Pertti, Albert

Kotimaa

Valikko

Jopa 15 poliisiasemaa uhkaa lakkauttaminen

Säästöt
Poliisihallitus tavoittelee merkittäviä säästöjä. Sisäministeriön mukaan moni poliisiasema saattaa joutua sulkemaan ovensa.
Sisäministeriö on lähettämässä lausunnolle Poliisihallituksen ehdotuksen poliisin palvelu- ja toimipisteverkon kehittämisestä. Tässä tapauksessa kehittäminen voi pahimmillaan tarkoittaa jopa 15 poliisiaseman lakkauttamista eri puolilla Suomea.

Sisäministeriön perjantaina julkaiseman tiedotteen mukaan päätökset poliisin toimipisteiden lakkauttamisista tehdään lausuntokierroksen jälkeen maaliskuussa. Tätä ennen ministeriö kuulee asiassa kuntia sekä alueellistamisen koordinaatioryhmää.

Poliisihallituksen tavoitteena on karsia toimipisteverkostoa ja alentaa toimitilakustannuksia. Näillä toimenpiteillä Poliisihallitus pyrkii siirtämään resursseja ”seinistä toimintaan”, toisin sanoen operatiiviselle puolelle.

Lisää sähköisiä palveluita

Sisäministeriön mukaan yhteiskunnassa tapahtuvat muutokset ja talouden kiristyminen edellyttävät sitä, että myös poliisi suunnittelee palvelunsa uudella tavalla. Käytännössä tämä tarkoittaa asuinpaikasta riippumattomien ja sähköisten palveluiden kehittämistä.

Tällä hetkellä poliisiasemia on eri puolilla Suomea yhteensä 119. Uusia poliisitaloja rakennetaan Kotkaan ja Joensuuhun. Lisäksi Lahdessa, Lappeenrannassa ja Oulussa peruskorjataan tiloja poliisin käyttöön.

Lakkautusuhan alla olevat poliisiasemat, joita on 15, keskittyvät Itä-Suomeen, Lounais-Suomeen ja sisä-Suomeen.

Paikkakuntakohtainen lista löytyy alta.

Poliisihallituksen esitys lakkautettavista poliisiasemista:

Helsingin poliisilaitos:

Malmin poliisiasema, osittain

Itä-Suomen poliisilaitos:

Ilomantsin poliisiasema
Juvan poliisiasema
Mäntyharjun poliisiasema
Outokummun poliisiasema
Siilinjärven poliisiasema

Itä-Uudenmaan poliisilaitos:

Mäntsälän poliisiasema

Lounais-Suomen poliisilaitos:

Euran poliisiasema
Huittisten poliisiasema
Kaarinan poliisiasema

Oulun poliisilaitos:

Haukiputaan poliisiasema
Limingan poliisiasema

Sisä-Suomen poliisilaitos:

Mänttä-Vilppulan poliisiasema
Lempäälän poliisiasema
Ylöjärven poliisiasema

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    2. 2

      Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

    3. 3

      Näin maailma reagoi vaalitulokseen – ”Viimeinkin mahdollisuus johtajuuteen, jota Ranska tarvitsee”

    4. 4

      Euro syöksähti Ranskan presidentinvaalituloksen myötä

    5. 5

      Vakavasti loukkaantunut Zlatan rikkoi hiljaisuuden – aikoo palata entistä vahvempana: ”Luovuttaminen ei ole vaihtoehto”

    6. 6

      Ilmatieteen laitokselta lohduton ennuste: Lisää lunta luvassa

    7. 7

      Kasmir esiintyi ensi kertaa salakatselukohun jälkeen: Unohteli sanoja jännittyneenä – TTK-yleisöltä uskomaton reaktio

    8. 8

      Koskettava hetki Pikkuleijonien pukukopissa MM-finaalitappion jälkeen – päävalmentaja herkistyi kyyneliin

    9. 9

      Katso kohokohdat: Lionel Messi upotti Real Madridin lisäajalla – törkytaklauksen tehnyt Sergio Ramos ajettiin ulos

    10. 10

      Kommentti: Macron voittaa, ehkä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onnen päivät -näyttelijä kuoli 56-vuotiaana – aikoinaan tv:n suurimpiin tähtiin lukeutunut Erin Moran eli rankan elämän

    2. 2

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    3. 3

      Poliisi: Mopoilukulttuuri karkaa käsistä Nivalassa – ”On vain ajan kysymys, milloin tapahtuu isompi vahinko”

    4. 4

      Eevi Teittinen avoimena rankasta erostaan – suunnitteli häitä parisuhteen päättyessä: ”Tosi kova paikka”

    5. 5

      Fuengirola-lehti: Poliisi keskeytti Antero Mertarannan keikan Espanjassa – kahdesti

    6. 6

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    7. 7

      Tukku NHL-pelaajia vapautui Leijonien käyttöön – ”Lähden innolla messiin”

    8. 8

      Rokkimimmistä tuli huippunäyttelijä: ”Alkoholismini alkoi jo 25-vuotiaana”

    9. 9

      Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

    10. 10

      Auto nökötti Suomen suurimmassa liikenneympyrässä – ovet lukossa ja matkustajat huumepäissään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

    7. 7

      Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Synkkiä väitteitä: Michael Jacksonin unohdettu poika Blanket, 15, elää onnetonta elämää yksin miljoonakartanossa – ”Hän on itse kasvattanut itsensä”

    10. 10

      Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    2. 2

      Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

    3. 3

      Näin maailma reagoi vaalitulokseen – ”Viimeinkin mahdollisuus johtajuuteen, jota Ranska tarvitsee”

    4. 4

      Euro syöksähti Ranskan presidentinvaalituloksen myötä

    5. 5

      Vakavasti loukkaantunut Zlatan rikkoi hiljaisuuden – aikoo palata entistä vahvempana: ”Luovuttaminen ei ole vaihtoehto”

    6. Näytä lisää