Jaakko, Jimi

Kotimaa

Valikko

Kelan tutkija ihmettelee opiskelijoita: Miksi noin 40 prosentin alennus jää hyödyntämättä?

Julkaistu:

Ateriatuen ansiosta perushintainen opiskelija-ateria maksaa enintään 2,60 euroa. Kelan tutkijan mukaan lähes puolet opiskelijoista ei kuitenkaan syö oppilaitoksen ravintolassa.
Kelan tutkimusblogissa ihmetellään, miksi lähes puolet opiskelijoista ei syö päivän pääateriaa opiskelija- tai työpaikkaravintolassa. Kelan ateriatuella opiskelija saa noin 40 prosentin alennuksen opiskelija-aterian hinnasta ja perushintainen ateria maksaa tänä vuonna korkeintaan 2,60 euroa.

– Tätä edullisempaa ateriaa on vaikea loihtia edes itse kokkaamalla ottaen huomioon, että hintaan sisältyy monipuolinen, terveellinen ja runsas ateriakokonaisuus, johtava tutkija Paula Hakala kirjoittaa blogissa.

Hakala muistuttaa kirjoituksessa, että opiskelijaravintoloissa on tarjolla useita ruokavaihtoehtoja ja suosituksen mukaisen aterian valitsemalla voi luottaa siihen, että aterian rasvan määrä ja laatu sekä kuitu- ja suolapitoisuus ovat kohdallaan. Suosituksen mukainen ateria edistää Hakalan mukaan myös terveyttä ja helpottaa painonhallintaa.

– Vuonna 2015 yhteiskunnan varoista maksettiin ateriatukea yhteensä 30,8 miljoonaa euroa. Miksi lähes puolet opiskelijoista jätti tämän tukimuodon hyödyntämättä? Hakala ihmettelee.

Hakala toivookin opiskelijoilta palautetta siitä, miksi, missä ja mitä syövät ne opiskelijat, jotka eivät ruokaile opiskelijaravintolassa. Lisäksi Hakala toivoo palautetta siitä, miksi opiskelija valitsee opiskelijaravintolassa ruokaillessaan muun kuin varsinaisen, suositusten mukaisen aterian.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

    2. 2

      Viranomainen hätkähti Postin uutispommia – Onko kirjeitä lain mukaan jaettava myös tiistaisin?

    3. 3

      Isä onnitteli viehättävää tytärtään Facebookissa – viattomasta viestistä tuli yllättäen megahitti: Otos peräisin perhelomalta

    4. 4

      Lopeta jo se hamstraaminen – Ainakin nämä tavarat voi heittää heti pois

    5. 5

      Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

    6. 6

      Suomalaisen radiojuontajan luksusloma sai dramaattisen käänteen – käsittämätön moka aiheutti karvaan pettymyksen

    7. 7

      Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

    8. 8

      Mike Tysonilta suorat sanat nyrkkeilyn megaottelusta – ”McGregor kuolee kehässä”

    9. 9

      Turistiluokassa lentävä miljonääri vinkkaa: Näin voit saada koko penkkirivin itsellesi, ja halvalla

    10. 10

      Valtiovierailu ylihuomenna: Lörtsykauppias Sirkalla on jo valmiina tiukat terveiset Putinille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    2. 2

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    3. 3

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    4. 4

      Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

    5. 5

      Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

    6. 6

      Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

    7. 7

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      Kehonrakentaja julkaisi häkellyttävän kuvan – ”Näyttää todella vastenmieliseltä”

    10. 10

      Risto Laitilan vastaanotolla: Nämä oireet voivat olla merkkejä syövästä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    6. 6

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

    2. 2

      Viranomainen hätkähti Postin uutispommia – Onko kirjeitä lain mukaan jaettava myös tiistaisin?

    3. 3

      Isä onnitteli viehättävää tytärtään Facebookissa – viattomasta viestistä tuli yllättäen megahitti: Otos peräisin perhelomalta

    4. 4

      Lopeta jo se hamstraaminen – Ainakin nämä tavarat voi heittää heti pois

    5. 5

      Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

    6. Näytä lisää