Martta

Kotimaa

Valikko

Timo Soini Ylen A-studiossa: ”Venäjällä ei varmaankaan pahastuttaisi, jos Britannia lähtisi EU:sta”

Julkaistu:

Ulkoministeri Timo Soinin (ps) mukaan Euroopan unioni heikentyisi suhteessa Venäjään, jos Britannia päättäisi jättää unionin.
EU on viime vuosien aikana kokenut monta muutosta. Niin on ulkoministeri Timo Soinikin.

Vielä vuonna 2010 perussuomalaisten puheenjohtaja Soini – joka oli tuolloin vielä tuore europarlamentaarikko – toivoi Britannian lähtevän unionista, jotta Suomi voisi seurata perässä.

– Sinä hetkenä, kun Britannian veljespuolue saa oven auki, niin me lähdemme samalla oven avauksella. Ei Suomi voi yksin lähteä. Siinä pitää olla Skandinavia ja Britannia mukana.

– Kirves on jo puun juurella! Soini ennusti Matteuksen evankeliumia siteeraten.

”Parempi etten spekuloi”

Tänään keskiviikkona Ylen A-studiossa nähtiin hyvin erilainen Soini, vaikka britit ovat nostaneet kirveen puun juurelta jo kouraansa: pääministeri David Cameron on luvannut järjestää kansanäänestyksen EU-jäsenyydestä vuoden 2017 loppuun mennessä.

Nyt Soini toivoo, ettei Britannia lähtisi unionista. Se olisi katastrofi niin Suomelle kuin unionille.

– Suomen kannalta se ei olisi hyvä asia. Britit ovat samantyyppinen toimija EU:ssa kuin Suomi, siis kriittinen. Molemmat haluavat keskittyä ydinalueisiin, kuten vapaakauppaan, mutta eivät halua mennä sitä syvemmälle, sanoi Soini A-studiossa.

Soini ei halunnut ottaa kantaa siihen, pitäisikö Suomen seurata perässä jos Britannia lähtee unionista.

– Jos Britannia lähtee, silloin täytyy tehdä arvio siitä, mitä kaikkea se merkitsee. Parempi etten spekuloi. Antaa brittien päättää ja katsotaan sitten. Maailma on nyt aika hankalassa asennossa.

EU heikentyisi suhteessa Venäjään

Soini sanoo, että Britannian lähtiessä Euroopan unioni heikentyisi suhteessa Venäjään.

– EU on Venäjälle vahva vastapuoli kun Britannia on mukana. Valtapoliittisessa mielessä Venäjällä ei varmaankaan pahastuttaisi, jos Britannia lähtisi.

Soini sanoo, että on vaikeaa arvioida kuinka Britannian lähtö vaikuttaisi Suomen turvallisuustilanteeseen. Ei ehkä heikentäisi, muttei parantaisikaan.

– Itämeren turvallisuustilanne on hyvin haastava, mutta meidän ratkaisumme siihen on Suomi-Ruotsi -yhteistyö ja sen syventäminen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

    2. 2

      Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

    3. 3

      MTV: Esiintyjän epäillään pahoinpidelleen matkustajan ruotsinlaivalla – uhri sairaalaan

    4. 4

      Aivopesua vai lasten leireilyä? Rosatomin hämmennystä herättänyt leiri alkoi tänään Pohjanmaalla

    5. 5

      Arman Alizad vitsaili seksuaalisesta häirinnästä helsinkiläisessä sekasaunassa – ihmiset raivostuivat: ”Oksettavaa”

    6. 6

      Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

    7. 7

      Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

    8. 8

      Sompasaunan puuhanainen kertoo: häiriköille ikuinen porttikielto – 5 kohdan ohjeistus sekasaunojille

    9. 9

      HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

    10. 10

      Ryhmäseksikohusta muistettava Salkkarit-kaunotar sievänä bikineissä – upeat maisemat taustalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    2. 2

      Muistatko kesähitin 2007 laulaneen Tea Hiillosteen? Vaihtoi alaa kertaheitolla – ”Tää on niin mun juttu”

    3. 3

      HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

    4. 4

      Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

    5. 5

      Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

    6. 6

      Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

    7. 7

      Ihotautien professori: ”Ihosyöpäpotilaita tulee nykyään ovista ja ikkunoista” – katso, kuulutko riskiryhmään!

    8. 8

      Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

    9. 9

      Tosi-tv:stä tutut Kylie ja Kendall Jenner skandaalin keskellä – raivostunut Metallican James Hetfield sivalsi tähtösiä viiltävästi

    10. 10

      Muodoistaan tunnettu Instagram-suosikki Meri, 21, nauttii sinkkukesästä pikkubikineissä – ”Miehen pitää olla menestynyt”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    6. 6

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

    2. 2

      Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

    3. 3

      MTV: Esiintyjän epäillään pahoinpidelleen matkustajan ruotsinlaivalla – uhri sairaalaan

    4. 4

      Aivopesua vai lasten leireilyä? Rosatomin hämmennystä herättänyt leiri alkoi tänään Pohjanmaalla

    5. 5

      Arman Alizad vitsaili seksuaalisesta häirinnästä helsinkiläisessä sekasaunassa – ihmiset raivostuivat: ”Oksettavaa”

    6. Näytä lisää