Perttu

Kotimaa

Maksetaanko turvapaikanhakijoiden kustannukset velalla vai leikkauksilla? Näin vastaa valtiovarainministeri Stubb

Julkaistu:

Valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok) kertoi näkemyksiään maahanmuuttoon liittyvistä kustannuksista kokoomuksen puoluevaltuuston kokouksen jälkeen Vantaalla.
Yleisradio kertoi tänään perussuomalaisten kannan olevan se, ettei maahanmuuton kustannuksia pidä hoitaa lisäleikkauksilla, vaan kertaluontoisella lainalla.

– Kulut pitää ohjata menokehyksen ulkopuolelle, sanoi perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho.

Stubb on eri mieltä asiasta.

– Pidämme kiinni hallitusohjelmasta. Siinä on kolme tärkeää peruskiveä, joista ensimmäinen on julkisen talouden sopeuttaminen ja se, että velaksi eläminen loppuu.

Stubbin mukaan maahanmuuton kustannusten siirtäminen kehysten ulkopuolelle merkitsisi sitä, että varainhoito ja piikki voisi olla auki.

– Emme ole siirtämässä maahanmuuton tai turvapaikanhakijoiden kustannuksia kehyksen ulkopuolelle.

Stubbilta kysyttiin, merkitseekö se uusia leikkauksia, jos turvapaikanhakijoihin liittyvien kustannusten vuoksi ei oteta lisää velkaa.

– Haluan korostaa sitä, että meidän yhteiskunnassa kannattaa välttää sitä vastakkainasettelua, että ikään kuin turvapaikkakustannukset olisivat joltain toiselta pois. Katsomme aina taloutta ja budjettia kokonaisuudessa.

Miten rahat löytyvät pakolaiskriisin hoitamiseen?

– Ne löytyvät työn kautta. On liian yksinkertaista katsoa turvapaikanhakijoiden kokonaisuutta pelkkänä kirjanpitoharjoituksena. Niihin liittyy monta kokonaisuutta.

Stubbin mukaan lisäkustannuksia tulee lyhyellä aikavälillä, mutta jos kotouttaminen onnistuu, voivat turvapaikanhakijat ja maahanmuutto olla talouden näkökulmasta plussaa pitkällä aikavälillä.

Kuinka suuria lisäkustannuksia tulee lyhyellä aikavälillä?

– Tarkkaa euromäärää ei voida tässä vaiheessa antaa, koska emme tarkkaan tiedä, montako turvapaikanhakijaa tämän vuoden aikana maahan tulee.

Tulevatko rahat kustannuksiin sopeuttamalla?

– Ei ole korvamerkitty sopeutus, vaan katsomme kokonaisuutta.

Stubbin mukaan kehysriihessä on edessä uusia säästöpäätöksiä.

– Meillä on tällä hetkellä laskennat kesken valtiovarainministeriössä. Tavoitteena on saavuttaa neljän miljardin euron sopeutukset vuoteen 2019 mennessä. Kuten aina kehysten yhteydessä, arvioidaan saavutetut tavoitteet ja sitten mitoitetaan sopeutukset.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Sukellusvenemysteeri sai uuden käänteen – tanskalaiskeksijä helpottui dna-testin tuloksista

  2. 2

    Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

  3. 3

    Saksalaislehti julkaisi hätkähdyttävän Trump-kannen – ele ankarasti kielletty kotimaassa

  4. 4

    Saksan BB-kaunottaret hätkähdyttivät tv-ruudussa – jopa Britannian versio jää varjoon: Naisen tausta vetää mykäksi

  5. 5

    Kaikkien aikojen ökypidot? Venäläinen oligarkki nai mallin – tältä näyttivät hääkuvat

  6. 6

    Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

  7. 7

    Karmea yllätys odotti vuorikiipeilijää Mont Blancilla: löysi yli 20 vuotta vanhat ruumiit

  8. 8

    Konsertti keskeytettiin terroriuhan vuoksi Hollannissa: poliisi löysi kaasupulloja linja-autosta

  9. 9

    Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

  10. 10

    Lentofarssi Samokseen jatkuu: kaksi päivää hukattu, lomailijoita hotelleissa Lahdessa ja Salossa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

  2. 2

    Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

  3. 3

    Ikävä totuus ”lämpimänä kotina” myydystä unelmien talosta paljastui ostajalle talvella – välittäjällä oli erikoinen selitys

  4. 4

    Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

  5. 5

    Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

  6. 6

    190 matkaajaa luuli pääsevänsä paratiisisaarelle, jäivätkin jumiin Vantaalle – tuore sulho: ”Honeymoon on aika helvetin kaukana”

  7. 7

    Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

  8. 8

    Toimittaja Kim Wallin verta löytyi sukellusveneen sisältä – silvotussa ruumiissa metallia

  9. 9

    Sukellusvenemysteeri sai uuden käänteen – tanskalaiskeksijä helpottui dna-testin tuloksista

  10. 10

    Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  5. 5

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  6. 6

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  7. 7

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  8. 8

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  9. 9

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  10. 10

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Sukellusvenemysteeri sai uuden käänteen – tanskalaiskeksijä helpottui dna-testin tuloksista

  2. 2

    Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

  3. 3

    Saksalaislehti julkaisi hätkähdyttävän Trump-kannen – ele ankarasti kielletty kotimaassa

  4. 4

    Saksan BB-kaunottaret hätkähdyttivät tv-ruudussa – jopa Britannian versio jää varjoon: Naisen tausta vetää mykäksi

  5. 5

    Kaikkien aikojen ökypidot? Venäläinen oligarkki nai mallin – tältä näyttivät hääkuvat

  6. Näytä lisää