Leo

Kotimaa

Valikko

Paheneeko sote-farssi? IS listasi keskeiset kipukohdat

Julkaistu: , Päivitetty:

Sotessa on auki olevia kysymyksiä on jonoksi asti. IS listasi keskeiset kipukohdat.
Yleisradio uutisoi tiistaina, että 15-sote-alueen malli olisi suurissa vaikeuksissa ja hallituksen sisällä käytäisiin jälleen keskustelua uusista vaihtoehdoista. Tällä kertaa sote-himmeliin tulisi kolme tasoa eli valtio, yhteistyöalue ja maakunta. Keskustan ajama maakuntamalli olisi siis jäämässä ja maakuntien määrä olisi aikaisemmin sovittu 15. Sen sijaan sosiaali- ja terveystoimi saisi viiden yliopistosairaalan ympärille rakennetut yhteistyöalueet.

Hallituskriisiin johtaneissa sote-neuvotteluissa keskusta, kokoomus ja perussuomalaiset sopivat kuitenkin 15 sote-alueen mallista, joka ei vastannut yhdenkään asiantuntijatahon suosituksia. Nyt tämä poliittinen kompromissi on Ylen tietojen mukaan törmäämässä omaan mahdottomuuteensa. IS listasi sote-väännön keskeiset kipukohdat.

Sotealueiden määrä

Keskeinen kysymys on, onko 15 sote-aluetta perustuslain mukainen järjestely. Soten järjestämisvastuu on 18 maakunnalla.

Jos 15 sote-aluetta ei ole perustuslain mukainen, tästä mallista on silloin luovuttava.

– Tämä pitää kysyä perustuslakiasiantuntijoilta. Meillä on 7. marraskuuta tehdyt linjaukset, jonka mukaan tullaan etenemään. Tämä numerologia on mielenkiintoista – on 5, 12, 15 ja 18. Meillä on hallituksen kokonaisuus. Lopputulos on se, minkä hallitus on yhdessä sopinut, peruspalveluministeri Juha Rehula (kesk) lausui.

– Sote-alueiden määrästä ei ole tulossa hallituskriisiä, valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok) vakuutti eilen.

Kohta kiire

Hallituksen tavoitteena on saada soten lakipaketti valmiiksi huhtikuun aikana lausuntokierrokselle lähetettäväksi.

Rahoitus

Sote lähtee pois kunnista, ja samalla puolet kuntien rahoista. Hallituksen on jaettava ja kerättävä uudelleen soteen kuluvat kymmenen miljardin euron verot.

Kokoomus on vastustanut keskustan väläyttämää uutta maakuntaveroa. Suuret kaupungit ovat myös olleet varpaillaan, koska kaupungit ovat pelänneet joutuvansa rahoittamaan maakuntien palveluita.

Omaisuuden jako

Sote-palvelut otetaan pois kunnilta, ja kunnat ovat sijoittaneet valtavan omaisuusmassan, kuten kiinteistöjä ja laitteita, omiin sote-palveluihinsa. Tämä yhtälö pitäisi ratkaista.

Maakuntahallinto edellä

Suomeen tuli aika puskista soten yhteydessä maakuntahallinto. Keskusta sai 18 maakuntaansa, joihin nyt sovitetaan 15 sote-aluetta. Kriitikoiden mukaan sotessa on menty maakuntahallinto edellä, ei sote edellä.

Mitkä sairaalat säilyvät?

Ainakin kolme maakuntaa ei saa itse järjestää sote-palveluita, kun maakuntia on 18 ja sote-alueita enintään 15.

Ympäri vuorokauden päivystäviä sairaaloita on luvattu 12:een maakuntaan. Näistä viisi on yliopistosairaaloita ja seitsemän keskussairaalaa on täyden palvelun sairaaloita. Kuusi keskussairaalaa joutuu karsimaan palvelutarjontaansa.

Tarkoitus on myös, että tiettyjä leikkauksia keskitetään tietyille sote-alueille.

Valinnanvapaus?

Valtaosa puolueista on puhunut julkisten palveluiden puolesta. Kokoomus sai hallituskriisin sovintona lupauksen valinnanvapaudesta, eli potilas voisi sote-uudistuksen jälkeen valita ottaako palvelut julkiselta vai yksityiseltä. Tämä Suomen-malli on ratkaisematta. Soten pitäisi säästää kolme miljardia euroa.

Huom! Artikkelin ingressiä päivitetty kello 22.29.
Näitä luetaan!
  1. 1

    ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

  2. 2

    Millennium-trilogiasta tunnettu ruotsalaisnäyttelijä Michael Nyqvist on kuollut

  3. 3

    Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

  4. 4

    Kyösti Pietiläinen on kuollut – palveli muukalaislegioonassa yli 28 vuotta

  5. 5

    Suomeenkin iskeneellä kiristysohjelmalla venäläiset juuret – ”Tosiaan on syytä huoleen”

  6. 6

    Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

  7. 7

    Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

  8. 8

    Raskaana oleva Serena Williams lähes alasti lehden kannessa – rohkeassa kuvasarjassa vain kädet rintojen peittona

  9. 9

    Yle: Missilegenda Marita Lindahl on kuollut – ystävä: ”Hän oli olemukseltaan aristokraattinen, mutta ihmisenä ei”

  10. 10

    Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

  2. 2

    Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

  3. 3

    Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

  4. 4

    Vaikea synnytys päättyi vauvan kuolemaan Hyksin alueella – Valvira: Hoito ei kaikilta osin asianmukaista

  5. 5

    Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

  6. 6

    ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

  7. 7

    Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

  8. 8

    Hankintapaperit paljastavat: Peltipoliisien tekniikkaa muutetaan – satsaus miljoonia euroja

  9. 9

    Harvinainen yhteiskuva: Vappu Pimiä poseeraa upeana miehensä rinnalla hääjuhlissa – ”Pussailuloma”

  10. 10

    Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  2. 2

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  3. 3

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  4. 4

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  5. 5

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  6. 6

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  7. 7

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  8. 8

    Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

  9. 9

    Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

  10. 10

    Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

  2. 2

    Millennium-trilogiasta tunnettu ruotsalaisnäyttelijä Michael Nyqvist on kuollut

  3. 3

    Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

  4. 4

    Kyösti Pietiläinen on kuollut – palveli muukalaislegioonassa yli 28 vuotta

  5. 5

    Suomeenkin iskeneellä kiristysohjelmalla venäläiset juuret – ”Tosiaan on syytä huoleen”

  6. Näytä lisää