Minja, Miisa

Kotimaa

Lähde Ilta-Sanomille: Työmarkkinoiden kokonaisratkaisu käytännössä valmis

Julkaistu:

Keskusjärjestöjen hallintojen on määrä hyväksyä neuvottelutulos maanantaina aamupäivän aikana.
Työmarkkinoiden kokonaisratkaisu on Ilta-Sanomien tietojen mukaan käytännössä valmis. Joitain asioita vielä hiotaan ja tarkistetaan aamuksi, neuvottelujen ytimessä oleva lähde kommentoi Ilta-Sanomille sunnuntai-iltana kello 23.00 aikaan.

Aiemmin illalla neuvottelujen osapuolet pitivät yhteisen tiedotustilaisuuden käytyään neuvotteluja koko sunnuntai-iltapäivän.

EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies vahvisti, että neuvotteluissa oli saatu läpimurto paikallisen sopimisen osalta.

– Varmasti siltä osin, mikä on meidän sovittavissa. Siinä asiassa on kolmikantainen valmistelu, eli maan hallitus on mukana. Heidän näkemystään emme ole saaneet, Häkämies sanoi ennen ilta kahdeksaa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Tietenkin on palkansaajat mukana siinä, Akavan Sture Fjäder vastasi IS:lle kysymykseen siitä, onko osapuolilla yhteisymmärrys paikallisesta sopimisesta.

– Olemme sopineet paikallisen sopimiseen liittyvistä linjauksista. Sitten nähdään, miten hallitus siihen vastaa. Siitä on yhteinen näkemys, mistä on löydettävissä yhteinen näkemys, Häkämies säesti.

Osapuolet eivät avanneet, mitä paikallisesta sopimisesta on sovittu.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    2. 2

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    3. 3

      TMZ: Kylie Jenner, 20, on kertonut ystävilleen olevansa raskaana

    4. 4

      Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

    5. 5

      Vankiloma kestänyt lähes 3,5 vuotta – 80 nettipetoksen syytteet vanhenevat parin viikon päästä

    6. 6

      Havaiji valmistautuu Pohjois-Korean vetypommikokeeseen – asukkaita kehotettiin varaamaan vettä ja ruokaa 14 päiväksi

    7. 7

      Seurakunnassa toiminut isäpuoli teki perheen elämästä helvetin – uhkaili väliin tullutta lastensuojelua ”Jumalan kostolla”

    8. 8

      Essi Pöysti odottaa kolmatta lastaan – kaksi raskautta päättyi kauheimmalla mahdollisella tavalla

    9. 9

      Iäkkään naisen kotiin pyrkinyt valepoliisi jäi rysän päältä kiinni Espoossa – lukkopainin harrastaja piti epäiltyä otteessaan

    10. 10

      Ukrainan suurlähettiläältä poikkeuksellinen Venäjä-varoitus Suomelle – ”Suomen kansalaiset ovat levittäneet vahingollisia ajatuksia ”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    3. 3

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    4. 4

      Kim Jong-un haukkui Trumpia ennen­kuulumattoman rajusti – lue sanasta sanaan: ”Taltutan höppänän tulella”

    5. 5

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    6. 6

      Napakympin kadoksissa ollut herra A löytyi myöhään torstai-iltana – neiti X:lle tehdyt oharit voivat johtaa sanktioihin

    7. 7

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    8. 8

      5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

    9. 9

      Yleisön reaktio NHL-pelissä sai Sauli Niinistön suun leveään hymyyn – presidentti IS:lle: ”Se oli aika yllättävää”

    10. 10

      Hyvinkään ABC:n räjähdysmäisen palon syy selvisi – tuhot niin suuret, että purkaminen voi olla realismia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    6. 6

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    2. 2

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    3. 3

      TMZ: Kylie Jenner, 20, on kertonut ystävilleen olevansa raskaana

    4. 4

      Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

    5. 5

      Vankiloma kestänyt lähes 3,5 vuotta – 80 nettipetoksen syytteet vanhenevat parin viikon päästä

    6. Näytä lisää