Kaapo, Gabriel

Kotimaa

Valikko

Hallitus: Paikallisesti sovitaan työajoista, palkoista ja lisistä

Hallitus linjaa, että paikallisesti on pystyttävä sopimaan työajoista, palkoista ja lisistä. Paikallista sopimista kehitetään työehtosopimusten kautta ja sitä täydennetään lainsäädännöllä.
Lainsäädännön tarve arvioidaan toukokuun lopussa, kun työehtosopimusneuvottelujen kautta syntyvien ratkaisujen kattavuus on katsottu. Tästä syystä paikallisen sopimisen työryhmän toimikautta jatketaan kesäkuulle asti.

Hallituksen mielestä lopullinen päätösvalta paikallisesta sopimisesta tulee olla työpaikoilla. Henkilöstön edustus yrityksen hallinnossa on turvattava.

Lisäksi hallitus edellyttää, että selviytymislauseke on määriteltävä yrityksen erityisen vaikeita tilanteita varten, ja että järjestäytymättömät työnantajat ovat samalla viivalla kuin järjestäytyneet.

Työmarkkinajärjestöjen johtajat ja ministerit Jari Lindström (ps.), Petteri Orpo (kok.) ja Olli Rehn (kesk.) tapasivat tänään. Hallitus kertoi tapaamisessa linjauksensa työmarkkinajärjestöille.

Palkansaajajärjestöt: Hallituksen linjaus voi vauhdittaa yhteiskuntasopimusta

Palkansaajajärjestö Akava uskoo, että hallituksen linjaus paikallisesta sopimisesta edistää yhteiskuntasopimuksen syntymistä, ja voi jopa nopeuttaa neuvotteluita.

– Lailla määrätty malli olisi jähmettänyt nykyisetkin hyvät paikallisen sopimisen käytännöt, eikä se toisi lainkaan uusia toimivia malleja, sanoo Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder.

Hallitus kertoi aamulla työmarkkinajärjestöille korostavansa työ- ja virkaehtosopimusten ensisijaisuutta paikallisen sopimisen edistämisessä. Vain joitakin osioita laitettaisiin alakohtaiseen lainsäädäntöön.

Tämä tarkoittaa, että hallitus siirsi neuvottelut paikallisesta sopimisesta työmarkkinapöytään. Jos neuvotteluissa ei päästä eteenpäin sopimustietä, on maan hallituksella kuitenkin aina mahdollisuus säätää asiasta viime kädessä lailla.

Akavan edellytyksenä on, että kiistatilanteissa turvataan työntekijöiden näkemyksen huomioiminen työpaikoilla.

– Ruotsissa tämä toimii siten, että työnantajan tulkinta voi tulla voimaan vasta, kun asia on sen mukaisesti neuvotteluissa tai tuomioistuimessa ratkaistu. Vastaava malli lisäisi luottamusta ja paikallista sopimista myös Suomessa, Akavan johtaja Maria Löfgren arvioi tiedotteessa.

Akavalla on valmius neuvotella myös siitä, millä tavalla työehtosopimusten joustomahdollisuudet voidaan ottaa käyttöön järjestäytymättömissä yrityksissä.

Löfgrenin mukaan tämä edellyttää sitä, että henkilöstöedustus, tiedonsaanti ja vaikutusmahdollisuudet turvataan samassa laajuudessa kuin järjestäytyneissä yrityksissä.

Hallituksen on määrä tiedottaa linjauksistaan myöhemmin tänään.

STT:n tietojen mukaan hallituksen sisällölliset linjaukset paikallisesta sopimisesta vaativat todennäköisesti myös rakenteiden uudistamista, jos neuvotteluissa edetään.

Myös STTK pitää hyvänä sitä hallituksen linjausta, että paikallista sopimista kehitetään jatkossakin työ- ja virkaehtosopimusten kautta.

Puheenjohtaja Antti Palola korostaa, että vaikka paikallista sopimista ja työmarkkinaratkaisua eli yhteiskuntasopimusta on neuvoteltu eri pöydissä, asiat liittyvät kiinteästi toisiinsa.

