Sami, Samuli

Kotimaa

Harvinainen yhteiskuva: Goebbels ja suomalaiset SS-miehet yhdessä

Julkaistu: , Päivitetty:

Historia
Suomalaisten SS-miesten innostus vei Saksan itärintaman helvettiin.

OSMO KAUPPINEN kirjoitti päiväkirjaansa 17. heinäkuuta 1941:

”Alkoi kuulua outoa suhinaa ja menin nopeasti maihin. Noin kuuden metrin päähän putosi sirpaleita, konekiväärisuihkuja oli kahta puolta. Tiellä oli pommi sattunut erääseen autoon, joka syttyi palamaan ja paloi täydellisesti. Yksi kuoli ja muutamia haavoittui. Nyt lähdimme vihdoin suojaan, ajoimme erääseen metsään, jossa olimme noin puolitoista tuntia.”

Päiväkirjan pitäjällä oli tuolloin elinaikaa vain kolme päivää. 20. heinäkuuta SS-mies Osmo Kauppinen kaatui Ukrainan Lukjanowkassa taistelussa neuvostojoukkojen kanssa.

Kauppinen on yksi SS-miehistä, joiden päiväkirjamerkintöihin ja jälkeenjääneeseen kuva-aineistoon perustuu Jukka Kyöstin ja Synnöve Frommin kirja SS-miehenä itärintamalla (Minerva). Kirjan päähenkilöksi nousee kuopiolainen Herkko Kosonen, joka kävi Saksassa upseerikoulun ja nousi SS-joukkueenjohtajaksi.

VUONNA 1920 syntynyt Kosonen oli sotilasperheen lapsi. Hän oli innokas suojeluskuntalainen. Talvisodassa Kosonen ei ehtinyt rintamalle. Kosonen oli seikkailunhaluinen, eikä ystäville tullut yllätyksenä, että hän värväytyi välirauhan aikana vapaaehtoiseksi SS-mieheksi Saksaan. Kosonen lähetettiin ensimmäisten suomalaisten joukossa Saksan itärintamalle. Kirjan runsas ennennäkemätön kuva-aineisto pohjautuu lähinnä Koskiselta jääneisiin albumeihin.

Noin kuuden metrin päähän putosi sirpaleita, konekiväärisuihkuja oli kahta puolta. Tiellä oli pommi sattunut erääseen autoon, joka syttyi palamaan ja paloi täydellisesti.

Rintaman lisäksi Kosonen palveli myös Berliinissä suomalaisen SS-pataljoonan asioita hoitavassa sensuuri- ja yhdystoimistossa. Vuonna 1942 hän oli mukana joukossa, joka tapasi propaganda-ministeri Joseph Goebbelsin.

KOSOSEN lisäksi kirjassa lainataan paljon sodan alussa kaatuneen Kauppisen ja Tapio Gröndahlin muistiinpanoja. Ne kertovat lähdön innosta, joka tyrmää rintaman kauhuihin. Suomalaisilla oli myös välillä epäilyksiä, oliko Suomen ja Saksan asia yhteinen. Juuri ennen hyökkäystä Neuvostoliittoon miesten keskuudessa levisi huhu, että he joutuisivatkin Irakiin sotimaan liittoutuneita vastaan.

Kosonen ja Gröndahl palasivat Suomeen SS-pataljoonan mukana vuonna 1943 ja siirtyivät taistelemaan Suomen armeijassa. Kumpikaan ei selvinnyt sodasta hengissä. Gröndahl kaatui Talin Portinhoikassa kesäkuussa ja Kosonen Vuosalmella heinäkuussa 1944.

Huom! Artikkelia päivitetty kello 20.16. Yhdessä kuvatekstissä Goebbelsin nimi oli kirjoitettu erheelliseen muotoon Goeppels.

Suomalaiset SS-miehet

Suomalaisia liittyi natsi-Saksan SS-joukkoihin noin 1 400. Värväys alkoi salaa välirauhan aikana. SS oli alunperin natsipuolueen puolisotilaallinen järjestö. Sodan aikana perustettiin Waffen-SS-rintamajoukot.

SS-miehiä syytetään useista pahimmista saksalaisten sotarikoksista. Suomalaisten SS-miesten ei ole osoitettu olleen niihin osallisina.

Suomalainen SS-pataljoona palasi kotimaahan kesäkuussa 1943. Suomalaisia kaatui Saksan palveluksessa 256 ja haavoittui lähes 700.
  • Historia

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    2. 2

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    3. 3

      Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

    4. 4

      Puolalaismiesten joukko pahoinpiteli suomalaisia Raumalla – uhreille vammoja kasvoihin ja päähän

    5. 5

      Tulosmanipulaatioepäily jääkiekon MM-kisoissa – epäiltyjä uhkaa vuosien vankeus

    6. 6

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    7. 7

      Turun uhreille tukea HJK:n faneilta – lähettivät kovasanaisen viestin terroristeille

    8. 8

      Poliisi pysäytti mopopojan Hartolassa – koeajo viritetyllä kulkupelillä siivitti poliisin hurjaan vauhtiin

    9. 9

      KRP: Turun puukkoiskusta epäiltyä päästy kuulemaan

    10. 10

      Poliisi: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, kuoli

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    3. 3

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    4. 4

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    5. 5

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    6. 6

      Ruotsalaistutkija: Marokkolainen terroristiverkosto ulottuu Barcelonasta Turkuun

    7. 7

      Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

    8. 8

      El Mundo: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, on löytynyt

    9. 9

      KRP: Turun puukkoiskusta epäiltyä päästy kuulemaan

    10. 10

      Poliisi julkisti uutta tietoa Turun tapauksesta – lisää kotietsintöjä Runosmäessä, epäiltyä ei ole päästy kuulemaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    10. 10

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    2. 2

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    3. 3

      Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

    4. 4

      Puolalaismiesten joukko pahoinpiteli suomalaisia Raumalla – uhreille vammoja kasvoihin ja päähän

    5. 5

      Tulosmanipulaatioepäily jääkiekon MM-kisoissa – epäiltyjä uhkaa vuosien vankeus

    6. Näytä lisää