Kuisma

Kotimaa

HS: Kaupungille sakkoja työpaikkakiusaamisesta - työntekijä ei päässyt edes vessaan

Julkaistu:

Työelämä
Käräjäoikeus katsoi toimitusjohtajan ohjeistaneen työnjohdon tiettyjen työntekijöiden kiusaamiseen. Helsingin kaupunki joutuu maksamaan korvauksia kiusatuille yhteensä yli 200 000 euroa.
Viisi Helsingin Asunnot Oy:n (Heka) huoltomiestä joutuivat vakavia muotoja saaneen kiusaamisen kohteeksi työpaikallaan Laajasalon kiinteistö Oy:ssä, kertoo Helsingin Sanomat.

Kiusaajina toimivat lähiesimiehet, työnjohtaja ja tekninen isännöitsijä.

Kiusaaminen tapahtui vuosien 2005–2011 välisenä aikana. Käräjäoikeus katsoi toimien olleen tahallista kiusaamista.

Sydänvaivoista kärsinyttä miestä nöyryytettiin monin eri tavoin ja pakotettiin tehtäviin, joiden päätteeksi hän joutui sairaalahoitoon.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Häneltä muun muassa otettiin avaimet ja puhelin pois, minkä vuoksi huoltotöitä ajoittain tehnyt mies ei enää päässyt kesken töiden vessaan, vaan hän joutui pyytämään taloyhtiön asukkaita päästämään hänet talon yleisiin tiloihin.

Avaimen ja puhelimen pois ottamisen jälkeen mies ei myöskään päässyt työpaikalleen, vaan joutui odottamaan niin kauan, että joku työntekijä kulki ovesta.

Miehellä oli todettu häiriöitä sydämen toiminnassa, mutta siitä huolimatta työnjohtaja pakotti miehen siirtämään työkaappinsa lyhyellä varoitusajalla pois varastotiloista ja kielsi muita työntekijöitä auttamasta tai lainaamasta miehelle autoa.

Kantaessaan kaappia mies sai sydämen eteisvärinää ja joutui sairaalaan.

Toinen työntekijä tiedusteli työnjohtajalta miksi miestä kiusattiin. Työnjohtaja oli vastannut toimivansa täysin annettujen ohjeiden mukaisesti. Helsingin käräjäoikeus katsoi kiusaamisohjeistuksen tulleen kiinteistötoimiston silloiselta toimitusjohtajalta.

Käräjäoikeuden asiakirjoissa kerrotaan Helsingin Sanomien mukaan myös lukuisia muita esimerkkejä systemaattisesta kiusaamisesta.

Työntekijöille annettiin ”päättömiä” ohjeita. Muun muassa lumityöt ohjeistettiin tekemään väärässä järjestyksessä siten, että ensin lapioitiin lumet ja sen jälkeen aurattiin. Tämä hidasti ja lisäsi työtaakkaa.

Käräjäoikeuden mukaan miehille annettiin myös lukuisia varoituksia kiusaamistarkoituksessa. Yhdelle miehelle annettiin varoitus muun muassa siitä, että hän oli ilman erityistä lupaa aurannut pihan lumesta. Myös miesten palkkoihin tehtiin erilaisia palkanvähennyksiä neuvottelematta asiasta ensin heidän kanssaan.

Miehet kärsivät erilaisista masennusoireista, ahdistuksesta sekä stressistä, ja he irtisanoutuivat työsuhteistaan lopulta itse väsyttyään jatkuvaan kiusaamiseen.

Helsingin käräjäoikeus katsoi Laajasalon kiinteistö Oy:n silloisen toimitusjohtajan ohjeistaneen työnjohdon työntekijöiden kiusaamiseen ja tuomitsi Hekan maksamaan korvauksia miehille yhteensä yli 200 000 euroa. Käräjäoikeuden päätöksestä on valitettu, joten se ei ole vielä lainvoimainen.

Toimitusjohtaja Jaana Närö kertoo Helsingin Sanomille, että kiusaamisessa mukana ollut työnjohtaja työskentelee edelleen Helsingin Asunnot Oy:ssä teknisenä isännöitsijänä.