– Tulevaisuuden työmarkkinoilla tarvitaan nykyistä enemmän paikallista sopimista. Ei ole yhdentekevää, miten sitä kehitetään. Lainsäädännön kautta tapahtuva, työ- ja virkaehtosopimukset ohittava sopiminen miellettäisiin pakoksi ja uhaksi sielläkin, missä se on jo arkea ja missä sopimisen kulttuuri toimii.

SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly arvioi, että hallituksen linjaukset paikallisesta sopimisesta selkeyttävät parhaillaan käytäviä työmarkkinaneuvotteluja. Lylyn mukaan on luonnollista, että paikallisen sopimisen neuvottelut siirtyvät työmarkkinapöytään.

EK:n Häkämies pettyi: Nyt pitää suunnata katseet työehtosopimustiehen

EK:n toimitusjohtajan Jyri Häkämiehen mukaan hallituksen linjaukset paikallisesta sopimisesta olivat pettymys.

– Se oli pettymys sillä tavalla, että kun se minusta oli kirjattu hallitusohjelmaan sen luonteisesti, että sitä olisi viety eteenpäin lainsäädäntötietä, jolloin olisi varmistettu, että se toteutuu aidosti, Häkämies sanoi STT:lle.

EK:n ensisijainen tavoite oli lakitie paikallisen sopimisen edistämisessä. Häkämiehen mukaan nyt pitää suunnata katseet tes-tiehen ja uskoa, että sitäkin kautta voidaan päästä samaan tulokseen.

– Nyt hallitus on linjannut niin, että ensisijainen on tes-tie ja sen perässä on sitten tilanne, jossa hallitus arvioi tarpeen lainsäädännölle. Eräällä tavalla laki on perälautana tälle tes-prosessille, Häkämies sanoi.

Häkämiehen mukaan nyt on tärkeä varmistaa, että tavoitteet asetetaan riittävän kunnianhimoisiksi.

Palkansaajapuoli on vaatinut tarkempaa tietoa hallituksen paikallisen sopimisen linjauksista, ja se on ollut jarruna yhteiskuntasopimusneuvotteluissa.

– Ymmärtääkseni tämä umpisolmu nyt aukesi, Häkämies sanoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Siperiasta löydettiin 7000 outoa metaanikuplaa – muuttavat maan hyytelöksi, voivat räjähtää koska tahansa

    2. 2

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    3. 3

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    4. 4

      SK: Mies pelkää työnhaun Uudenkaupungin autotehtaalle tyssänneen tähän kysymykseen – 7–9 keskiolutta kerran kuussa oli liikaa

    5. 5

      Patrik Laine jatkaa pörssikärjessä – nyt kasassa 34 maalia

    6. 6

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    7. 7

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    8. 8

      Kivulias sairaus, josta moni kärsii tietämättään – 12 tyypillisintä oiretta

    9. 9

      Sidney Crosby sikaili taas – teloi vastustajan sormen järkyttävään kuntoon

    10. 10

      Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    2. 2

      Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

    3. 3

      Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

    4. 4

      Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

    7. 7

      Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

    8. 8

      Kauhunhetket Westminsterin sillalla tallentuivat valvontakameran videolle

    9. 9

      Onnenpyörä-kilpailijalta kaikkien aikojen moka: Jopa juontaja ällistyi näkemästään – olisitko tiennyt vastauksen?

    10. 10

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    8. 8

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    9. 9

      Prinssi Williamin uudenlainen käytös huolestuttaa kehonkielen asiantuntijaa – jännittyneet välit Catherinen kanssa: ”Kuin temppujaan katuva koira”

    10. 10

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Siperiasta löydettiin 7000 outoa metaanikuplaa – muuttavat maan hyytelöksi, voivat räjähtää koska tahansa

    2. 2

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    3. 3

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    4. 4

      SK: Mies pelkää työnhaun Uudenkaupungin autotehtaalle tyssänneen tähän kysymykseen – 7–9 keskiolutta kerran kuussa oli liikaa

    5. 5

      Patrik Laine jatkaa pörssikärjessä – nyt kasassa 34 maalia

    6. Näytä lisää