäntävaltaa sen toteuttamistavassa.

Sen sijaan sairauskorvausten ja lomien leikkauksia ei Lylyn mukaan ole paketissa mukana.

Katso yllä olevalta videolta, miten Lyly kommentoi tilannetta kokouksen jälkeen.

LOMARAHOJA leikataan julkiselta sektorilta. STT:n tietojen mukaan julkisen sektorin lomarahoja leikataan 30 prosenttia kolmena vuotena. Lisäksi STT:n tietojen mukaan osana pakettia työnantajamaksuja alennetaan odotetusti.

Järjestöt ovat STT:n tietojen mukaan lisäksi esittämässä hallitukselle aikuiskoulutustuen leikkauksen perumista.

SAK:n lisäksi Akavan ja STTK:n hallinnot ovat parhaillaan arvioimassa neuvottelutulosta. Elinkeinoelämän keskusliitto kertoo omasta kannastaan noin kello 16. Maan hallitus on tällä tietoa illansuussa arvioimassa neuvottelutulosta.

Sopimuspaperin haltuunsa saaneen Helsingin Sanomien mukaan luonnoksesta käy ilmi, että jos alustava neuvottelutulos menee läpi keskusjärjestöjen hallituksissa, palkat eivät nouse ensi vuonna lainkaan.

Palkansaajajärjestöt puolestaan edellyttävät, että hallitus peruu puolentoista miljardin euron lisäleikkaus- ja veronkorotusaikeensa ja toteuttaa miljardin euron veronkevennyksen.

Ota kantaa

Hyväksytkö yhteiskuntasopimuksen?

Kyllä 55% En 45%
Ääniä yhteensä 29112

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

    2. 2

      Isä onnitteli viehättävää tytärtään Facebookissa – viattomasta viestistä tuli yllättäen megahitti: Otos peräisin perhelomalta

    3. 3

      Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

    4. 4

      Suomalaisen radiojuontajan luksusloma sai dramaattisen käänteen – käsittämätön moka aiheutti karvaan pettymyksen

    5. 5

      Omakustanteisesti Unkariin matkannutta suomalaisvalmentajaa ei päästetty edes harjoituskentälle – ”Joudutaan huijaamalla toimimaan”

    6. 6

      Suomalainen suosikkibloggaaja avautuu alastomuuden hyödyistä – sensuelli kuva sykähdyttää: joogaa ilkosillaan ällistyttävässä asennossa

    7. 7

      Valtiovierailu ylihuomenna: Lörtsykauppias Sirkalla on jo valmiina tiukat terveiset Putinille

    8. 8

      Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

    9. 9

      Instagram-videota kuvannut teini ajoi kolarin Kaliforniassa – kyydissä ollut 14-vuotias pikkusisko kuoli

    10. 10

      Mike Tysonilta suorat sanat nyrkkeilyn megaottelusta – ”McGregor kuolee kehässä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    2. 2

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    3. 3

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    4. 4

      Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

    5. 5

      Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

    6. 6

      Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

    7. 7

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      Kehonrakentaja julkaisi häkellyttävän kuvan – ”Näyttää todella vastenmieliseltä”

    10. 10

      Risto Laitilan vastaanotolla: Nämä oireet voivat olla merkkejä syövästä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    6. 6

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

    2. 2

      Isä onnitteli viehättävää tytärtään Facebookissa – viattomasta viestistä tuli yllättäen megahitti: Otos peräisin perhelomalta

    3. 3

      Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

    4. 4

      Suomalaisen radiojuontajan luksusloma sai dramaattisen käänteen – käsittämätön moka aiheutti karvaan pettymyksen

    5. 5

      Omakustanteisesti Unkariin matkannutta suomalaisvalmentajaa ei päästetty edes harjoituskentälle – ”Joudutaan huijaamalla toimimaan”

    6. Näytä lisää