Leevi

Kotimaa

Sarjatuhopolttoepäilyn tutkinta loppusuoralla – epäilty tunnistettiin palopaikalla

Julkaistu:

Rikos
Turun keskustassa 2. tammikuuta roihunneen ullakkopalon sytyttäjäksi epäillään 50-vuotiasta miestä. Häntä epäillään myös muista samankaltaisista rikoksista.
50-vuotiaan miehen epäillään sytyttäneen Turussa Ursininkadulla sijaitsevan kerrostalon ullakon tuleen tahallaan 2. päivä tammikuuta 2016.

Mies on edelleen vangittuna ja häntä on kuulusteltu useampia kertoja törkeästä tuhotyöstä epäiltynä. Poliisi ei kuitenkaan kerro kuulustelujen sisällöstä tutkinnallisten syiden vuoksi.

Jutun alussa olevalla videolla näkyy ullakkopalon laajuus. Video julkaistu ISTV:ssä 2.1.2016.

Rikoskomisario Jaakko Haukka uskoo, että kerrostaloon aiheutui tulipalon seurauksena satojen tuhansien eurojen vahingot.

Kerrostalon ullakko tuhoutui kokonaan ja asunnot kärsivät mittavia savuvahinkoja.

– Vahinkojen suuruus tarkentuu vasta sitten kun asianomistajat on kuultu. Asianomistajia on kerrostalollinen – noin 50 – ja heidät kuullaan seuraavien kahden viikon aikana. Sen jälkeen paperit laitetaan kasaan ja juttu etenee syyttäjälle.

Epäilty kiinni paikan päältä

Kyseessä olevaa 50-vuotiasta miestä epäillään törkeän tuhotyön lisäksi kolmesta aiemmasta samankaltaisesta rikoksesta. Ne ovat Ursininkadun epäilyä lievempiä: tuhotyö ja kaksi tuhotyön yritystä.

– Nekin ovat sellaisia, että on joko sytytetty tai yritetty sytyttää kerrostalon saunatilassa tai porraskäytävässä jotain palamaan, kertoo Haukka.

Ainakin yhdellä kerralla epäilty hälytti itse palokunnan paikalle. Juuri tämän vuoksi hänen jäljilleen päästiin.

– Ursininkadun palossa paikalla ollut paloesimies tunnisti hänet tästä aiemmasta yhteydestä ja kertoi asiasta poliisille. Epäilty otettiin kiinni paikan päällä.

Tilillä vain pikkurikoksia

Epäillyllä miehellä on entuudestaan tilillään joitakin vähäisiä rikoksia.

Vuonna 2004 hänet tuomittiin perämoottorivarkaudesta 30 päivän ehdolliseen, sitä seuraavana vuonna tuli sakkoja maastopyörän varastamisesta.

Vuonna 2005 hän otti tuttavansa matkapuhelimella 120 euron suuruisen pikaluoton ja sai rangaistuksekseen 84 euron sakot.

Vuonna 2008 häntä syytettiin useiden tuhansien eurojen petoksesta, mutta syytteet hylättiin näytön puutteessa.
Näitä luetaan!
  1. 1

    S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

  2. 2

    IS SEURAA: Barcelonan yliajajaa etsitään, poliisi pysäytti toisen iskun – katso suoraa lähetystä

  3. 3

    Karmeaksi flopiksi teilatun F1-kisan olosuhteet järkyttivät suomalaisia – ”Tupakka-askit ja käytetyt kondomit lojuivat siellä”

  4. 4

    Jari Sillanpää kauhistui nähdessään itsestään tuoreita kuvia – limsa lihotti: ”Olin sokissa”

  5. 5

    Nämä asiat tiedetään Barcelonan terrori-iskusta: uhrien joukossa 24 maan kansalaisia, yöllä myös toinen terroriteko

  6. 6

    Suru-uutinen: Jalkapallovaikuttaja Pertti Alaja on kuollut

  7. 7

    Skimmauslaitteita ilmestyy nimenomaan bensa-asemille – jippo on kortin magneettijuovassa

  8. 8

    Terrorismintutkija Antti Paronen: Isku Espanjassa olisi voinut tapahtua jo paljon aikaisemmin

  9. 9

    Trump kommentoi Barcelonan iskua tarinalla sian vereen kastetuista luodeista – pidetään yleisesti keksittynä

  10. 10

    Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS SEURAA: Barcelonan yliajajaa etsitään, poliisi pysäytti toisen iskun – katso suoraa lähetystä

  2. 2

    Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

  3. 3

    Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

  4. 4

    Ampumahiihtokuningas julkaisi kuvan sydänkäyrästään, suomalaisasiantuntija hämillään: ”Täysin uskomatonta”

  5. 5

    Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

  6. 6

    Anna: Huippumalli Angelika Kallio jätti luksuselämän – hänen poikansa tyrmistyi: ”Kuinka voit tehdä tämän minulle!”

  7. 7

    Paljaiden rintojen suutelu tv-lähetyksessä aiheutti Suomessa kohun vuonna 2003 – epämiellyttävään hetkeen joutunut Hanna Kinnunen puhuu nyt tapahtuneesta

  8. 8

    Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

  9. 9

    Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

  10. 10

    Porvoolainen Antti näki pakettiauton ajavan väkijoukkoon La Ramblalla – poliisi vie sivullisia museosta suojapaikkaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

  2. 2

    IS SEURAA: Barcelonan yliajajaa etsitään, poliisi pysäytti toisen iskun – katso suoraa lähetystä

  3. 3

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  4. 4

    Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

  5. 5

    Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

  6. 6

    Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

  7. 7

    Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

  8. 8

    ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

  9. 9

    Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

  10. 10

    Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

  2. 2

    IS SEURAA: Barcelonan yliajajaa etsitään, poliisi pysäytti toisen iskun – katso suoraa lähetystä

  3. 3

    Karmeaksi flopiksi teilatun F1-kisan olosuhteet järkyttivät suomalaisia – ”Tupakka-askit ja käytetyt kondomit lojuivat siellä”

  4. 4

    Jari Sillanpää kauhistui nähdessään itsestään tuoreita kuvia – limsa lihotti: ”Olin sokissa”

  5. 5

    Nämä asiat tiedetään Barcelonan terrori-iskusta: uhrien joukossa 24 maan kansalaisia, yöllä myös toinen terroriteko

  6. Näytä lisää