– Tämä [käräjäoikeuden] päätös ei ole lainvoimainen. Katsomme asiaa uudelleen kun se tulee lainvoimaiseksi. Nämä tapahtumathan ovat aika vanhoja, Näro sanoo HS:lle.

Heka aikoo valittaa käräjäoikeuden päätöksestä ”juridisin perustein”. Närö ei kommentoi valitusperusteita HS:lle tarkemmin, mutta ei myöskään kiistä kiusaamista tapahtuneen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Verottajalta varoitus huijauksesta: ”Kannattaa tuhota viesti avaamatta”

    2. 2

      760 euroa kuussa jopa puhtaana käteen – uuden tuen suosio hiipui heti alkuunsa

    3. 3

      Presidentti Ahtisaarelta raju kannanotto Yhdysvaltain politiikasta: ”Niin amatöörimäistä, että hirvittää”

    4. 4

      Amin Asikainen kauppasi tavaroitaan Aki Palsanmäelle – huutokauppakeisarin tyly vastaus yllätti

    5. 5

      Oletko miettinyt, miksi alumiinifoliossa on kaksi erilaista puolta?

    6. 6

      Nobel-palkittu Bengt Holmström näkee tummia pilviä Suomen yllä – listasi Ruotsin vahvuudet Suomeen verrattuna

    7. 7

      Länsimetron koeajoissa löytyi vakava sähkövika, jonka syytä ei tiedä kukaan

    8. 8

      MTV:n teiniäiti palasi aikuisviihteen pariin: esitteli uutta vartaloaan bikineissä – äiti ja miesystävä järkyttyivät syvästi muutoksesta

    9. 9

      Sammuminen Sotsin olympialaisissa nousi taas esiin – kansanedustaja piikitteli Arhinmäkeä budjettikeskustelussa

    10. 10

      Kaapista tulo romutti naiskeihäänheittäjän välit omaan perheeseen – paljasti veljen pahoinpidelleen toistuvasti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    2. 2

      Eija kertoo Ylen dokumentissa: Isä silppusi viimeisenä tekonaan 350 000 euroa perintörahoja liisteriveteen

    3. 3

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    4. 4

      Miten paljon housut oikein voivat paljastaa? Miley Cyrusin muutoin herttaisen asun alaosa ei peittänyt mitään

    5. 5

      Mies makasi 15 vuotta tiedottomassa tilassa – sitten tutkijat osuivat oikeaan hermoon

    6. 6

      MTV:n teiniäiti palasi aikuisviihteen pariin: esitteli uutta vartaloaan bikineissä – äiti ja miesystävä järkyttyivät syvästi muutoksesta

    7. 7

      Venäläistä pariskuntaa epäillään 30 murhasta ja kannibalismista – kännykän kuvat paljastivat yhden historian karmeimmista tapauksista

    8. 8

      Tänne suomalaiset matkustavat syys­lomalla – häikäisevän kaunis kaupunki, oluttuoppi 1,25 €

    9. 9

      Varo ”Prisman lahjakorttia” – hinnaksi tulee 78 € / kk

    10. 10

      Emmerdale-tähti kuoli – menehtyi kesken lomamatkan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    2. 2

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    3. 3

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    4. 4

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    5. 5

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    6. 6

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    7. 7

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    8. 8

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    9. 9

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    10. 10

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Verottajalta varoitus huijauksesta: ”Kannattaa tuhota viesti avaamatta”

    2. 2

      760 euroa kuussa jopa puhtaana käteen – uuden tuen suosio hiipui heti alkuunsa

    3. 3

      Presidentti Ahtisaarelta raju kannanotto Yhdysvaltain politiikasta: ”Niin amatöörimäistä, että hirvittää”

    4. 4

      Amin Asikainen kauppasi tavaroitaan Aki Palsanmäelle – huutokauppakeisarin tyly vastaus yllätti

    5. 5

      Oletko miettinyt, miksi alumiinifoliossa on kaksi erilaista puolta?

    6. Näytä lisää