Minja, Miisa

Kotimaa

Kiviä lensi autojen päälle työmaalta, ihmisetkin vaarassa – yrittäjä-panostaja unohti katkaista liikenteen

Julkaistu:

Työmaaturma
Yrittäjä tuomittiin sakkoihin vaaran aiheuttamisesta ja varomattomasta käsittelystä, kun hänen työmaaltaan sinkoutui kivenlohkareita, jotka aiheuttivat vaaran sekä ihmisille että autoille.
Yrittäjä-panostaja oli unohtanut katkaista räjäytystyömaan läheisyydessä liikenteen ja hän unohti myös antaa ihmisille tarkoitetun räjähdyksistä kertovan varoitusmerkin.

Lahtelaisen lähiön työmaalta lensi viime marraskuussa nyrkin kokoisia kivenlohkareita jopa 45 metrin päähän. Työmaalla oli käytössä vaadittavat kumimatot, joiden tarkoitus on estää kivien sinkoutuminen.

Yksi pysäköity auto sai katolleen kiven murikan ja liikkuvaan autoon osui myös kiviä.

Alueella oli varmuudella kaksi ihmistä, ja kun juttua käsiteltiin Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa kävi ilmi, että useampiakin ihmisiä oli vaarassa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Yrittäjä-panostaja kiisti kummatkin syytteet, vaikka myönsikin, ettei ollut antanut äänimerkkiä ja katkaissut liikennettä. Käräjäoikeus paheksui yrittäjän laiminlyöntejä varsinkin, koska kyse oli lähiötyömaasta.

Mies tuomittiin 30 päiväsakkoon. Maksettavaa tuli 1 750 euroa.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Ilkka: Seinäjoella iso poliisioperaatio - virkavalta raskaasti aseistautunut

  2. 2

    AK-47:n keksijän patsaasta paljastui nolo moka: Rälläkkä lauloi Moskovan illassa – sitten saapuikin poliisi

  3. 3

    Uskomaton flaksi: Leonardo DiCaprio, 40, pyöritteli samana päivänä kahta saksalaiskaunotarta – naiset kuin siskoksia!

  4. 4

    Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

  5. 5

    Taas maanjäristyksiä Pohjois-Koreassa – onko kyseessä uusi ydinkoe?

  6. 6

    Ruhtinatar Charlene käänsi päitä poikkeuksellisen seksikkäässä asussa – mekon kurkistusaukot paljastivat timmit vatsalihakset

  7. 7

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  8. 8

    Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

  9. 9

    6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

  10. 10

    Suomalaispyöräilijä loukkaantui vakavasti autokolarissa – karmea tilanne MM-kisoissa tallentui videolle

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  2. 2

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  3. 3

    Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

  4. 4

    Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio edustivat Minnesotassa – täysi konserttisali repesi presidentin murjaisulle

  5. 5

    Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

  6. 6

    Kuvat: Pariskunta remontoi 360 euron mörskästä upean miljoonakämpän

  7. 7

    Essi Pöysti odottaa kolmatta lastaan – kaksi raskautta päättyi kauheimmalla mahdollisella tavalla

  8. 8

    Tällainen on Raahen epäilty kaksoissurmaaja: ”Hän ei ollut ihan tavallinen kaveri”

  9. 9

    Juha Tapion ja Sannin välille laskeutui kiusallinen jännite – hittikappaleen ilkkuva sanoitus aiheutti ongelmia

  10. 10

    Tämä on googletetuin kysymys seksistä – vastaus ei ole niin yksinkertainen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  6. 6

    Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

  7. 7

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  8. 8

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  9. 9

    Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

  10. 10

    Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Ilkka: Seinäjoella iso poliisioperaatio - virkavalta raskaasti aseistautunut

  2. 2

    AK-47:n keksijän patsaasta paljastui nolo moka: Rälläkkä lauloi Moskovan illassa – sitten saapuikin poliisi

  3. 3

    Uskomaton flaksi: Leonardo DiCaprio, 40, pyöritteli samana päivänä kahta saksalaiskaunotarta – naiset kuin siskoksia!

  4. 4

    Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

  5. 5

    Taas maanjäristyksiä Pohjois-Koreassa – onko kyseessä uusi ydinkoe?

  6. Näytä lisää