Sauli, Saul

Kotimaa

Valikko

Presidentti Niinistö kommentoi kohuttuja sotaharjoituksia USA:n kanssa

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö piti tiedotustilaisuuden Mäntyniemessä.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö kertoi Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta.

Niinistö avasi tiedotustilaisuuden viittaamalla eduskunnan avajaisissa pitämään puheeseensa. Hän myös nosti esille itärajan yli tulleet turvapaikanhakijat.

– Määränä se on suhteellisen vaatimatonta, mutta sitä kautta Suomeen on tullut yli 30 kansallisuutta, myös väkeä maista joissa ei ole välitöntä sotaa, Niinistö totesi.

Katso yllä olevalta videolta tallenne tiedotustilaisuudesta!

Aiheena nousi myös esiin Suomen osallistuminen sotaharjoituksiin, joissa mukana on myös Yhdysvallat. Viime viikolla kerrottiin, että Yhdysvallat lähettää keväällä Suomeen sekä hävittäjäkoneita että panssariajoneuvoja harjoituksiin. Asia herätti tuoreeltaan runsaasti keskustelua.

– On väärä johtopäätös, että sotaharjoituksissa, joihin USA osallistuu, luotaisiin ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Kyse on sotataitojen kehittämisestä, Niinistö sanoi.

Niinistö kertoi tiedotustilaisuudessa, että Suomella on kahdentyyppistä harjoitustoimintaa, joista niin kutsutut CMX-kriisinhallintaharjoitukset ovat enemmän tuntuvia, mutta vähemmän näkyviä harjoituksia.

– Nämä ovat karttaharjoittelua esikuntatasolla, jossa linjataan ja roolitetaan myös Nato-kumppanien asema suhteessa Natoon. Näitä harjoituksia on ollut nyt ainakin viisi 15 vuoden aikana, presidentti Niinistö kertoi.

Hän myös puhui pilareista, jotka muodostavat Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan.

– Minulla on vanha oppini tässä, joka perustuu neljään pilariin.

Näistä ensimmäinen on oma maanpuolustuskyky. Toinen ovat läntiset kumppanuudet, joihin kuuluvat EU, Ruotsi, USA ja Nato.

Kolmas Niinistön pilareista on hyvä yhteistoiminta Venäjän kanssa.

Tänään Mäntyniemessä puhuessaan Niinistö ei maininnut neljättä pilaria, jonka muodostavat YK ja muut kansainväliset yhteisöt. STT:n tietojen mukaan aiemmin esitetty pilarimalli on kuitenkin entisellään, vaikkei esimerkiksi YK:ta tänään mainittu.

Niinistön mukaan sotaharjoitusten varalle laaditaan kriteeristö. Kriteeristön täyttävistä harjoituksista Puolustusvoimien tulee kertoa yksityiskohtaisesti TP-utvalle.

Artikkelia päivitetty kello 13.00. Täsmennetty Niinistön pilarilausuntoa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    2. 2

      Liisa on saanut 560 e/kk ilmaista rahaa vuoden alusta saakka – näin perustulokokeilu vaikutti elämään

    3. 3

      Turvapaikanhakija livahti naisten puolelle uimahallissa Oulussa – alastomat naiset hämmentyivät

    4. 4

      Kolmasluokkalaista moitittiin Wilma-viestillä ahkeruudesta: ”Työkirjatehtävien tekeminen liian pitkälle kotona. Ei ole luvallista”

    5. 5

      Kova väite: Putouksen kulisseissa kiehui – tuottaja kiristi näyttelijöiden joukkopaolla: ”Hän vei mukanaan Hirviniemen, Niemisen, Kososen...”

    6. 6

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    7. 7

      Asiantuntija ottaa kantaa saunaväittelyyn: onko uimapuku hygieenisempi kuin alapää?

    8. 8

      Miss Suomi treenaa tulevaa bikinikautta varten – julkaisi peppukuvan salilta: ”Kontti kesäkuosiin”

    9. 9

      Työntekijä vaati palkkaa sairauslomansa ajalta, esimies varoitti seurauksista – tällaisia syrjintätapauksia työpaikoilta paljastui

    10. 10

      Nyt selvisi, mikä Nokia-puhelimissa kestää: Toukokuussa rysähtää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    3. 3

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    4. 4

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    5. 5

      Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt kestävät koko päivän – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

    6. 6

      Salainen laatuvirhe paljastui omakotitalosta – lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

    7. 7

      "Ei kai alapää ole hygieenisempi?" – julkisessa saunassa sattunut tapaus kuohuttaa taas HS:n mielipideosastossa

    8. 8

      Sampoosääntö, joka kannattaa rikkoa – kikka voi mullistaa hiuksesi

    9. 9

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    10. 10

      Äiti kysyi, mistä uudet farkut kiristävät? 4-vuotiaan pojan ronski vastaus huvittaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    2. 2

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    3. 3

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    4. 4

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    2. 2

      Liisa on saanut 560 e/kk ilmaista rahaa vuoden alusta saakka – näin perustulokokeilu vaikutti elämään

    3. 3

      Turvapaikanhakija livahti naisten puolelle uimahallissa Oulussa – alastomat naiset hämmentyivät

    4. 4

      Kolmasluokkalaista moitittiin Wilma-viestillä ahkeruudesta: ”Työkirjatehtävien tekeminen liian pitkälle kotona. Ei ole luvallista”

    5. 5

      Kova väite: Putouksen kulisseissa kiehui – tuottaja kiristi näyttelijöiden joukkopaolla: ”Hän vei mukanaan Hirviniemen, Niemisen, Kososen...”

    6. Näytä lisää