Mauno, Maunu

Kotimaa

Merkki päällä

Julkaistu:

– Tunnussana?

– Verta pakkiin!

– Selvä. Antaa tulla.
Saattaa olla, ettei tuota tunnussanaklassikkoa käytetty koskaan tositoimissa, harjoituksista se on sitäkin tutumpi kymmenille ja taas kymmenille varusmiesluokille.

Tunnussanan tehtävä on erottaa omat vieraista, siksi sen rakenteessa on omat niksinsä.

Viime sotien aikana tunnussanoissa pyrittiin hyödyntämään ns. mannergeim-ilmiötä.

Eräissä nimeltä mainitsemattomissa kielissä muun muassa tietyt konsonantit ääntyvät tavalla, joka syntyperäisen suomalaisen korvassa kuulostaa oudolta.

Tällä yksinkertaisella keinolla onnistuttiinkin estämään lukuisat pahantahtoiset, suomalaisten eloonjäämiselle ja suomalaisen elämänmuodon säilymiselle haitalliset aikeet.

Tietyssä laadullisessa mielessä tilanne on nyt rajamailla toinen, mutta hämmästyttävästi siellä ovat jälleen yleistyneet suomen kielen ääntämyksestä poikkeavat tunnussanat.

Tätä on ehtinyt huolestuneena ihmetellä tasavallan presidenttikin, joka kummasteli, miten sisään Suomeen ja Eurooppaan pääsee jokainen, joka osaa sanoa sanan asylum.

Presidentti ei puhunut sanan kirjoittamisesta mitään, mutta se ei nyt olekaan tässä pääasia.

Asylum on näet selkeästi suomen kielen vokaalisoinnun vastainen.

Syntyperäinen, huolellista ja moitteetonta äidinkieltään puhuva suomalainen ei koskaan pääsisi asylum-tunnussanalla isänmaahansa.

Jotta maahan pyrkivällä olisi Suomessa edes teoreettiset kotoutumisen mahdollisuudet, tunnussanan pitäisi olla jollakin tapaa tätä onnistumista testaava.

Olumpia.

Presidentinkään ei enää tarvitsisi olla huolissaan, vaan hän voisi iloisena toivottaa Suomeen jokaisen, joka osaa puhtaalla suomella sanoa olumpia.

Rohkenisiko sellaista rajanylityssanaa ehdottaakaan kuin ananasakäämä?

Siinä olisi sellainen testi, että ananasakäämän läpäisseille maahantulijoille, poliittisen korrektisti kai levantinsuomalaisiksi kutsuttaville, voisi myöntää kansalaisuuden vaikka oikopäätä.

Umpisuomalaisten Pekan ja Pätkän jo aikaa sitten onnistuneesti testaama ananasakäämä ei ole vokaalisoinnun vastainen, koska on rakenteeltaan yhdyssana.

Sinänsä ihmetyttää, miksi nämä mamujutut herättävät yhä niin kiihkeitä tunteita.

Kysehän on ihan jokapäiväisestä ilmiöstä. Tekisi mieli sanoa, että yhtä arkipäiväisestä asiasta kuin roska-auton käynti takapihalla, mutta valitettavasti ruotsalaisten Pikku-Kalle Haglund varasi sen jo amerikkalaisten hävittäjävierailulle.

Sitä paitsi liiat mamut voi aina palauttaa siihen maahan, josta ovat tulleet. Ainoa edellytys on, että kyseinen maa on turvalliseksi luokiteltu.

Niin kuin Venäjä. Sinänsä kysymys Venäjän turvallisuudesta on poikkeuksellisen mielenkiintoinen, sillä vastaus näyttää aina riippuvan siitä, kenen leskeltä sattuu kysymään.
  • Kommentti

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi: Turun puukottajan henkilöllisyys melko varma – useita otettu kiinni

    2. 2

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    3. 3

      Eurojackpotista tuhdit voitot Suomeen – Tänne meni päävoitto 47 miljoonaa euroa

    4. 4

      Kylmäävä löytö Barcelonan terroristien pommitehtaasta – Pariisin ja Brysselin iskuissa käytetty ”Saatanan äiti”

    5. 5

      Turussa loukkaantunut tukholmalainen Hassan Expressenille: Yritin auttaa kuolevaa naista, kun puukottaja iski minua veitsellä

    6. 6

      Tiedottaja: Toinen puukottajan uhreista oli lehtisiä jakanut Jehovan todistaja

    7. 7

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    8. 8

      Kuvakooste Turun rukoushetkestä: Presidentti Niinistö saapui Tuomiokirkkoon, sisäministeri Risikko pyyhki silmäkulmiaan

    9. 9

      Prinssi William ja Catherine rikkovat ikivanhaa kuninkaallista sääntöä – pienet perilliset mukana lennoilla: taustalla karmiva syy

    10. 10

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    5. 5

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    8. 8

      Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

    9. 9

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

    10. 10

      Turun puukottajan silmitön juoksu kesti 3 minuuttia – tätä reittiä epäilty hyökkääjä kulki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    6. 6

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    7. 7

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    8. 8

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    9. 9

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    10. 10

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi: Turun puukottajan henkilöllisyys melko varma – useita otettu kiinni

    2. 2

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    3. 3

      Eurojackpotista tuhdit voitot Suomeen – Tänne meni päävoitto 47 miljoonaa euroa

    4. 4

      Kylmäävä löytö Barcelonan terroristien pommitehtaasta – Pariisin ja Brysselin iskuissa käytetty ”Saatanan äiti”

    5. 5

      Turussa loukkaantunut tukholmalainen Hassan Expressenille: Yritin auttaa kuolevaa naista, kun puukottaja iski minua veitsellä

    6. Näytä lisää