Pasi

Kotimaa

Valikko

Reutersin lähteet: Terex on keskeyttänyt Konecranes-fuusion

Julkaistu:

Konecranesin hallituksen puheenjohtaja Stig Gustavson kiistää Kauppalehden haastattelussa, että Terexin ja Konecranesin fuusio olisi pantu tauolle.
Uutistoimisto Reuters kertoi perjantaina, että yhdysvaltalainen nostolaitevalmistaja Terex olisi keskeyttänyt fuusion suomalaisen Konecranesin kanssa. Reuters pohjaa tietonsa nimettömiin lähteisiin.

Lähteiden mukaan syynä on se, että kiinalainen Zoomlion on tehnyt kilpailevan tarjouksen Terexistä.

– Virallista tarjousta he (Zoomlion) eivät ole jättäneet. Jos olisivat, siitä olisi kerrottu myös meille. Meidän sopimuksemme on siis edelleen voimassa ja lähdemme siitä, Gustavson sanoo Kauppalehdelle.

Terexin osakkeet pomppasivat uutisen jälkeen New Yorkin pörssissä yhdeksällä prosentilla, mutta nousu tasaantui myöhemmin noin neljään prosenttiin.

Lisää asiasta Taloussanomissa.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Vastasyntynyt vauva ällistytti kätilön vain minuutteja syntymän jälkeen –”Herranjumala, tyttö kävelee!”

  2. 2

    Pelottava löytö: Chrome-selaimella voi salakuvata käyttäjää

  3. 3

    11-vuotiaasta tytöstä jaettiin seksuaalisia kuvia internetiin – äiti stailasi ja tuttava kuvasi

  4. 4

    Tuoreen ylioppilaan Oton, 19, elämä mullistui Kanarialla – kansainväliset urasuunnitelmat kariutuivat: Oli otettava järki käteen

  5. 5

    Jättiyllätys! Vain elämää palaa syksyllä – mukana aiempien kausien tähtiä: Cheek, Sanni, Kaija Koo...

  6. 6

    Suora lähetys ISTV:ssä juuri nyt: Vuosikymmeniksi suljettu armeijan saari avautuu

  7. 7

    Näin Atte Jääskeläisen kujanjuoksu eteni – pikakokous sinetöi lähdön

  8. 8

    Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

  9. 9

    Paavo Lipposen kaunis Emilia-tytär, 19, kirjoitti ylioppilaaksi loistavin arvosanoin – ei seuraa vanhempiaan politiikkaan

  10. 10

    Tara-terrieri jäi jumiin tierummun sisään: vesiletkulla ulos huuhdotun koiran suusta löytyi yllätys

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa – poliisi etsii vaarallista henkilöä

  2. 2

    Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

  3. 3

    Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

  4. 4

    Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

  5. 5

    Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

  6. 6

    Mitä on tapahtunut Tiger Woodsille? Ratista kärynnyttä tähteä tuskin tunnistaa pidätyskuvasta

  7. 7

    Pamela Anderson, 49, selittää IS:lle muuttunutta ulkonäköään – kaiken takana yksi päätös: ”En yksinkertaisesti jaksa enää tässä iässä”

  8. 8

    Vastasyntynyt vauva ällistytti kätilön vain minuutteja syntymän jälkeen –”Herranjumala, tyttö kävelee!”

  9. 9

    Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

  10. 10

    Mies korkkasi oluen – talo räjähti alta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  3. 3

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  4. 4

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  5. 5

    Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

  6. 6

    Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

  7. 7

    Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

  8. 8

    Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

  9. 9

    Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

  10. 10

    Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Vastasyntynyt vauva ällistytti kätilön vain minuutteja syntymän jälkeen –”Herranjumala, tyttö kävelee!”

  2. 2

    Pelottava löytö: Chrome-selaimella voi salakuvata käyttäjää

  3. 3

    11-vuotiaasta tytöstä jaettiin seksuaalisia kuvia internetiin – äiti stailasi ja tuttava kuvasi

  4. 4

    Tuoreen ylioppilaan Oton, 19, elämä mullistui Kanarialla – kansainväliset urasuunnitelmat kariutuivat: Oli otettava järki käteen

  5. 5

    Jättiyllätys! Vain elämää palaa syksyllä – mukana aiempien kausien tähtiä: Cheek, Sanni, Kaija Koo...

  6. Näytä lisää