Minna, Vilma, Miina

Kotimaa

Valikko

Saija Varjuksen Tero-rakas kuoli hänen syliinsä – ”Olen hukassa”

Julkaistu:

Ex-tangokuningattaren rakastettu Tero Lempinen kuoli aamulla Varjuksen kotona.
Saija Varjuksen rakastettu Tero Lempinen kuoli tänä aamuna Varjuksen syliin. Väsyneen oloinen laulaja vahvistaa suru-uutisen Ilta-Sanomille.

– Hukassa olen. Kyllä tässä moukarilla on tullut päähän, mutta kyllä tästäkin on jotenkin noustava, Varjus miettii.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Iltalehti. Lehden mukaan Lempinen oli vielä aamulla lähdössä töihin Helsinkiin, kun hän alkoi valittaa pahaa oloa ja alkoi yhtäkkiä oksentaa verta. Varjus ehti soittaa hätänumeroon, mutta mies kuoli, ennen kuin ambulanssi tuli paikalle.

MS-tautia sairastavalle ex-tangokuningattarelle Tero oli suuri tuki ja apu arjen askareissa. Taudin vuoksi Varjuksen liikkuminen ulkona on ollut vaikeaa ja hän on joutunut käyttämään sokeainkeppiä.

– Apuni on Saijalle silmänä ja kävelykeppinä olemista. Olen verrannut tilannetta siihen, että Saija on kuin auto, josta puuttuvat pitkät valot tai sumuvalot, Tero kuvaili Ilta-Sanomien haastattelussa keväällä.

Pariskunnan yhteiselo päättyi heinäkuussa. Iltalehden mukaan Varjus ja Lempinen eivät kuitenkaan ole päässeet irti toisistaan ja olivat nyt palaamassa yhteen.

– Olimme palaamassa yhteen. Siksi Tero oli luonani yötäkin, Varjus kommentoi lehdelle.

Uutista päivitetty kello 22.43.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Verohallinto julkaisi metkan kuvan: Asiakas lähetti veroilmoituksen verkossa – kyllä, verkossa

  2. 2

    Mercedeksellä hermostuttiin Bottaksen sponsorirahoihin liittyvästä uutisoinnista

  3. 3

    Tellervo Koivisto laski arkulle yhden tulipunaisen ruusun – mistä ele kertoo?

  4. 4

    Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

  5. 5

    Miksi Temptation Islandin salatut seksikohtaukset eivät näkyneet tv:ssä? Sami Kuronen paljastaa: Näin he jäivät kiinni

  6. 6

    Suora lähetys juuri nyt: Tältä näyttää Mauno Koiviston haudalla päivä hautajaisten jälkeen

  7. 7

    Lehdet: Trump haukkui saksalaiset EU-pomojen tapaamisessa: ”Pahoja, todella pahoja”

  8. 8

    Trump tönäisi pääministerin tylysti tieltään Nato-kokouksessa – video tilanteesta leviää

  9. 9

    Prinssi Harryn tyttöystävän Meghanin sisko Samantha, 51, aiheutti yllättäen kohun – haukkui Pippan häät lyttyyn

  10. 10

    Näin hoidat yleiset silmäoireet – jos nämä kaksi oiretta ilmenevät, hakeudu pikaisesti hoitoon

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  2. 2

    Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

  3. 3

    Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

  4. 4

    Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

  5. 5

    Trump tönäisi pääministerin tylysti tieltään Nato-kokouksessa – video tilanteesta leviää

  6. 6

    Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

  7. 7

    Lue kaikki presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

  8. 8

    Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

  9. 9

    40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

  10. 10

    Andy McCoy ojensi Maria Veitolaa suorassa tv-lähetyksessä: ”Suu kiinni”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  5. 5

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  6. 6

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  7. 7

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  8. 8

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  9. 9

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  10. 10

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Verohallinto julkaisi metkan kuvan: Asiakas lähetti veroilmoituksen verkossa – kyllä, verkossa

  2. 2

    Mercedeksellä hermostuttiin Bottaksen sponsorirahoihin liittyvästä uutisoinnista

  3. 3

    Tellervo Koivisto laski arkulle yhden tulipunaisen ruusun – mistä ele kertoo?

  4. 4

    Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

  5. 5

    Miksi Temptation Islandin salatut seksikohtaukset eivät näkyneet tv:ssä? Sami Kuronen paljastaa: Näin he jäivät kiinni

  6. Näytä lisää