Martta

Kotimaa

Valikko

Presidentti Ahtisaarelta tyly kuitti Paavo Väyryselle – ”Se olisi paras palvelus, jonka hän voisi tehdä”

Julkaistu:

Politiikka
Presidentti Martti Ahtisaari sanoo, että Suomen taloudellisesti vaikea aika ja siihen osunut ennen näkemätön turvapaikanhakijoiden määrä on huono yhdistelmä.
– Professori (Heikki) Hiilamon artikkeli (HS 14.2.) oli hyvin ajateltu. Silloin kun taloudessa menee huonosti, niin silloin se aiheuttaa tällaisia reaktioita. Se on kovin onnetonta, Ahtisaari sanoi Politiikan toimittajat ry:n lounastilaisuudessa Helsingissä tiistaina.

Hiilamon kirjoituksen keskeinen viesti oli, että muukalaisvihamielisyys kumpuaa keskiluokan ahdingosta ja alistetusta köyhälistöstä

Ahtisaaren edellä esitetty lausuma oli vastaus kysymykseen siitä, miten kotimainen keskusteluilmapiiri on hänen mielestään muuttunut turvapaikanhakijoiden myötä? Ahtisaari myös kertoi, miten Suomen ilmapiiri voisi muuttua.

– Minusta ilmapiiri saadaan muuttumaan vain sillä, että me tajutaan, että globalisaation seurauksena meillä on valtava työurakka edessä. Ja jos me emme pysty saamaan talouttamme kuntoon, niin silloin voimme sanoa hyvästit myös hyvinvointiyhteiskunnalle. Ja minusta taas hyvinvointiyhteiskunta pohjoismaisena asiana on parasta mitä maailmassa on, Ahtisaari sanoi.

Ahtisaarelta kysyttiin tilaisuudessa, mitä hän ajattelee tasavallan presidentin Sauli Niinistön laajaa kritiikkiä puolesta ja vastaan saaneesta valtiopäivien avajaispuheesta. Ennen vastaustaan Ahtisaari korosti, ettei hän ole ottanut eikä ota nytkään kantaan edeltäjiensä eikä seuraajiensa puheisiin.

– Ihan riippumatta siitä, mitä Niinistö on sanonut niin, minusta täytyy pitää mielessä se, että kuitenkin me puhumme Suomen kohdalla, kait, että meille ehkä saattaisi tulla vähän yli 10 000 maahanmuuttajaa, Ahtisaari aloitti

Tässäkin kohtaa Ahtisaari halusi viitata Hiilamon kirjoitukseen.

– Se oli hyvin asiallinen analyysi siitä, että mitä kaikkea siitä seuraa, kun talous ei ole kunnossa. Katsoisin, että tällä hetkellä kaikkein suurin haaste mikä meillä on, on saada talous kuntoon.

Ahtisaari muistutti, että kun hän aloitti presidenttinä 1994, Suomen taloustilanne oli vielä pahempi kuin nyt. Ahtisaaren mukaan silloin Suomesta löytyi kuitenkin paljon enemmän yhteistyöhalua kuin nyt. Hän viittasi tässä yhteydessä myös perustamaansa talousryhmään.

– Lauri Ihalainen, Casimir Ehrnrooth ja Matti Pekkanen olivat keskeisessä roolissa ja sitten Ahon hallitus ja Lipposen hallitus panivat toimeen. Toivon, että samanlaista henkeä voitaisiin saada tähän yhteiskuntaa ja samanlaista vastuuta toivoisin työmarkkinaosapuolilta Ahtisaari sanoi.

Kuittasi Paavo Väyryselle

Ahtisaari korosti tilaisuudessa useaan otteeseen yhtenäisyyden, yhteistyön ja yhteishengen merkitystä. Niinpä Ilta-Sanomat kysyi, mitä mieltä Ahtisaari on keskustan kunniapuheenjohtajan, euroedustaja Paavo Väyrysen (kesk) euroero- ja puoluehankkeesta, jossa Väyrysen kansalaispuolue mm. pyrkii värväämään edustajia eduskuntaan nykyisistä eduskuntapuolueista.

– Olisin melkein toivonut, että hän olisi ryhtynyt ajamaan sitä, miten hän jättää politiikan. Se olisi ehkä paras palvelus, mitä Paavo Väyrynen voisi tehdä, Ahtisaari kuittasi.

Katso yllä olevalta videolta, mitä Ahtisaari sanoi!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Muistatko kesähitin 2007 laulaneen Tea Hiillosteen? Vaihtoi alaa kertaheitolla – ”Tää on niin mun juttu”

    2. 2

      Tee se itse -rakentajan viemärivilppi paljastui – Ulosteita valui talon alle vuosikymmenien ajan

    3. 3

      Putinilla mystinen seuralainen takapenkillä Karjalassa – villit huhut alkoivat heti kiertää Venäjällä

    4. 4

      Muodoistaan tunnettu Instagram-suosikki Meri, 21, nauttii sinkkukesästä pikkubikineissä – ”Miehen pitää olla menestynyt”

    5. 5

      Nettiselaimiin tärkeä muutos: Jopa tekijä neuvoo luopumaan vaarallisesta ohjelmastaan

    6. 6

      Ihotautien professori: ”Ihosyöpäpotilaita tulee nykyään ovista ja ikkunoista” – katso, kuulutko riskiryhmään!

    7. 7

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    8. 8

      MTV: Särkylääkkeiden haittoja ei oteta riittävän vakavasti – ”Otetaan lähes joka kipuun ja lähtöön”

    9. 9

      Sharon Stone, 59, on vieläkin tyrmäävä näky – upeavartaloinen näyttelijä julkaisi kuvan bikineissä: ”Jumalatar”

    10. 10

      Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    2. 2

      Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

    3. 3

      Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

    4. 4

      Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

    5. 5

      Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

    6. 6

      Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

    7. 7

      Uutisankkuri Heidi Suomi, 42, avautui yllättäen vaikeasta tabuaiheesta – ”Jos vaikka tapaisin miehen...”

    8. 8

      Suomalaisen radiojuontajan luksusloma sai dramaattisen käänteen – käsittämätön moka aiheutti karvaan pettymyksen

    9. 9

      Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

    10. 10

      Muistatko kesähitin 2007 laulaneen Tea Hiillosteen? Vaihtoi alaa kertaheitolla – ”Tää on niin mun juttu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    6. 6

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Muistatko kesähitin 2007 laulaneen Tea Hiillosteen? Vaihtoi alaa kertaheitolla – ”Tää on niin mun juttu”

    2. 2

      Tee se itse -rakentajan viemärivilppi paljastui – Ulosteita valui talon alle vuosikymmenien ajan

    3. 3

      Putinilla mystinen seuralainen takapenkillä Karjalassa – villit huhut alkoivat heti kiertää Venäjällä

    4. 4

      Muodoistaan tunnettu Instagram-suosikki Meri, 21, nauttii sinkkukesästä pikkubikineissä – ”Miehen pitää olla menestynyt”

    5. 5

      Nettiselaimiin tärkeä muutos: Jopa tekijä neuvoo luopumaan vaarallisesta ohjelmastaan

    6. Näytä lisää